Syksyn täydellisin menestys vuonna 2017 oli Kaupan ja kulttuurin yö Kokkolassa. Sydämelliset kiitokset City Kokkolalle ja muille, tykkäsittekö?. :))
Kokkolan Kaupan ja kulttuurin yö :))
66
1392
Vastaukset
- roimiks
En tykänny koska kauppojen yössä myytiin halvemmalla sitä ylijäämä roinaa,ja sitähän saa samaan hintaan muutenki.Paikalla oli se ihmeen metrilaku ukkeli joka myi porvoon lakua seki kovettunutta ja varastoissa seissyt iät ajat.Eli en voi sanoa kauppojen yön olleen ikään yleisömagneetti.Miksei se voisi olla kauppojen päivä? onkohan niillä krääsä kauppiailla jotakin salattavaa kun pitää ylijäämä roinaa myydä pimeässä
- toppistakki
Ei ollut mitään ylijäämätavaraa kaikki myytävät asusteetkin olivat priimaa.
- Pahvilautanen
Kauppojen yössä tapahtunut kauhea onnettomuus! siinä osuusspankin kojun kohdalla,törmäsin naiseen jolla oli kiiltävät mustat housut,eli jospa tämä kyseinen nainen onpi korvauksia vaatimassa,niin tähän tietoaSyömjässä kävin thai binhisä ja metrilakua osti ja kahvit join.So Many Sistersille tein lahjoituksen loistava oli esitys ei muuta.
- knock_outo
Kun ihminen joutuu törmäyskurssille toisen ihmisen kanssa siitä seuraa helposti vähintään nokkakopua ja pahimmassa tapauksessa turpakäräjät.
- pahhvilautanen
Tottakai myös niin voisi käydä,mutta nyt olikin onnetar matkassa:) ja tämän kauniin naisen kauniisti kiiltävien mustien housujen ansiosta tapahtuma ketju välttyi kiitos tälle naiselle itselleen:) päärynät on muuten hyviä
- kulttuurinvaihtoa
Oli oikein monikultuurin yö kun Pietarsaaren rikastuttajat saivat ilmaisen bussikyydin Kokkolaan tappelemaan.
Ainakin yksi nuori poika hakattiin porukalla sairaalaan. Hammas poikki nenämurtui jne. Hakkasivat pojan päätä katukiviin ja repivät tyttöystävän hiuksista katuun.- Hfghjk
Joh vain oliko ne pietarsaarelaisia?
- Silminnäkijät
Näkikö kukaan mitä siinä tappelussa tapahtui, kuinka tappelu alkoi ja miten se eteni ? Keitä olivat tappeliat?
- mohamedali
Silminnäkijät kirjoitti:
Näkikö kukaan mitä siinä tappelussa tapahtui, kuinka tappelu alkoi ja miten se eteni ? Keitä olivat tappeliat?
Matu repi tytön hiuksista katuun kun tyttö torjui hänen lähentelyt. Sitten tytön poikaystävä ja hänen kaverinsa tulivat auttamaan tyttöä ylös niin matu pojat hakkasivat nämä pojat lyöden ainakin pullolla päähän. Nenä murtui ja hampaita lähti ynm. Toinen pojista oli vielä tajuttomana kun ampulanssi tuli. Toisen partalapsen nimi oli Ali Muhamed olisko ollu sitten nyrkkeilijä kun oli tollanen nimi tai voihan se olla tietysti keksittykin kun on heittänyt passinsa menemään.
- Silminnäkijät
Hyvä että tiedetään ketä pahoinpitelijät olivat ja toivottavasti poliisi otti rikolliset kiinni.? Oliko nämä pahoinpitelijät lähi-idästä vai Afrikan mantereelta?
- ÄänestänPS
Mikähän siinä oikeen on kun sotaa ja vainoa karkuun lähteneet nuoret miehet käyttäytyvät tuollai?
Ympäri Eurooppaa tapahtuu vastaavanlaisia tapahtumia satoja tapauksia päivittäin!! Kuinka Kokkolan poliisi takaa kokkolalaisten turvallisuuden ?
