Yhdessä vuoden 2014 viestiketjussa joku kertoi ostaneensa kaksiteholasit eBaysta. Miten se oikein toimii, kun linssejä valitessa on tarjolla vain yksi vahvuus? Minä näen kauas suunnilleen 1,5-vahvuudella, mutta lukemiseen tietyltä etäisyydeltä tarvin kai 2,5-lasit.
Yritin oppia käyttämään monitehoja, mutta siitä ei tullut mitään.
Kaksiteholukulasit netistä?
6
158
Vastaukset
- prillipää
Oikeanlaiset kaksiteholasit netistä ei voi onnistua millään. Aniharvalla on ihan sama näkö molemmissa silmissä ja monilla taittovika ainakin toisessa silmässä.
En osaa minäkään tottua monitehoihin enkä kaksitehoihin, mitä ne sitten onkaan ?
Onko ne niitä, joissa näkyy raja kauko- ja lähilinssin rajalla ?
Minulla on erikseen kaukolasit ja lukulasit. Luen tosi paljon. Erilliset lukulasit, joissa on paljon linssipintaa, ovat loistavat. Ei tarvitse mistään "viirusta" tihrustella.
Ei ole tietenkään kätevintä kuskata mukanaan toisia laseja, esim. kaupassakäyntiä varten, että näkee tuoteselosteet ja hinnat, mutta eipä tuo juuri haittaakaan.
Optikkoliikkeen silmälasit eivät enää ole kovin kalliita.- Kaksitehosilmä
No juuri tuosta kaksien (jopa kolmien) lasien kuskaamisesta halusin eroon! Olisi mukavaa, että yksillä laseilla näkisi kaupassa hyllyillä olevat tavarat ja vastaantulijat ja voisi myös lukea tuoteselosteen.
Kaksitehot on ne isoäidinlasit, joissa on selvästi erottuva suurennuslasi alaosassa. Mutta ne ei käsittääkseni sumenna sivunäkymää. Monitehot on ihan p-stä, ei niillä näe kuin kapean kaistaleen maailmasta. Aika hassua, että halpislaseilla näkee paremmin kuin monen sadan optikkolaseilla. Luulin toisin. - Rahaa_ja_totuttelua
"Viirutus" tarvitaan kun kauko- ja lähinäkö ovat vahvuudeltaan hyvin erilaiset, samaan linssiin on vaikeaa saada tehtyä rajattomasti usean diopterin eroa.
Halvimmat moniteholasit voivat tehdä sen ettei käyttäjä totu koskaan niiden käyttöön. Käyttö edellyttää ainakin pään pyörittelyä ahkerasti, koska paras näkökenttä on vain aivan suoraan katsottaessa. Omatkin moniteholasini ovat alunperin ns. 149 euron tarjouksesta. Ne halvimmat linssit eivät kelvanneet minulle, otin laadukkaimmat ja silmälasit maksoivatkin melkein 600 euroa. Mutta näillä ei tarvitse pyöritellä päätä, pelkästään silmien liike riittää kun linssit toimii reunoille saakka oikein.
En voisi ajatellakaan ostavani silmälasejani netistä, joska molemmat silmäni tarvitsevat eri vahvuudet niin lähelle, keskimatkalle kuin kauaskin. Lisäksi kummassakin silmässä on erilainen hajataitteisuus. - xgdgdsgdsgd
Olen vahvasti likitaitteinen, mutta olen ostanut nettilaseja, ja ihan hyvät ovat olleet. Tosin yksitehot. Ongelma on kokoni. Monitehot tarvitsevat isommat kehykset, ja niissä näytän pöllöltä. Lukulasit ovat erikseen, ja niitä käytän välillä kotona kokoajan, välillä netissä, välillä en lainkaan. Lukuosuus on 1, näönvahvuuteni huomioiden eri verran eri silmissä, eli sekin jää vahvasti miinukselle. Lukulasit ovat halpalasit omilla vahvuuksilla, ja toimivat.
Tarvitseeko joka hetki nähdä yhtä hyvin kaikille etäisyyksille? Ainakin itselläni voimakkaasti likitaittoisena riittää, että koneella työskennellessä näen käsivarren mitan päähän selvästi. Jos pitää nähdä esim. kellon pariston koodit tai muuta pientä, kurkkaan hyvin läheltä lasien alta. Sen neuvon on jokainen optikko on minulle antanut. Eri asia tietysti, jos näkö on pelkkää plussaa. Silloin millään poppaskonstilla ei lähelle näe.
Laserointi, toinen silmä lähelle katsomiseen ja toinen kauas? Itse en kyllä siihen ryhtyisi, liian riskialtis toimenpide. - Prillid
Rahaa_ja_totuttelua kirjoitti:
"Viirutus" tarvitaan kun kauko- ja lähinäkö ovat vahvuudeltaan hyvin erilaiset, samaan linssiin on vaikeaa saada tehtyä rajattomasti usean diopterin eroa.
Halvimmat moniteholasit voivat tehdä sen ettei käyttäjä totu koskaan niiden käyttöön. Käyttö edellyttää ainakin pään pyörittelyä ahkerasti, koska paras näkökenttä on vain aivan suoraan katsottaessa. Omatkin moniteholasini ovat alunperin ns. 149 euron tarjouksesta. Ne halvimmat linssit eivät kelvanneet minulle, otin laadukkaimmat ja silmälasit maksoivatkin melkein 600 euroa. Mutta näillä ei tarvitse pyöritellä päätä, pelkästään silmien liike riittää kun linssit toimii reunoille saakka oikein.
En voisi ajatellakaan ostavani silmälasejani netistä, joska molemmat silmäni tarvitsevat eri vahvuudet niin lähelle, keskimatkalle kuin kauaskin. Lisäksi kummassakin silmässä on erilainen hajataitteisuus.Onko linssiaukon koolla väliä siihen moniteholasien "kaistan" leveyteen vai onko halvat monitehot aina "kapeat" Itse olen likinäköinen 46-vee ja pitäisi hankkia monitehot.
- xee
Voin kertoa, että 90% tyytymättömistä monitehojen käyttäjistä on säästänyt väärässä paikassa. Kun laseihin sijoittaa sen reilu 600e ei tarvitse kärsiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959