Rakkaani ja tulevaisuuden menetys

Menetin avopuolisoni yllättäen, äkillisesti 6 viikkoa sitten. Olimme olleet yhdessä 11 vuotta ja täynnä suunnitelmia tuleviin vuosikymmeniin. Menetin samalla rakastettuni, parhaimman ystäväni, sielun veljeni, kalakaverini ja kaikin tavoin koko tämän hetkisen tulevaisuuteni.

Tällä hetkellä elän vaihetta, jossa alan ymmärtää tapahtuneen ja sen lopullisuuden. Sanat eivät riitä kertomaan,miltä minusta tuntuu ja millaista tuskaa koen sisälläni. Toivoisin, että joku voisi kertoa, että tällaisesta menetyksestä voi selvitä?
Ilmianna
Jaa

50 Vastausta


Olen menettänyt kuoleman kautta vanhempani, monta ystävää, mutta en koskaan kumppania. Elämä on arvoituksellista ja yllättää! Voimia ja siunausta!
Ilmianna
Jaa
Hei.
Otan osaa suureen suruusi. Elät raskasta vaihetta, joka tulee kestämään pitkän aikaa. Huolehdi itsestäsi, älä jää yksin. Toivottavasti sinulla on ihmisiä, joiden kanssa voit viettää aikaa, joiden kanssa saat surra ja jutella kun siltä tuntuu. Pidä itsesi sillä tavalla elämässä, että syöt ja nukut ja ulkoilet vaikka et jaksaisi edes nousta sängystä, nouse silti. Surun kanssa on vaikea kulkea. Hetki ja päivä kerrallaan eteenpäin. Jotkut päivät tuntuvat mahdottomilta, silti pikkuhiljaa elämä etenee. Vertaistuki on oikeastaan parasta tukea. Jossain vaiheessa kannattaa miettiä sururyhmän osallistumista, seurakunnat järjestävät niitä. Sen on todettu auttavan, samassa tilanteessa olevien keskinäinen tuki auttaa. Ehkä lähipiirissä on joku, joka on kokenut saman aiemmin, ehkä sellainen ihminen on valmis juttelemaan ja kertomaan miten selvisi.
Lämpimin ajatuksin,
Pirkko-pappi
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Pappi kalastaa jäseniä kirkolle?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
eroakkosta kirjoitti:
Pappi kalastaa jäseniä kirkolle?
Papitar, koska nimi on Pirkko.
Eromäärät ovat olleet kovia ja kyllä kirkko haluaisi jäseniä tietenkin.
Ovat vaan unohtaneet ohjekirjansa itse, että ketä se oikeastaan enää kiinnostaa.
Papittariakaan ei kristinuskossa ole.. että mitä lie tämäkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
eroakkosta kirjoitti:
Pappi kalastaa jäseniä kirkolle?
Empatia on sinun surusi minun sydämessäni, on joku tuntematon sanonut. Mielestäni Pirkko-pappi opastaa viltpittömästi selviytymään surusta, joten ei ehkä kalastele jäseniä kirkolle ja kovin epätoivoista se olisikin noilla keinoin...ehkä kommentoija ei oiken ole asian kanssa "kartalla".
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Surun ja ikävän kestoa ei voi etukäteen tietää. Joskus, kun tuntuu siltä, että helpottaa, seuraavana hetkenä painuu taas syvälle surun aallokkoon. Menetin äitini puoli vuotta sitten. Se on ollut elämäni pahin isku. En tiedä tulenko koskaan lopullisesti selviämään tästä. Ikävä on kova, mutta sen kanssa on vain totuttava elämään. Välillä tulee niin epätodellinen tunne, että äiti on vain jossain ja tulee taas pian takaisin. Onneksi kuitenkin unissa näen ja tunnen äidin aina silloin tällöin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin aika on paras lääke suruun. Suru pitää surra ja itkeä silloin, kun itkettää. En usko, että rakkaamme haluavat meidän surevan loputtomiin. Meidän pitää jatkaa omaa elämäämme. Ehkäpä joskus oman lähtömme koittaessa pääsemme taas heidän läheisyyteen jonnekin toiseen aikaan ja ulottuvuuteen. Voimia sinulle surussasi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tosi hyvä vastaus, mutta perkele ku alko vähän masentaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Menetin rakkaan äidin puolitoista vuotta sitte. Suru on läsnä, joskin nyt elän äidin menetyksen kanssa sovussa. Surun ei ole enää raskas, mutta elän surun kanssa varmaan elämäni loppuun saakka. Elämässä on jo aurinkoisia päiviä, sillä elämä jatkuu.