Mitenkä on, ottiko poliisi kiinni nuo hakkaajat? - waarrmuutta
Joo se toinen moniosaaja huuteli jotain,että sipila suojelee meita ette voi meille mita
- Hazummah
waarrmuutta kirjoitti:
Joo se toinen moniosaaja huuteli jotain,että sipila suojelee meita ette voi meille mita
Missä oli järjestyksenvalvojat?
- vihapuhujat
Hazummah kirjoitti:
Missä oli järjestyksenvalvojat?
Eivät he voi tehdä mitään koska laki suojelee näitä Insinöörejä ja Lääkäreitä. Jos puuttuu heidän tekemisiinsä niin syyllistyy rasistiseen tekoon.
- Hyväkokkolanpoliisi
Tarkoitatko että tappeliat olivat Pietarsaaren vokista?kai nyt poliisit otti tappelijat talteen?
- sensuuriiski
Hyväkokkolanpoliisi kirjoitti:
Tarkoitatko että tappeliat olivat Pietarsaaren vokista?kai nyt poliisit otti tappelijat talteen?
Ketju varmaan poistetaan kohta koska Suomessa sensuroidaan kaikki MATUJEN tekemiset kuten yltä näkee. Totuus on vihapuhetta ainoastaan hyssyttely sallitaan.
- L.huhtasaari
Olisi kiva tietää ottiko poliisi tekijöitä kiinni? Sen rakettiinsinöörin,aivokirurgin ja professorin?
- Muhamedali
L.huhtasaari kirjoitti:
Olisi kiva tietää ottiko poliisi tekijöitä kiinni? Sen rakettiinsinöörin,aivokirurgin ja professorin?
Siellä se aivokirurgi notkuu parasta aikaa linja-autoasemalla ja odottaa Pietarsaaren linja-autoa. Älkää menkö sinne niin ette saa turpaanne.
- silminnäkijäthoi
Silminnäkijöiden kannattaa ottaa yhteys poliisiin, jotta epäillyt saadaan kiinni.
- valehtelua
Poliisin sivuilla ei oo jupakasta yhtikäs mitään, jotta oot tietty keksiny koko tarinan omasta päästäs.
- turvallisuusensin
mohamedali kirjoitti:
Matu repi tytön hiuksista katuun kun tyttö torjui hänen lähentelyt. Sitten tytön poikaystävä ja hänen kaverinsa tulivat auttamaan tyttöä ylös niin matu pojat hakkasivat nämä pojat lyöden ainakin pullolla päähän. Nenä murtui ja hampaita lähti ynm. Toinen pojista oli vielä tajuttomana kun ampulanssi tuli. Toisen partalapsen nimi oli Ali Muhamed olisko ollu sitten nyrkkeilijä kun oli tollanen nimi tai voihan se olla tietysti keksittykin kun on heittänyt passinsa menemään.
Pietarsaari on eristettävä ja kulku vain luvan kanssa tänne kokolaan jos ne on noita huligaaneja sijoittaneet kaupunkin.
- mohamedali
valehtelua kirjoitti:
Poliisin sivuilla ei oo jupakasta yhtikäs mitään, jotta oot tietty keksiny koko tarinan omasta päästäs.
Eipä tietenkään ole olisi rasistista kertoa maahan tunkeutujien rikoksista hys hys! Molemmat kulttuurin rikastuttajat ja geeniperimänparantajat viettivät kuitenkin yönsä valtion hotellissa.
- rauhantekijät
mohamedali kirjoitti:
Eipä tietenkään ole olisi rasistista kertoa maahan tunkeutujien rikoksista hys hys! Molemmat kulttuurin rikastuttajat ja geeniperimänparantajat viettivät kuitenkin yönsä valtion hotellissa.
Kerro pahoinpitelyn tarkka kellonaika ja tapahtumapaikka? Ellet tiedä niitä kuvittelet päässäsi asioita, joita ei ole oikeasti tapahtunut.
