Kävinpä kirjastossa lukemassa Kalevan sarjakuvat ja uutisotsikot. Sattui silmään sellainen, että vanhuksille oli ollut ohjelmaa kaupungilla 19.8.2017. Miten tuosta oli vanhuksia informoitu vai oliko taas se tuttu tilanne, että tapahtumista on kirjoituksia ja kuvia vasta tapahtuman jälkeen eikä sellaisesta hiiskuta etukäteen yhtään mitään, ettei paikalle tule muut kuin sisäpiiriläiset? Siis se tunnettu Maan Tapa tässäkin? Tai sitten kaikki oli minua vanhemmille, asia ei minulle kuulukaan.
Eihän tuo muuten, mutta kun itsekin alan pikkuhiljaa lähestyä vanhuutta, ikäähän on vasta 74 vuotta ja nuoremmat on jo muutaman vuoden ajaneet kalliilla pyörillään minusta ohi, onpa muutamat jo kävelleetkin ohi! Voimat ei lopu vielä kesken, vaan henki. Onko se 60 -luvulla hengitetyn asbestin seurausta vai iän tuomaa keuhkojen tai sydämen kehnoutta, sitä en tiedä eikä lääkäriin pääse. Niin että kai se vanhuus on tulossa? Niin, että alkaa pikkuhiljaa kiinnostaa tuollaisetkin asiat. Vaan kun ei niistä koskaan mitään tiedoteta, täällä sitä saa betonikopissa aikansa yksin viettää miten parhaiten osaa.
Verotodistuskin tuli eilen. Oli otettu eläkkeestä sairasvakuutusmaksuakin. Yhtään centtiä en ole vastineeksi saanut: ei mitään lääkekuluissa, ei päästetty verensokerin mittaukseenkaan vaikka oli lääkärin lähete. Silmälasien hinnan korvauksista puhumattakaan! Silti vain sairausvakuutusmaksua meni 653 euroa. Joka centti turhaan! Muualla Euroopassa kuulemma eläkeläisten lääkkeet ja muittenkin silmälasit maksetaan sairasvakuutuksesta tai veroista. Täälläkin muinoin sai vähentää silmälasien hinnan verovähennyksensä, asia mistä nuoret ei tiedä mitään.
Ja kyllä! Muuttaisin toki muualla Eurooppan, mutta kun en nuoruudessani saanut oppia ulkomaan kieliä ja enää ei lahoon latvaan kielet tartu, niin en pääse.
Ja sitten muutamana vuotena on täällä Oulussakin yritetty vähemmän kehuttavin tuloksin jotain kokkotapahtumaa viettää Lammassaaressa. Tänä vuonna ei sitäkään ollut, ainakaan ei missään tiedotettu. Mikähän sen tapahtuman nimi oli - jostain Keski-Pohjanmaalta kai tapa levinnyt viime vuosina? Vai sotkenko nyt sen keväiseen vastaavaan? Alkaa tuo muistikin reistailemaan.
Niin ja olipa yllätys, eilen oli markkinat Kauppatorilla. Tosin huomasin ne vasta sulkemisaikaan ja tälle päivälle olen muuta menoa sopinut joten saavat olla ilman minua siellä torilla. Missähän tuokin tapahtuma oli ilmoitettu?
Kumma juttu kun ei asioista tiedoteta mitään. Ei haluta ihmisten osallistuvan mihinkään mitä järjestetään. Kai siitäkin jonkun taskuun siirtyy rahaa tälläkin tavalla? Jos olisi tutkivaa journalismia joka jenkkiohjeen mukaan seuraisi rahaa, niin ties mitä löytyisi! Itse en osaa noita herrojen metkuja eikä ASYL kaikkeen ehdi, vaikka kiitettävästi on kaupungin HyväVeli -verkoston rikoksia tuonutkin kansalaisille julki. Tosin laihoin tuloksin, kiitos HyväVeli -verkoston sisäisen korruption.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Klikkaapa kokkeeksi Oulun kaupungin tapahtumapalveluiden sivuille osoitteeseen:
https://www.ouka.fi/oulu/tapahtumat/
Siellä on jotain tapahtumia ainakin. Muista tapahtumista ilmotetaankin varmaan sitten lehdissä.