Ilmianna
Jaa
Ikävää. Itse menetin isoäitini 3,5 vuotta sitten. Ikävöin edelleen häntä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Siis vertaatteko te ihmiset oikeasti puolison kuolemaa vanhempien tai isovanhempien kuolemaan?
Aikuiset ihmiset on normaalisti elänyt ilman vanhempien jatkuvaa läsnäoloa. Puoliso on se jonka kanssa se elämä jaetaan ja koetaan.
Vaikka kuolemaa ei saisi arvottaa, on aivan eri asia kuoleeko sulta vanha ja sairas isoäiti, vai puoliso.
Lapsen kuolemasta en tiedä onneksi mitään. Mutta luulisin että se on vielä rankempi kokemus.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kaikki läheisten menettäminen koskettaa, surua jokainen käsittelee omalla tavalla. Tiedän mitä on menettää läheinen rakas, oman mieheni ja lapsenlapseni menetin vuoden sisällä . Silloin tuli kysymys miksi ? Löysin lohtua kirkon penkistä , luonnosta ja läheisistä ystävistä. Vanhempani kuoleman ymmärränsin samoin veljeni. Voimia Sinulle elämääsi , tulee päivä jolloin jaksat ajatella elämää eteenpäin. Aika kultaa muistot kauniiksi ja ne kantaa läpi elämän Sinua. Tulee vielä aika että tunnet elämän taas olevan elämisen arvoista. Kaikkea hyvää elämääsi voimia suruusi...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Aminali kirjoitti:
Siis vertaatteko te ihmiset oikeasti puolison kuolemaa vanhempien tai isovanhempien kuolemaan?
Aikuiset ihmiset on normaalisti elänyt ilman vanhempien jatkuvaa läsnäoloa. Puoliso on se jonka kanssa se elämä jaetaan ja koetaan.
Vaikka kuolemaa ei saisi arvottaa, on aivan eri asia kuoleeko sulta vanha ja sairas isoäiti, vai puoliso.
Lapsen kuolemasta en tiedä onneksi mitään. Mutta luulisin että se on vielä rankempi kokemus.
Idiootti, pysy hiljaa kun et osaa kunnioittaa läheisen poismenoa, oli se sitten kuka tahansa!
Onneksi karma hoitaa sinut.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
niin myös sinut
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hei,
Paljon voimia sinulle suuressa surussasi! Yritä jaksaa etsiä jostakin vertaistukea, se on monelle paras keino selvitä. Lähde liikkeelle, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta, ettet jää yksin. Voisit soittaa Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen tai seurakunnan Palvelevaan puhelimeen. Myös netistä löytyy monenlaisia artikkeleita, joista voisi olla apua . Ja liikunta luonnossa auttaa monia. Kirjoittaminen voi myös auttaa tai sopivan kirjallisuuden lukeminen.
Yritin ehdottaa monenlaisia vaihtoehtoja ja toivon, että saisit jostakin näistä apua jatkaa eteenpäin. Uskon, että sinä ajan kanssa selviät!
Ilmianna
Jaa
kun ajattelee kuolemaa miten selvitä läheisen poismenosta ei siitä selviäkkään ominvoimin.
kun uskoo Jeesukseen Kristukseen Rukoilee saa purkaa kaikentuskan mitä sisällä on.
Hän kuulee ja auttaa kun sanoo en jaksa yksin surussa Jeesus antaa vomaa ja kääntää aikanaan uudenleden elämään.
Raamatussa sanotaan kaikkien on palattava lähettäjän luo niin vain tässä elämässä on valittavana
miten tuollapuolen on oleva minun osa kadotus vai ikuinenelämä Jumalanluona.

