Olenko ainut?

Autoimmuuni

Hei
Haluaisin kertoa oman tarinani ja katsoa löytyykö kohtalotovereita...
Olen 37v. Olen sairastanut reumaa lapsuudesta lähtien. Jossain kohtaa minulla alkoi hankala refluksi josta seurauksena jatkuva ruokatorvitulehdus ja vatsahaava.
Vatsavaivoja selvitellessä tähystyksellä minulla todettiin crohnintauti koepaloista.
Samoissa tutkimuksissa minulta löytyi sattumalöydöksenä todella kookas aneyrysma pernavaltimosta. Pernasta leikattiin valtimot pois kokonaan.
Osteoporoosi tuli kuvioihin jossakin vaiheessa ja siihen lääkitys.
Selkärankareuma selän ja niskan rikkomuutoksineen ja välilevyvikoineen löytyi vasta aikuisiällä.
Minua on leikattu 17 kertaa. Mm.molempien lonkkien tekonivelet, nilkan luudutusleikkaus, sappirakko poistettu, polvea 3kertaa korjailtu, aneurysmaleikkaukset ym ym. Munuaisvaltimosta löytyi myös valtimonpullistuma (aneurysma) joka piti stentata ja koilata.
Basilaarimigreeni on hankala ja vaikea hoidettava kaiken muun rinnalla.
Kuuntelen mielelläni muidenkin ja kohtalotovereiden kertomuksia 😇

2

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mhhm

      Tsemppiä sinulle.
      Mitä lääkityksiä sinulla on ollut ja onko osa krempoista tullut sivuvaikutuksien tai toimimattomien lääkkeitten vuoksi?

    • Autoimmuuni

      Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan!
      Nivelrikot pääsi tulemaan kun lääkkeet eivät auttaneet ja tulehdukset pääsi nakertamaan niveliä. Crohnintautia on meillä suvussa. Verisuoniasiassa lääkärit epäileevät että kyseessä olisi synnynnäinen verisuonien heikkous.
      Lääkityksenä remicade tiputus 4vkon välein, prolia pistokset, kortisoni, nexium, coversyl ja bisoprolol (verenpaine pidettävä normaalia alhaisempana), triptyl (migreenin estoon), primaspan, gaviskon, ferinjekt rautatippa muutaman kerran vuoteen.
      Kipulääkitys on hankalaa taiteilua kun maha ei kestä. Paratabs ja tarvittaessa joku tulehduskipulääke.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      199
      4021
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2563
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2235
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1380
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1268
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1139
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      74
      1006
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      58
      845
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      834
    10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

      Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
      Lieksa
      72
      797
    Aihe