ja parisuhteet ongelmallisia vai onko minulla vain sellainen käsitys? Ja jos asia on näin, niin pitääkö se vain hyväksyä että ne kuuluu elämään? Miks ei voi ajatella että asiat on hyvin kaikesta huolimatta?
Onko kaikkien perhe-elämä
ainahuonosti
5164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Riippuu miten kauan olet ollut suhteessa. Eka 30v menee sotiessa, sitten kumpikaan ei enää jaksa.
Kuulostaa aika hirveeltä
Ei minulla ole tuollaista kokemusta. Ekat viisitoista vuotta olivat hyviä ja siitä huononi vuosi vuodelta reilut kymmenen vuotta ja sitten erottiin.
Jos otat kenet vaan rinnallesi kulkemaan niin ongelmia tulee varmasti. Mullakin oli tässä alle 10 vuoden sisään 3 miestä jonka kanssa ei olisi tullut yhtään mitään sitten lopulta.. Nyt on mies jonka ei uskoisi sopivan mulle ainakaan ulkoisesti mutta niin vaan yhdessä ollaan oltu jo muutamia vuosia.
Me ollaan kumpikin sen verran älyllisiä että osataan ratkoa erimielisyydet puhumalla ennen kuin ne kärjistyy pahemmiksi riidoiksi.
Koskettaminen on myös tärkeää, ainakin meillä, ja sitä tapahtuu ihan huomaamatta. Saatan ohimennen sipaista kevyesti miestäni kyljestä tai laittaa käteni hänen kädelleen. Mieheni taas välillä antaa kevyen pusun niskaani tai huulilleni ja koppaa kevyeen halukseen.
Lisäksi katseesta jos mistä tietää olevansa rakastettu! Kun mies katsoo sinua hellästi, pää kallellaan lämmin hymy huulillaan ja nojaa vielä itseään sinuun päin niin ei voi mennä pieleen <3