asunnon loppusiivous

vastamuuttanut

Muutin vuokra-asuntoon ja huomasin vasta sinne muutettuani, ettei edellinen ollut tehnyt loppusiivousta. Siellä oli hyvin likaista ja kesti 8 tuntia saada kaikki siellä siivottua. Mietin reklamaation lähettämistä vuokranantajalle vaatien korvausta omasta siivouksestani, mutta samalla pelkään voiko vuokranantaja irtisanoa vuokrasopimukseni, jos pitää hankalana vuokralaisena?

7

1463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastamuuttanut

      Kerroin vuokranantajalle asiasta, mutta hän vain sanoi, että on jo vuokravakuuden maksanut takaisin eikä voi enää tehdä asialle mitään.Mutta näin hän laiminlyö velvollisuuttansa tarkastaa asunto. Asunnossa ei ollut sähköjä käydessäni sitä katsomassa, joten en nähnyt niin hyvin.

      • vnmcn

        Periaatteessa siivouskorvauksen voisi veloittaa vuokranantajalta, mutta siivoamattomuus täytyisi pystyä vaadittaessa osoittamaan kuin myös, että olette sopineet asunnon olevan tiettyyn tasoon siivottu, koska loppusiivous on edellisen vuokralaisen ja vuokranantajan välinen, etkä sen vuoksi voi suoraan vedota edellisen vuokralaisen mahdollisiin laiminlyönteihin, sillä voihan niinkin sopia, ettei loppusiivousta tarvitse tehdä kuhan huoneisto on tyhjä määräaikaan mennessä. Riippuu ihan mitä olette puhuneet vuokranantajan kanssa ja millätavoin olet tarkastunut asunnon kunnon.


    • Useinmuuttanut

      Tämä homma meni, nyt sinun omaksi tappioksi. Kannattaa aina ennen, muuttamista tarkistaa asunto läpikohtaisin päivänvalossa. Sinulla oletettavasti on hallussasi lomake, johon pyydetään merkitsemään kaikki, asunnossa olevat viat, rikkoutuneet kohdat. Lomake pitää palauttaa vuokranantajalle. Tähän lomakkeeseen voit kirjoittaa huonosta siivouksesta uudessa asunnossa.
      Muista tutkia tarkasti asuntosi joka neliömetriltä ja merkitä mahdolliset viat, puutteet siihen lomakkeeseen. Nämä asiat tulee saada kuntoon kohtuullisessa ajassa.
      Olet myös itse vastuussa, kaikesta siitä mitä tapahtuu asunnossasi asumisesi aikana.
      Tästä syystä turvaksi kannattaa hankkia kotivakuutus: Ainakin tulipalon, vesivahingon ja ilkivallan varalta. Vuokranantaja on vakuuttanut asunnon ulkoiset puitteet ei sinun omia tavaroitasi.

    • Useinmuuttanut

      Eikä vuokranantajasi voi sanoa irti vuokrasopimustasi laillisesti, antamasi reklamaation takia.
      Korvausta siivouksestasi, et varmaan saa enään..
      Hankala vuokralainen on esimerkiksi: Rettelöitsijä, muille asukkaille ongelmia aiheuttava, henkilö joka ei maksa vuokria sopimuksen mukaan.

    • ilaed

      Minun kokemus on se, että asuntoa ei tarkastettu ennen seuraavan asukkaan sisäänmuuttoa. Sen jälkeen vuokranantaja kieltäytyi palauttamasta minulle vuokravakuutta, koska asunnossa oli muka poltettu.

      Tosiasia on se, että en ole eläessäni polttanut yhtäkään tupakkaa. Kiinteistönvälittäjä ilmeisesti kävi katsomassa asuntoa sen jälkeen, kun uusi asukas oli siellä poltellut!

      Mitään perustetta ei ollut pidättää minun vuokravakuuttani ja epäilenkin, että kyseessä oli tahallinen petos.

      • vastamuuttanut

        Päätin jättää asian, ajattelen pääseväni näin paljon helpommalla. Mutta sinun olisi kyllä pitänyt kuluttajalautakunnalle tehdä valitus tuossa tapauksessa. Kyllä oikeuksistaan kannattaa pitää huoli.


      • ilaed

        No minulla on jo niin monta kokemusta siitä, että tässä maassa ei saa minkäänlaista oikeutta, että en viitsinyt. Minulta on huijattu paljon suurempiakin rahamääriä ja rikollisten puolta pitävä oikeuslaitos löytää aina jonkin syyn olla tuomitsematta heitä.

        Sitten kun on vielä muun muassa kaikesta tästä miten minua on kohdeltu johtuen hyvin masentunut niin ei siinä enää jaksa edes yrittää pitää puoliaan epäoikeusvaltiossa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe