Menetin hiljattain vauvan, joka oli ensimmäinen lapseni. Koko raskausaika meni hyvin ilman komplikaatioita. Raskaus meni yli 15 päivää ja sitten kun menin ultraan, todettiin vauva kuolleeksi. Epäillään että syy olisi ollut happivajaus.
Onko vastaavia kokemuksia??
Ja te vanhemmat jotka olette menettäneet vauvan synnytyksessä tai heti senjälkeen, miten nopeasti on ollut mahdollisuus ajatella uuden lapsen hankkimista?
Syvästi epätoivoinen äiti ja isä.
Onko vastaavia kokemuksia??
Ja te vanhemmat jotka olette menettäneet vauvan synnytyksessä tai heti senjälkeen, miten nopeasti on ollut mahdollisuus ajatella uuden lapsen hankkimista?
Syvästi epätoivoinen äiti ja isä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Fyysiseen toipumiseen menee muutama kuukausi. Henkinen toipuminen taas on pidempi prosessi, eikä "täydellisestä toipumisesta" kannata edes puhua. Muistat varmasti vielä mummonakin sen, kuinka menetit esikoisesi.
Älkää ajatelko, että teette uuden vauvan "korvaamaan menetystä", vaan ajtelkaa, että teette tälle "enkelille", "keijulle" tms. sisaruksen, jonka tietenkin haluatte pitää luonanne paljon pidempään kuin saitte esikoistanne pitää.
En tiedä, kuinka kauan menee, että voi olla henkisesti riittävän paljon toipunut, että jaksaa alkaa suunnittelemaan uutta vauvaa. Jollain menee siihen sama aika kuin fyysiseen toipumiseen, jollain toisella menee pidempään.
Itse menetin vauvan viikolla 14. Kuukauden kuluttua olisin ollut henkisesti valmis uuteen yritykseen, mutta fyysinen toipuminen kestikin yllättävän pitkään. Lääkäreiden mielestä olisin voinut yrittää vaikka heti uudestaan, mutta itse halusin, että hormoonitoiminta normalisoituu ensin. Tuosta on nyt reilu 3 kk enkä ole ihan varma, hyrrääkö hormoonit vieläkään ihan normaalisti.
Olen pahoillani kokemasi johdosta! Halaus ja koittakaa jaksaa..
itse en ole lasta menettänyt,enkä mennyt läpi keskenmenoakaan,mutta voin ymmärtää kuinka raskas voi olla sellainen kannettavaksi.älkööt kukaan väheksykö,vaikka olisi 'vain' keskenmeno.se on sille menettäneelle ollut todellista.kamalin lohdutus minkä siinä tilanteessa voi toiselle sanoa,että yrittäkää uudelleen.ei se korvaa menetettyä.mutta:
kaikella on aikansa ja paikkansa.vaikka emme sitä ymmärtäisi,niin jonain päivänä kaikki selviää.sinulle lapsesi menettänyt,sanoisin että sure tämä rauhassa,ennenkuin mietit seuraavaa.kaikista vaikein menetys on luultavasti oma lapsi.eikä sitä varmaan koskaan täysin voi unohtaa.mutta uskotko että pieni rakkaasi odottaa sinua Taivaassa,siellä Pyhien joukossa...
psalmista 139:
"sinun silmäsi näkivät minut jo idussani,minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi,ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut."
lisäys edelliseen,ettei tule väärinkäsityksiä:
voin yrittää ymmärtää surunne,mutta en voi kuvitella miltä sinusta(teistä) tuntuu nyt.siunausta.
Hei,
Menetin esikoisen raskausviikolla 22, tämä tapahtui lokakuussa 2004. Nyt uudelleen raskaana 12 6. Pelko on kova, mutta mielestäni kannattaa yrittää mahd. pian uudelleen jos on vaan omasta mielestään henkisesti valmis.
Jaksamista!