Usko Jeesukseen Kristukseen on kaikkein kalleinta mitä tässäelämässä voi olla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tämä on aivan väärä paikka käännättää ihmisiä.
Täällä puhutaan oikeista asioista ja suruista.
Silloin ei ole fiksua tulla kirjoittelemaan omista fantasiatarinoista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Päivä kerrallaan eteenpäin,pikkuhiljaa suurin suru väistyy,sen kanssa oppii elämään. Tiedän niin tuon tunteen,muistan kuin elisen päivän,kun itse menetin rakkaan avopuolisoni 6 vuotta sitten.Ensimmäinen vuosi meni täysin sumussa,en siitä paljoa muista... Askel kerrallaan eteenpäin,kukin suree tavallaan,anna kaikkien tunteiden tulla ulos. Se ikävä,suru,paho olo,ja kaikki muu pitää käydä läpi. Jossain kohtaa tulee viha ja suuttumus,miksi???Vastausta en koskaan minäkään ole saanut,mutta selviät varmasti,uskomatonta mutta totta,minäkin olen selvinnyt vaikken sitä alkuun uskonutkaan...Vinkkinä,toivottavasti sinulla on aitoja ihmisiä ympärilläsi jotka antavat sinun surra "rauhassa",ja omalla tavallasi,älä anna kenenkään sanella miten sinun pitäisi surra!Itse koin läheisiltäni moista kohtelua,"eikös olis aika jo mennä eteenpäin","vieläkö sä itket",yms,ei todella tuntunut hyvältä,kun tuntui että elämältä oli viety pohja kokonaan pois..
Lähetän sinulle lämpimän,pitkän rutistuksen,ja sinnikkyyttä käydä surutyösi läpi,vaikkei se todellakaan helppoa ole. Muista,päivä kerrallaan,jos kaadutaan,noustaan ylös...
Ilmianna
Jaa
Hei! Olen menettänyt puolisoni 16 v sitten. Alussa oli tosi rankkaa, jostain sain vain voimia, vaikka elämä tuntui pysähtyi paikalleen. Onneksi oli 2 ihanaa tytärtä. Jotka antoivat myös voimia joka päiväiseen arkielämään.
Auttoi jaksamaan nousemaan aamulla sängystä, laittamaan tytöt koulu matkalle.
Ole itsellesi armollinen, etene pienin askelin ja välillä mene taakse päin. Kuuntele sydämesi ääntä.
Hyvät ystävät ovat aarteita joilta saa voimaa.
Anna tunteitten tulla ja mennä.
Suru lievenee omalla painollaan ajan kanssa, anna aikaa itsellesi ja mikäli on voimia, mene luontoon ja metsään.
Itse sain voimaa ja rauhaa luonnon rauhasta, vesisateista, luontokin itki, kun minuakin itketti, aurinko antoi valoa. Puut kuiskasivat lohtua.
Kukaan toinen ei voi tietää, mitä ei ole itse kokenut.
Voimia, pienin askelin eteen päin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Otan osaa suruusi ja voin sanoa että tiedän miltä tuntuu. Menetin puolisoni viisi vuotta sitten, aivan yllättäen, se oli kova isku. Olin sairauslomalla kuusi viikkoa ja sitten menin töihin. Ensin ajattelin että en jaksa, mutta se oli hyvää terapiaa, ei voinut miettiä menetettyä rakasta 24 h. Olimme myös yhdessä nuo 11 vuotta, niin kuin te. Ystäväni ja seurakunta johon kuulun oli tukeni ja uskoni Jumalaan auttoi kaikkein eniten. Yksin ollessani rukoilin ja käännyin Isän puoleen ja se auttoi ainakin minua. Olin mukana myös sururyhmässä ja se auttoi myös, vertaistuki on parasta. Tänään voin sanoa, että surua ei enää ole, mutta ikävä ei koskaan katoa. Voimia sinulle ja sure omalla tavallasi, älä mieti mitä muut sanovat, me kaikki suremme eri tavalla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
ite en oo saanu jeesukselta apua ikinä, se sijaan rauhottavat lääkkeet auttaa ihan oikeasti toki niilläkin on oma hintansa mutta jokainen valitkoon itse. toista auttaa herra toista heroiini, ellei puolisosi kuollut övereihin sit ymmärrän jos ei pameja haluu popsia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Mitkä lääkkeet sulla idiootti on? Sulle vois sopia parhaiten 9mm burana, helpottaa varmast
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ymmärrän aloittajaa,
mieheni, paras ystäväni, jonka kanssa asuimme yhdessä yli 28 vuotta, sairastui vakavasti ja kuoli puoli vuotta myöhemmin. Pari vuotta aikaisemmin kuolivat mieheni molemmat vanhemmat. Sitten vanha koira, jota itkimme yhdessä ja kuulimme molemmat samoja harhoja, kun kuollut koira rapsutteli rappusissa...