- RoudArska
Hazummah kirjoitti:
Missä oli järjestyksenvalvojat?
Kokkola Naakkapuistossa oli muunmuassa karaokerekka sekä peräkonttikirppis ja Purjeella myöhemmin kaikki huippuesiintyjät eli nuo paikat kuormittivat eritoten järjestyksenvalvojia niin kauan, kunnes oli loppufanfaarit.
- SaitaPaavo
Oikein mahtava tapahtuma kertakaikkiaan.
Mukavaa, kun teineiltä oli varissut irtomakeisia pitkin poikin eri puolille kaupunkia.
Sieltä minä keräsin suuren pussillisen irtomakeisia pyöräteitä, kauppojen edestä ja kun tiet olivat vielä kuivat, niin hyvä oli keräillä pudonneet namuset talteen.
Niitä tässä parhaillaan mussutetaan ja hyviä ovat, eikä maksanut mitään.- lakutangosta
Ilmeisesti jotkut jäivät ilman makeaa mahan täydeltä ja siitä seurasi tappelu.
- tykintäydeltä
Karkit olivat pääosissa myös Prismassa ja voi sitä ihmisten tungosta, silti myyjät jaksoivat palvella kyselijöitä, mutta kassojen jälkeen vasta yllätys seurasi, nimittäin karkkitykki laukoi ilmaista karkkia ihmisten päälle ja sain itsekin useita makeita osumia pääkoppaani lasten ryömiessä käytävällä silmät lautasilla.
- SaitaPaavo
Olivatko karkkitykin karkit käärepaperillisia???
Aina on painotettu sitä, ettei lattialle tipahtanutta irtokarkkia saa syödä, jossa ei ole käärepaperia, koska se tulee heti likaiseksi lattialle tipahtaessaan.
Irtokarkki hyllykön luona on aina paljon irtokarkkeja lattialla, mutta niitä ei kuitenkaan saa syödä, koska syyllistyisit näpistykseen, vaikka lattialla olevat irtokarkit varmaan menevät roskikseen, vai laitetaanko ne kaupan sulkeuduttua takaisin, kun niitä ei saa syödä, muka terveys syistä kuivalla lattialla olevia irtokarkkeja.
Meneehän moni vieras toisen kotiinkin ulkokengät jalassa ja meillä ainakin jos leipä putoaa lattialle, niin se sieltä ylös nostetaan ja syödään, ei sitä roskiin laiteta. - KokkolanTohtori
Hulluksi menee maailma, ei ole mikään kumma, jos ihmiset ovat huonokuntoisia, ylipainoisia ja tuijottavat jatkuvasti älypuhelimeen ruutuun, kun tungeksivat saadakseen irtomakeisia.
Sitten mässytetään posket pullollaan irtomakeisia kuola suupielistä valuen ja tuijotetaan älypuhelimen ruudusta somea.
Ei syödä kunnon proteiinipitoista ruokaa ja treenata kovaa painojen kassa, että saadaan lihaksia ja voimaa. - kiertelinkaartelin
KokkolanTohtori kirjoitti:
Hulluksi menee maailma, ei ole mikään kumma, jos ihmiset ovat huonokuntoisia, ylipainoisia ja tuijottavat jatkuvasti älypuhelimeen ruutuun, kun tungeksivat saadakseen irtomakeisia.
Sitten mässytetään posket pullollaan irtomakeisia kuola suupielistä valuen ja tuijotetaan älypuhelimen ruudusta somea.
Ei syödä kunnon proteiinipitoista ruokaa ja treenata kovaa painojen kassa, että saadaan lihaksia ja voimaa.Elektroniikkaa myyvissä liikkeissä oli laskettu jopa tarjouskuvaston hintoja ostin huippu television halvalla.
- PimennossaOlemme
Kokkolassa ei tv-lähetykset näy...
- PunttiPantse
Kävittekos tänään purjeella katsomassa voimamiesten MM-kisojen karsintoja ?
- KokkolanRealisointi
Irtokarkkien mässyttäjät eivät vastaavia lihaksia koskaa tule saamaan.
