En tiedä enää mitä tehdä, olen ollut masentunut/alakuloinen jo 8kk ja loppua ei näy. töissä osaan aina tsempata mutta sen jälkeen kotona kun olen yksin niin romahdan täysin, ei ole ketään kenen kanssa puhua arkisista asioista tai kaikista asioista mitkä haluisi jakaa jonkun kanssa. Erosin 4kk sitten pitkästä suhteesta joten se voi olla osa syy alakuloisuuteen, vaikka itse eropäätöksen teinkin. Kavereilla on kumppani ja mulla on kavereita suht paljon mutta ei ketään semmoista joka kysyisi tosissaan että "mitä sulle kuuluu", voi olla monta päivää että kukaan ei laita mulle viestiä tai soittele, aina jos joku soittaa niin tiedän jo katsomattakin että se on joku perheenjäsen. Olen yrittänyt hakea apua mutta jotenkin tosi vaikeeta saada psykologille aikaa, ei ole rahaa maksaa yksityistäkään. Esitän aina sitä vahvaa ihmistä mutta nyt sille on tullu stoppi, en tiedä miten jatkan eteenpäin, en käy enää missään ja lukittaudun vaan kotii ja oon omissa oloissani, väärä paikka kylläkin kertoa tästä mutta anonyymina helpompi. Olen kestänyt nuorempana kaikenlaista ja nähnyt asioita mitä ei olisi niin nuorena pitänyt kestää, se on tehnyt musta ihan lopun nyt.
-20-vuotias nainen
-20-vuotias nainen
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet 20-kymppinen. Ja kuvaat samanlaista asiaa kuin mitä minulla on, 40-kymppisellä. Olen myös ollut masentunut kuukausia. Se on tuskaista. Mitä tahansa teetkin, se tuntuu joko teennäiseltä tai valheelta. Mikään vanha ei tunnu entiseltä. Ei kosketusta "sieluun". Ei ole enää "minää". Ja silti keho ja pärstä teeskentelee vanhaa valhetta eteenpäin eikä kukaan uskoisi sinun oikeaa olotilaa? Ja on pakko valehdella koska et halua huolestuttaa, et voi mennä sairaalaan potemaan koska olet yksinhuoltaja kaikkine velvollisuineen, kodinhoito, ruuanlaitto, siivous, laskut, lapsen koulujutut, alulle laitetut harrastustujutut, terapiat, remontit, ja niin saatana edelleen!
Minulla ei ole varaa tehdä itsemurhaa! Ei minullekaan kukaan juuri soittele, isä ei koskaan ja äiti edesvastuuton kusipää. Koko elämäni olen paennut jotain kauheaa, nyt olen fucked up. Elämän työkalut jotka sain, osoittautuvat veteen liukeneviksi. AINOA mitä voin sanoa, on: olen hengissä! Vielä. Niin kuin sinäkin rakas luuseri. Niin kuin sinäkin! Ja nyt, minä aion juoda viimeisen helmen viinistäni, ja lähetän ajatukseni sinulle, suoraan kallosta läpi ja sinne syvälle, niin että se kutittelee haluasi elämänhallintaan. Mitä vittua se ikinä onkaan.
Ei elämää voi hallita ja se hallinnan tarvekin kai on vain merkki heikosta itsetunnosta. Aika samanlainen luuseri tässä, ap vaan paljon nuorempi. Mulla ongelmana taitaa olla yksinäisyyden tunne , kun ei osaa vain elää omaa elämää haikailematta siihen aina jotain muita. Tilanne oikeastaan samanlainen kuin irokeesilla, ei vaan voi heittäytyä realismin tuollepuolen ja antaa mennä, kun huollettavaa riittää. Tympiikin.