Miehen kuolemasta on jo lähes kaksi vuotta (enää en laske päiviä), mutta en ole päässyt siitä yli. Muistan, että 8kk kuoleman jälkeen huomasin eräänä päivänä, etten ollut edellisenä päivänä ajatellut miestäni ollenkaan ja aloin taas itkeä... sen jälkeen on ollut vähän helpompaa.

Aikuiset lapset, lähisukulaiset, ystävät (joita varmasti olen rasittanut kertomalla samoja juttuja) ehdottivat minulle lääkäriä, terapiaa, sururyhmää (" toi ei ole enää normaalia", mutta en mennyt, koska mielestäni suru on jokaisen omalla tavallaan käsiteltävä).
Heti miehen kuoleman jälkeen ovella kävivät mormonit, sitten jehovan todistajat ja helluntalaiset, vaikka emme kuuluneet mihinkään uskolliseen yhteisöön.

En ole käynyt missään ns. virallisessa sururyhmässä, mutta suosittelen!
Samoja asioita kokeneiden kanssa on helpompi puhua, mikäli lähipiirissä ei ole tarpeeksi vahvoja ihmisiä kuuntelemaan ja jakamaan kokemuksia.
Suru on ikuista, mutta sen kanssa pystyy elämään.
Ilmianna
Jaa
Osanottoni sinulle.Itse menetin puolisoni 5v sitten myös yllättäen. 20v yhteistä taivalta päättyi ja meillä oli myös suunnitelmia,haaveita Elämä tuntui julmalta alku meni kuin sumussa onneksi lähelläni oli ihmisiä jotka puhuivat ja olivat lähelläni antoivat voimaa kestää. Meni melkein vuosi et opin ettei hän tule töistä kotiin ja pikku hiljaa huomasin itsekkin että kaikki ihanat yhteiset muistot alkoi tulla tärkeäksi.Alkuun kävin päivittäin haudalla juttelemassa päivän kuulumiset Nyt olen alkanut jatkamaan elämääni mutta ei päivääkään mene ettenkö ajattelisi häntä lämmöllä Annoimme toisillemme paljon mutta myös saimme paljon. Kaikkea hyvää sinulle jatkossakin suru väistyy aikanaan
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Oletko ketjun aloittaja? Minkä kuvan? Mistä suutuit?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Osanottoni sinulle! Olen itse kokenut saman viisi vuotta sitten. Me olimme yhdessä 22 vuotta ja jäin siinä samalla myös kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Suru on yksilöllistä ja siitä toipuminen myös. Itselläni arjen pyörittäminen oli pakollista, koska lapset olivat ja ovat edelleenkin pieniä. Kävin myös keskustelemassa asiasta terveyskeskuksessa mikä osaltaan helpotti asiaa. Sinulla kokemuksesta on kulunut vasta vain vähän aikaa, joten anna itsellesi lupa surra ja muistella. Suru muuttaa muotoaan ajan kuluessa vaikkei sitä uskoisikaan ja olo alkaa helpottamaan. Toivotan sinulle voimia!
Ilmianna
Jaa
Syvä osanotto
Joka päivä joka hetki hän on mieläsi ja jokainen esine tuo muistoja
Ei siitä varmaa selviä kokonaa koskaan mutta parhaa hetket jää mielen aika se vie toiset pääsevät helpommin kuin toiset mutta selviä valmasti ota van päivä keralaan hasua kuin sanoin noin minulle sanoitiin noin ja tunsin heitä vähän vihaa kun he ymrtänyt miten paljon voi kaivata jotain niin rakasta ja koita saada puhuttua jonku kanssa