- edpvm
Ainakin Rantakadun käytettyjen autojen huutokaupassa näkyi muitakin huutajia kuin romaneja. Itse en löytänyt sopivaa autoa perjantaina.
- väenö_ruisranne
Kuka voitti tänään voimamiesten MM-kisat tuliks voitto Kokkolan kuululle muskelisankarille vai meniks perähikiän pojille häh?
- VoimaMiehiä
Ei käyty katsomassa.
- TosirealistiKokkolan
No voi taatana ko tai ilmatia kalkkeja, hah!...
- juomingeissa
Hienoa iloinen naurunkäkätys pitkästä aikaa. Oli kuule kaupat myöhään auki ja kapakoiden jatkoilla jutut lensi kaikista tappelupukareista.
- TosirealistiKokkolan
Hah, olisin tullut itsekkin hakemaan, mutta kihti vaivasi taas eilen, hah hah haaa!!!...
- hyvää-siikaa
Kävitkö tänään Palmahovin perinteisillä siikapäivillä mutustamassa vallan herkullista savusiikaa ynnä muuta makoisaa kalaa?
- ElämänRajalla
Sattuipa huono ilma Palmahovin siikapäiville, mutta ei kai se suurinta osaa siikapäivillä kävijöistä haittaa, kun autolla käyvät.
Minulta jäi tänä vuonna käymättä, kun polkupyörällä oli tarkoitus lähteä, mutta ei tuonne sateeseen viitsinyt lähteä pyöräilemään.
Savusiikaa sielä on tullut ostettua, on vaan niin hyvää se savusiika, parempaa, kuin mitkään irtokarkit.
Minua vaan kovasti harmittaa, että aikanaan ei tullut käytyä useammain Siikapäivillä isän kanssa, kun toissasyksynä kävimme siellä isän kanssa ja se jäi isän viimeiseksi kerraksi, kun elämä päättyi ja viime syksynä kävin sitten yksin haikeissa tunnelmissa.
Silloin oli oikein aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, kun oli isän viimeinen kerta Siikapäivillä. - maguelämys
On niin kallista kalaa tuo siika, että joutuu tyytymään yhteen silakkaan kuussa tosin se on kuule tosi maittava kala piekonmuikun pottujen kanssa.
- tympäsevää
Ovelaa touhua Kokkolan grilleillä koko viikonlopun sitä ruvettiin oikeen tönimään niinkö olis joku isokin nälkä.
- Vaivaantuja
Yli tunnin sai odottaa ruokaa ravintolassakin ei maksanut vaivaa.
- KatupartioLeka
Oli kyllä harvinaisen törkeä se pahoinpitely Kaupan ja kulttuurin yö -tapahtumassa. Poliisi kertoi tänään, että se oli sattunut perjantain ja lauantain välisenä yönä Kokkolan Rantakadulla ja kahta ulkopaikkakuntalaista miestä epäillään kolmesta pahoinpitelystä sekä yhdestä lievästä pahoinpitelystä. Siellä on ollut tapauksen johdosta on ollut yksi henkilö pidätettynä, joten monilta meni pippalot pilalle noiden rähisijöiden takia.
- mitä_opimme
Mielestäni jotain meni pieleen, koska vaikka turvallisuuteen oli panostettu ja järjestyksenvalvojiakin oli aiempaa enemmän ja Rantakatukin suljettiin Pitkänsillankadun päästä kurottajalla, samoin kuin Ristirannankadun molemmat päädyt, niin pääsi sattumaan väkivallanteko, joka ei hevillä unohdu.
- shophailija
Pahoinpitely oli kylläkin DanseBankin edessä rantakadulla eli ei tapahtuma-alueella !!
Ravintolan oven edessä.- westcoutillako
Ai'jaa noh eiks sulla sit ole tietoo mihin aikaan se sattui kö itse Kaupan ja kulttuurin yö päättyi kello 23 reikä reikä?
- Kysynkunentiedä
No Pietarsaaren kaupunki ottaaa täyden vastuun tapahtumasta korvauksineen, joko muuten on ilmoittanut olevansa iskujen takana?
