Tilanne tapahtui siis eräässä Whatsapp - ryhmässä (koulupäivän ulkopuolella, vapaa-ajalla, ei siis edes esimerkiksi koulumatkalla). Kyseisessä ryhmässä oltiin totuutta ja tehtävää. Ja totuuskysymys kuului seuraavasti: "nimeä 3 luokan ruminta tyttöä.". Okei, no tämä poika sitten nimesi 3 luokan ruminta tyttöä, ja tämä yksi tyttö (jota siis sanottiin rumaksi) pahoitti siitä mielensä ja kertoi asiasta opettajalle.
Opettaja oli ottanut molemmat henkilöt (pojan ja tytön) puhutteluun. Tässä kohtaa varmasti opettaja on toiminut ihan toimivaltansa rajoissa haluten keskustella oppilaiden kanssa kyseisestä asiasta. Opettajan mielestä kyseinen tapaus oli haukkumista, ja jos se ei loppuisi, ottaisi hän yhteyttä rehtoriin, kuraattoriin sekä kotiin. Minun käsitykseni mukaan koululla ei ole toimivaltaa puuttua vapaa-ajalla tapahtuneisiin asioihin. Koulumatkalla tapahtuvista asioista he voivat kyllä olla yhteydessä kotiin, mutta muuta toimivaltaa heillä ei ole senkään suhteen.
Mielestäni kyseinen opettaja on toimivaltansa ylittäen puuttunut oppilaiden vapaa-ajan toimintaan. Hän voi kyllä mielestäni ihan yleisesti keskustella asiasta, mutta kurinpidollisilla toimilla opettaja ylittäisi oman toimivaltansa.
Mitäs mieltä muut asiasta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja miksi ihmeessä opettaja ei saisi kertoa lasten huonosta käyttäytymisestä (joka rikoslain täyttämän rikoksenkin tunnusmerkistön täyttää, vaikka tekijät olisivatkin alle rikosoikeudellisen vastuun ikärajan) toisille aikuisille? Ei siihen tarvita mitään toimivaltuuksia. Kyllä minäkin saan sinun äidillesi kannella, jos käyttäydyt huonosti.
Ei kuraattorille, rehtorille ja vanhemmille kertominen ole mikään kurinpidollinen toimi. Kurinpitotoimet on määritelty perusopetuslaissa. Keskusteleminen huonosta käyttäytymisestä ei kuulu niihin. Tässä tapauksessa sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Jos vanhemmat eivät sitä kunnolla tee (kuten tässä tapauksessa ilmeisesti eivät ole tehneet), tulee yhteisön osallistua lain sallimissa rajoissa, ja keskusteleminen on kutakuinkin aina sallittua.
Joten josko kiinnittäisit huomiota tässä asiassa siihen, miten nämä huonokäytöksiset kakarat saataisiin kasvatettua vähän paremmin, etkä murehtisi niinkään siitä kuka saa työntää nenänsä lasten ja heidän vanhempiensa asioihin.
Opettaja toimi aivan oikein. A) kiusaaminen kohdistui luokkakaveriin B) jos kiusaaminen ilmenee vapaa-ajalla, niin erittäin suurella todennäköisyydellä sitä tapahtuu myös kouluaikana.
Aloittaja ihmettelee opettajan toimia, eikä mitenkään kyseenalaista tapahtuneen asiattomuutta. Kannattaisi enemmän ihmetellä sitä, miksi joku torvelo kyselee tuollaisia ja toinen vielä tyhmempi vastaa.