Ilmianna
Jaa
Ei siitä kuulukkaan päästä yli, varsinkin jos lapsia jäi...ahdistusta, viereisen pedin tyhjyys, raastava hiljaisuus vievät hulluuden partaalle...8 pitkää vuotta ei ole tuskaa poistanut, ehkäpä kuolema sitten..
Ilmianna
Jaa
Minä menetin puolisoni yllättäin kolme vuotta sitten. Tuntui, että menetin itsestäni toisen puolen. Kuinka tästä eteenpäin? Yhteistä taivalta oli takana parikymmentä vuotta. Jäin kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Menetyksen jälkeen oli tosi raskasta, laahauduin jotenkin päivästä toiseen. Vanha sanonta, aika haavat parantaa, pätee edelleen. Olen löytänyt rinnalleni uuden kumppanin, jonka kanssa voin jakaa kaikki tunteeni. Silti puolison menetys ei ole unohtunut, mutta suru helpottaa, kun aikaa kuluu ja on jotain tekemistä, vaikka arkistakin. Jaksamista sinulle.
Ilmianna
Jaa
Hei,
olen todella pahoillani puolestasi.
Itse menetin vaimoni täysin yllättäen kesällä 2015.
On vaikeaa löytää mitään sanoja kuvaamaan sitä, miltä silloin tuntui. Silloin oli vaikea nähdä elämää edes minuutin päähän. Tuntui, kuin joku olisi pitänyt jotain estettä silmien edessä ja yritin kurkkia sieltä takaa...
Onneksi minulla oli lapsia. Heistä oli pakko pitää huolta. Oli noustava aamulla ylös, annettava ruokaa ja oltava tukena.
Päivä päivän jälkeen se elämä menee eteenpäin. Pidä ympärilläsi ihmisiä, jotka tukevat sinua. Älä tapaa ihmisiä, jotka syövät voimiasi.
Itsellä nyt kulunut reilut kaksi vuotta. Nykyään menee jo joskus kokonainen päivä, etten häntä mieti. On tullut uusia haaveita ja suunnitelmia vanhojen tilalle. Ja kyllä, elämä on ihan erilaista nyt, mutta elämää kuitenkin...
Ilmianna
Jaa
Menetin rakkaani 10 vuotta sitten tapaturmaisesti. Puolivuotta elin kuin robotti. Enmuista siitä ajasta yhtään mitään. Sitä vain toim kuin robotti. Ensimmäinen vuosi on kaikista pahin, juhläpyhät varsinkin. Elämä vain on jatkuttava kaikesta huolimatta. Toivon sinulle voimia.
Ilmianna
Jaa
Voimia suureen suruusi.
Jokainen tekee surutyön omaan tahtiin, ei pidä vaatia itseltä liikoja.
Ajan saatossa suru muuttaa muotoaan, sen kanssa oppii elämään.
Menetin puolisoni reilu vuosi sitten, takana 32 yhteistä vuotta. Teinirakkauteni..
Muistot säilyvät ikuisesti <3
Ilmianna
Jaa
Naiset ainakin toipuu ottamalla vaan samantien uuden miehen. Helppoa. Ei muuta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kuulin itsekkin tuollaisia herjaavia kommentteja lähes 14v sitten.
Parhaimmillaan uusi suhde tuo tukea surutyöhön.
Monien mielestä surua pitää yllä ja sitä pitää vaalia (siihen jää muuten koukkuun).
Jos kohdalle tulee se oikea henkilö niin silloin ei kannata ajatella muiden mielipiteitä vaan siinä kohtaa saa ja pitääkin olla itsekäs ja ajatella vain ja ainoastaan omaa etua.

