Nuoret naapurukset

sexnovels

Istuin keittiön pöydän ääressä ja katselin ikkunasta, kun naapurin 18-vuotias komistus vei roskapussia roskikseen. Olin seurannut pojan tekemisiä jo kahden kuukauden ajan. Hän oli niin komea. Hänen ihanan ruskeat hiuksensa ja suloiset silmänsä olivat saaneet huomioni heti ensimmäisenä päivänä, kun olin nähnyt hänet.

Poika vilkaisi taloani kohti ja näki minut keittiössä. Hän tervehti pään nyökkäyksellä. Vastasin kevyellä käden heilautuksella takaisin. Pojan kasvoille ilmestyi pieni vekkuli hymy. Pojan kadottua kulman taakse huokaisin syvään ja nousin ylös. Minulla oli kesäloma ja tänään ajattelin lähteä shoppailemaan.

Kiiruhdin suihkuun, riisuin vaatteeni ja pysähdyin peilin eteen. Katselin itseäni. Olin mielestäni hyvännäköinen. Ihan kivat kasvot, vaaleat hiukset, joissa ruskeita raitoja, kunnon kokoiset rinnat, suht’ litteä vatsa ja pillukarvat nätisti siistitty. Kyllä pitäisi naapurin pojallekin kelvata. Enhän ollut kuin häntä viisi vuotta vanhempi.

Lyhyen itsearvioinnin jälkeen astuin suihkuun ja annoin lämpimän veden vaeltaa kroppaani pitkin. Laskin käteni toiselle rinnalleni. Nännini oli kovettunut. Pyörittelin sitä sormieni välissä ja laskin toisen käteni pillulleni. Pyörittelin kättäni ja työnsin keskisormeni sisääni. Suljin silmäni ja nautin tyydyttämisestäni. Tunsin heikkoa tykytystä sisälläni, kunnes sormilleni valui lämmintä nestettä. Huohotin, avasin silmäni ja pesin itseni.

Tultuani suihkusta puin päälleni, laitoin lyhyet ja tiukat shortsit jalkaani ja sinertävän topin päälleni. Laitoin hiukset ja meikkasin kevyesti kasvoni. Otin autoni ja huristin kaupungille.

Shoppailtuani ja kevennettyäni kukkaroani muutamalla kympillä palasin kotiin. Naapurin poika, Rami, oli ulkona leikkaamassa nurmikkoa. Pojan valkoinen t-paita oli liimautunut hikisenä kiinni ihoon. Katsoin omaa nurmikkoani, sekin tarvitsi trimmausta. Kävelin Ramin luokse. Hän näytti hölmistyneeltä ja sammutti leikkurinsa. Tervehdimme ja kysyin, jos poika ajaisi minunkin nurmikkoni, pientä korvausta vastaan tietysti. Rami suostui ja lupasi tulla saatuaan oman pihansa kuntoon. Olin mielissäni ja kipaisin sisälle kasseineni.

Hetken kuluttua Rami sai nurmikkonsa leikattua ja siirtyi leikkaamaan minun pihani. Katselin ikkunasta pojan touhuja. Työ näytti raskaalta. Voimalla hän työnsi leikkuria eteenpäin, koko vartalo jännittyneenä. Hänen pakaransa olivat parhaimmat, mitä olin nähnyt. Minun haluni kasvoi. Halusin saada tuon pojan valtikan sisääni.

Menin keskeyttämään Ramin työt ja tarjosin hänelle kivennäisvettä. Hän näytti helpottuneelta. Valtavan jännityksen alla kysyin, josko hän tulisi sisälle vilvoittelemaan ja saisi maksun jo nyt töistään. Pojan vedet meinasivat mennä väärään kurkkuun ja hän näytti tajuavan vihjeen.

Rami seurasi minua sisälle ja kävi istumaan olohuoneeseen. Minä hain hänelle pyyhkeen, jotta hän saisi pyyhkiä kasvonsa hiestä. Ojentaessani pyyhettä Ramille poika näytti haluavansa muutakin kuin pyyhettä. En voinut vastustella enää, vaan heittäydyin pojan syliin ja suutelin häntä. Suutelimme intohimoisesti, käteni repi Ramin hiuksia. Hänen kätensä vaelsivat pitkin selkääni ja työntyivät toppini alle.

Irrottauduin Ramista ja käskin pojan ylös. Juoksimme raput ylös yläkertaan ja kaaduimme sänkyyni. Riisuin Ramin hikisen paidan, mikä olikin ongelmallista, koska se oli liimautunut hänen ihoonsa. Paidan alta paljastuikin vaivan arvoinen näky. Ramin treenatut lihakset kasvattivat halujani.

Lue tarina loppun:
http://url-to.com/mF

0

2127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        66
        1582
      2. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        162
        1349
      3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

        Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
        Ikävä
        88
        1192
      4. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        118
        1169
      5. Miehelle naiselta

        Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
        Ikävä
        38
        1020
      6. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        67
        818
      7. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        104
        805
      8. Olen syvästi masentunut

        En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
        Tunteet
        89
        686
      9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

        Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
        Maailman menoa
        182
        676
      10. Mitä vastaat jos

        Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
        Ikävä
        36
        634
      Aihe