- Pelkoa
Pelolle ei saa antaa valtaa, tätä siellä huudettiin...
- MissäVika
Kokkolan surullisen kuuluisaa geeniperimää tultiin rikastuttamaan ja sitä ei hyväksytty!
- Lypsykone
Nyt olisi ollut tilaisuus jutalla ja meriläisellä käydä lypsämässä näitä parempaa geeniperimää kantavia miehiä..tai tulevaisuudessa voisivat ennaltaehkäistä siten, että jo Pietarsaaren vastaanottokeskuksessa imevät nämä Kokkolaan vierailemaan tulevat sotasankarit kuiviin, ja näin ollen viattomat kokkolalaiset sivulliset saavat olla rauhassa kultamunien lähentelyiltä.
- asiatselvis
Se pahoinpitely tapahtui seuraavasti,uhri oli siis keskikaupungilla ja tekijät halkokarin abc n pihalla ja kyseinen teko siis tapahtui telekineettisesti sen vuoksi on taas kokkolan poliisi ymmällään asiasta,näin heidät vitsarin shellillä ja se pyysivät minulta munkkikahviinsa rahaa
- johto_hahmo
Oikein mukavasti näkyy olevan yleisöä tällä palstalla ja lisää tulee. :D
- Iloinen-Ihminen
Tarkoittanetko, että on ihanaa olla top-listan ykkösenä koko Keski-Pohjanmaalla?
- tupla_hulinat
Saisivat olla kaksipäiväiset nuo Kaupan & kulttuurin yö kuluttajajuhlat.
- mulperi-takapaju
Miltä mielestäsi kuulostaisi Kaupan ja kulttuurin viikonloppu noin niinku sloganina olisko vetovoimaisenpi iskulause?
- Kulttuurin-rikastuttajat
Kaupan ja kulttuurin viikonloppu!! Kannatetaan!
Turvallisuuteen kun vielä vähän panostetaan niin hyvä. Poliisipartio voisi jalkautua alueelle? Niin olisi ihmisillä turvallisempi olo.
- JariKokkolaan
Voisi ensi vuonna vaikka Jari Sillanpää tulla esiintymään tähän tilaisuuteen!
- Kokkolaan.Sivistystä
Nyt on muuten kulttuuri saapunut Kokkolaan, jos sitä ei ole vielä joku huomannut...
- Äänestän-lauraa
Juu huomattu ollaan, ensivuonna menen taas kaupan ja kulttuurin "viikonloppuun" toivottavasti.. Ja tälläkertaa jos Pietarsaaren kultamunat alkaa retuttaan tyttöjä, niin tämä mies haistattaa suvaitsevaisuudelle vitut ja nämä "pakolaiset" alkaa tummumaan entisestään, vaikka turpaan tulisi!!
Mikä vittu, suomen miehiä vaivaa että ei uskalla puolustaa naista jos hän on pulassa? Ymmärrän jos pahuuden tekijä on "ei kantasuomalainen"on pieni kynnys lähteä auttamaan..mutta se ei saa olla este ,vaikka rasistiksi leimattaisiinki!...Ja saatat menettää työpaikkasi, ehkä sakkoja, ehkä vankila,avioero, ehkä koko elämäsi menee vituksi tämän takia??
Noh! Enpäs menekään auttamaan hädässäolevaa,katsotaan sivusta kun kultamunat rellestää!! HYVÄ SIPILÄ!!
- SivistyneitäOlemme
Nyt on kansainvälisyys ja sivistys saapunut Kokkolaan. Emme ole enää mitää perähikiän juntteja!
- KakkalassaElämme
Näin on Kokkola päässyt Suomen kartalle ja tietysti maailman kartalle myös siinä sivussa.
Voisi kaupungin nimen vaihtaa vaikka Kakkalaksi. Oltaisiin silloin totuuden lähteillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?485968Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki613615- 1862779
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t162770mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132329- 362295
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/182097- 181965
- 1481409
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2821344