Edelleen 13 vuotta sitten kohtaamani uusi kumppani auttaa vaimoni haudan kunnostuksessa ja käydään yhdessä ostamassa kukkia haudalle.
Käyn myös hänen miehensä haudalla, viime kesänä oikaistiin hautakivi kun oli vinossa.
Kumpikaan ei koe tarvetta kilpailla edesmenneen puolison kanssa vaan eletään tätä "uutta" elämää, mutta emme ole unohtaneet mennyttä.

Ne jotka kritisoivat uutta suhdetta, eivät ole itse kokeneet vastaavaa tilannetta.
Puheet, että unohtipa edesmenneen puolison äkkiä ovat pötypuheita.
Jokaisen tulee ymmärtää että edesmennyt pysyy aina mielessä ja muistoissa, ei uusi kumppani pyyhi muistoja pois.

Tuollaiset puheet voivat olla haitallisia uudelle leskelle joka ympäristön paineen takia jättää elämänsä elämättä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olen ajatuksin kanssasi sinä tuntematon surija. Paljon saitkin jo viisaita vastauksia. Pysähdy ja kuuntele itseäsi. Kun itkettää itke ja kun joskus helpottaa hetkeksi siihenkin on lupa. Älä jää yksin surusi kanssa puhu , kirjoita, kuuntele musiikkia, ulkoile ja muista syödä ja nukkua. Kun saat voimia ota selville missä on nuorten leskien tapaamisia. Vertaistuki helpottaa. Myös eri leirikeskuksissa on leskien päiviä missä jokainen saa jakaa omaa suruaa, sen verran kun haluaa ja jaksaa. (esim Vivamo, Lohjalla) Myös netistä voit hakea toivon puheita, joka on terapeuttien uusi sivusto moneen elämän kipuun ja tuskaan. Radio dei ja tv7 on myös hyviä ja lohdullisia, jos kestät
kristillisyyttä. Ole läheistesi kanssa ja puhu ja puhu ja muistathan että aina voit palata kauniisiin muistoihin. Ne sattuu mutta myös antaa voimaa , olet saanut paljon Rakkautta se kantakoon sinua. Suru ja ikävä muuntaa muotoaan vuosien varrella se ei häviä, mutta on joskus helpompi kantaa. Olen itse menettänyt ensin avopuolison ja myöhemmin uusi liitto ja siitä puolisoni. Kummatkin mieheni ja rakkaani vei sairaus. Nyt kuljen taas hautakummulle vien kynttilän hiljaa ja kiitän että hän oli hetken rinnallani, sillä muuten minä en olisi minä tänään. Sain niin paljon kaunista meidän 7 vuoden yhteistaipaleellamme.
Ilmianna
Jaa
Kaikkien ihmisien aika on tulla ja mennä. Kukaan ei tiedä, että milloin kukakin lähtee.
Elämme yhdessä ne ajat, jotka yhdessä elämiseen on ja sitten se on siinä.
Sitten kun tämä kaikki loppuu, kohtaamme toisiamme. Kuolleet heräävät ja kaikki tulevat kohtaamaan luojansa. Raamattu kertoo paljon näistä asioista.
Siihen asti, pakko painaa töitä, kouluja, auttaa naapureita ja siivota. Kullekin on oma aikansa. Kun jaksaa hymyillä kaikesta huolimatta, niin elämä tuntuu aika arvokkaalta.
Ilmianna
Jaa
Onko vain tämä elämä lohdullista ja turvallista, kun arjen saa elää Jumalan kanssa. Ei se poismennyttä rakasta tänne tuo, mutta antaa voimaa ja uskallusta elää ja kerran myös kuolla. Joka aamu saa pyytää voimaa tulevalle päivälle ja luottaa siihen, että tulevaisuus on varmoissa käsissä. Kuolema tulee sitten kun aika ja päivät ovat plakkarissa.
Ilmianna
Jaa
Kuka typerä marjakulli lisäsi kuvan avaukseen? Maksakaa kuvitus!
Ilmianna
Jaa
Puolison menehtymisen jälkeen ratkaisevaa selviämisessä on se, että kuinka isoa leskeneläkettä leski saa...
Ilmianna
Jaa
Netistä löytyy paljon materiaalia surusta. Googlen hakukentään "surun vaiheet" tms. Niistä saattaa olla apua, jos jaksat niitä lukea.

Itse olen useampaa arkkua kantanut ja se kyllä aina muuttaa ihmistä. Ei aina huonoon suuntaan. Puolisoni arkkua en ole onnekseni joutunut kantamaan.

Juuri nyt eräs tuttavani menetti vaimonsa 47:n aviovuoden jälkeen. Pitkä matka yhdessä. Surutyö on sivullisenkin mielestä karua katsottavaa.

Ota kaikki apu vastaan mitä saat. Älä pelkää sitä että joku tuntisi kiusaantuneeksi olonsa seurassasi. Normaalilla empatiakyvyllä varustettu ihminen kyllä haluaa olla tukenasi ja haluaa kuunnella, surra kanssasi.

Toivon sinulle voimia.
Ilmianna
Jaa
Otan osaa suureen suruusi. Voisin sanoa, että tiedän hyvin miltä sinusta tuntuu, kun sinulta otetaan tärkein ihminen pois. En kuitenkaan sano niin, vaikka itse menetin puolisoni vähän yli vuosi sitten 46:n yhteisen vuoden jälkeen pitkän ja vaikean sairauden jälkeen. Kumppanin menettäminen on niin henkilökohtainen asia ja jokainen kokee sen omalla tavallaan; kenellekään se ei varmasti ole helppoa. Alussa minustakin tuntui, että tähän se elämä nyt loppui ja maailma pysähtyi.
Olen luonteeltani optimisti ja pyrin aina löytämään jotain hyvääkin vaikka asiat olisivat kuinka huonosti. Siitä voit olla kiitollinen, että niitä hyviä ja rakkaita muistoja kumppanisi kanssa ei kukaan viedä sinulta pois.
Minäkin menetin marjastuskaverin, sienestyskaverin ja kalakaverin. Hän toivoi vielä vähän ennen pois menoaan, että pääsisi vielä kerran kalastusreissulle ja sen hänen toiveensa sain toteutettua. Aina välistä tulee kylläkin hetkiä, jolloin mieli on aika alamaissa, mutta meidän rakkaamme eivät varmaankaan haluaisi meidän jäävän surun vangeiksi vaan jatkavan elämää kaikesta huolimatta.
Uskon niin, että sinäkin pystyt vielä katsomaan tulevaisuuteen valoisin mielin rakkaasi muistoa vaalien ja siitä voimaa saaden.
Kaikkea hyvää sinulle eteenpäin ja jaksamista raskaassa elämäntilanteessasi.
Ilmianna
Jaa
Olen usein miettinyt, että yhtäkkinen kuolema on paljon dramaattisempi ja tuskallisempi, kuin raskas, pitkään kestänyt kuoleman kolkuttelu. 2 vuotta elinaikaa korkeintaan, sanoi lääkäri aivokasvain kuvat nähdessään ja se piti paikkansa. Siinä aikaa kului kaiken kattavine muutoksineen, nähdä rakkaansa muuttuvan lapsen tasolle pikkuhiljaa... se oli todella surullista. Muutamankaan vuoden jälkeen, en ole pystynyt palauttamaan kunnolla mieleeni elämämme ihania ja hyviä aikoja, vaan kaiken peittää tuon kahden vuoden raskaat muistot. Tuona aikana tein paljon surutyötä tulevien vuosien edestä. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että minulla oli minulle paras mahdollinen puoliso ja huolehtivainen isä kahdelle lapsellemme, siitä olen hänelle suuresti kiitollinen.
Ilmianna
Jaa
Minä menetin tyttäreni 26 v 8 vuotta sitten ,Hän oli pieni vakavasti sairas, olimme eronneet siis minä ja lapsen Isä ja n yt 3.11.2017 menehtyi lapseni Isä, erosta huolimatta meillä oli jonkinlainen yhteys ja nyt on kyllä suru suuri ja välillä tuntuu etten tiedä miten selviän, poika 36 v on elossa ja kauheinta on Hänen surunsa ja itkunsa näkeminen, pelkän että Hän kin menehtyy oli Isäns sen jälkeenä ainoa kaveri, yritän kovasti sisäistää asiaa mutta ei oikein onnistu, kuolema on niin lopullinen, koskaan ei voi toiselle puhua ei koskettaa, täytyy vain yrittää muistaa että Rakkaalla ei enää ole kipuja Hn nukkuu ikiuntaanm ja yritän toimia niinkuin Hän olisi halunnut, oli sanonut pojallemme älkää turhaan jääkö suremaan. jatkakaa elämää, tuolla on Isä Taivaassa joka päättää jokaisen meidän kohtalon, siihen on tyytyminen ja täytyy vain jaksaa yrittää arvostaa ja nauttia jokaisesta elinpäivästä jonka Luoja meille kullekin suo, jaksamista Sinulle, surutyö täytyy tehdä sen jälkeen elämä voittaa, rukoile, kirjoiita päiväkirjaan tuntemuksistasi vaikka joka päivä, sekin auttaa!
Ilmianna
Jaa
Itse menetin mieheni 27.5. tänä vuonna. Suru on yhä jokapäiväinen vieras. Vaikka olin osannut varautua vuosien sairastamisen aikana, niin silti se soitto sairaalasta aamulla klo 6 pysäytti elämäni. Jokaisella meillä on oma aikamme surra, mutta se on käytävä läpi. Yritän tehdä mekaanisesti pakolliset kuviot, vaikka voimia ei tuntuisi olevankaan. Seurakunnan sururyhmään menin, mutta liian aikaisin. Olen mukana Sinunkin surussasi.
Yksin jäänyt
Ilmianna
Jaa
En ole menettänyt puolisoani, mutta meidän yhteisen rakkaan lapsemme itsemurhan kautta 21 vuotiaana. Asiat pysyvät koko ajan mielessä. Kaikki juhlapyhät ovat vaikeita esim. joulu, syntymäpäivä jne. Me käytiin useamman vuoden terapiassa ja saatiin keskustelun lisäksi lääkityksen, joka on edelleen voimassa. Terapiassa emme tällä hetkellä käy. Alussa rituaaleihimme kuului käydä joka viikko lapemme haudalla. Oikeastaan emme nykyään juri puhuta lapsestamme, kun se tekee niin pahaa, vaikka puhuminen auttaa. Jos ystäväpiirissä ei ole luotettavaa ihmistä jolle voit puhua mitä vain, kannattaa ottaa yhteyttä mielenterveyspuleen. Sieltä löytyy kuuntalija joka voi kommentoida tilannettasi tai olla vain hiljaa. Tarvittaessa saat rauhoittavia lääkkeitä, jotta saat nukuttua. Suru ei koskaan katoa, se pysyy sinun mukanasi elämäsi loppuun saakka. Suru voi välillä muuttaa muotoaan, mutta se on kuitenkin sama suru kuin ennenkin.
Ilmianna
Jaa
Vaimo lähti kesken siivoamisen 5-vuotta sitten. Hän oli irtisanonut henkivakuutuksensa salaa, koska tunsi olevansa niin hyvässä kunnossa. Kyllä siitä toipuu, kun aikaa kuluu.
Ilmianna
Jaa
Menetin puolison 12-vuotta sit, suru kulkee mukana, mutta on muuttanut muotoaa, joinakin päivinä tulee itku, mutta enenmän on päiviä, jolloin ajattelen sitä hyvää elämää, jota saimme viettää 20-vuotta. Ajatuksin, ystävien tuella, selvisin pahimmasta....
Ilmianna
Jaa
Tällaiset asiat voivat viedä vuosia ennen kuin hiljakseen unohtuvat elämän on kuitenkin jatkuttava .On luotava uusia suhteita sekin helpottaa .Elämä on niin lyhyt että ei voi surra loputomiin.
Ilmianna
Jaa
Vaimoni kuoli syliini äkillisesti 1,5 vuotta sitten, kyllä on ollut yhtä helvettiä mutta se on pakko lopussa hyväksyä vaikkei haluaiskaan. No, ei sitä menetystä mikään paranna.... mutta ajan kans asian kans oppii elämään, sitä toista ei enää ole... Otan todella osaa, luulen tietäväni mikä vaihe on menossa! Teille jotka ette ole menettäneet elämänkumppania.... olis ihan fiksua pitää mummon kuolemat ihan omana tietona...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei elämänkumppani ole edes samaa verta. Ei sukulainen, vaan joku ihastus vaav. Niitä tulee ja menee. Sullakin..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kaksi aviopuolisoa on minulta kuollut. Tuntuukuin viimeisemmän kuolema olisi pahempi enkä vieläkään tahdo uskoa, että se on totta vaikka aikaa on nyt kulunut kolme ja puoli vuotta. Kaipaus on välillä hirvittävää vaikka minulla on uusi kumppani. Hänen kanssaan en puhu kuolleista miehistäni. Suru seuraa mukanani omaan kuolemaani asti.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Rakkaani ja tulevaisuuden menetys

Menetin avopuolisoni yllättäen, äkillisesti 6 viikkoa sitten. Olimme olleet yhdessä 11 vuotta ja täynnä suunnitelmia tuleviin vuosikymmeniin. Menetin samalla rakastettuni, parhaimman ystäväni, sielun veljeni, kalakaverini ja kaikin tavoin koko tämän hetkisen tulevaisuuteni.

Tällä hetkellä elän vaihetta, jossa alan ymmärtää tapahtuneen ja sen lopullisuuden. Sanat eivät riitä kertomaan,miltä minusta tuntuu ja millaista tuskaa koen sisälläni. Toivoisin, että joku voisi kertoa, että tällaisesta menetyksestä voi selvitä?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta