Yllätysraskaus voi tulla vuosienkin seurustelun jälkeen, niin kävi meillä, emme asu samassa osoitteessa, mutta rakastavaisia ollaan oltu jo kymmenisen vuotta. Nyt olen täysin maissa koko odotukseni kanssa. Jäin hiljattain työttömäksi. Minulta tivataan koko ajan, miksi en ole taas töissä. Kunnialleni ottaa sanoa, että "en ole nyt töitä vain onnistunut saamaan", vaikka itse asiassa olisin ollut töissä, jos olisin voinut ottaa vastaan pätkäsopimuksia. En halua kertoa syytä vielä kaikille. Tänään äiti taas kysyi asiaa. Olin juuri tullut kotiin rasittavalta reissulta ja totesin hermoni menettäen, että en voi hakea töitä koska olen raskaana. Äiti otti piinaavista peloistani huolimatta asian vastaan iloisesti - tällä kertaa. No, isä ainakin muisti ilkeillä taustalla kuullessaan asian, käkätti että ei se siitä pysty huolehtimaan, kun koirastakin luopui. No minähän luovuin siksi koirasta, ettei tarvitsisi sitä "heidän niskoilleen" tarvittaessa sysätä sitten, kun minulla on kädet täynnä puuhaa, koira kun oli kokonaan vastuullani. Kun tämän pöyristyttävän ilkeilyn kuulin, kielsin jyrkästi olevani raskaana.
Sitten soitin miehelleni ja kielsin myöntämästä koko odotusasiaa, jos sieltä kysellään. Hänen kaverinsa halusi heittää välikommentin: "..no, onkos se lapsi varmasti miehesi"?
Kyllä kuulkaas itku tulee, kun lokaa odottavan päälle heitetään. Eikä se koskaan unohdu, kun ihmistä piikitellään, kun hän on heikoimmillaan kuin koskaan elämässään, muiden varassa monella tapaa.
Mieluiten nyt saisin keskenmenon jotta voisin jälleen tehdä töitä ja elää itsenäisesti joutumatta tahtomattani silmätikuksi. Lupasin, että kun minulta seuraavan kerran joku tuttu tai sukulainen kysyy, kuka on lapsen isä, vastaan läpsäisemällä naamalle. Oikeutta ja asiallista suhtautumista minäkin tarvitsen, enkä tunteettomia arvostelijoita.
Sitten soitin miehelleni ja kielsin myöntämästä koko odotusasiaa, jos sieltä kysellään. Hänen kaverinsa halusi heittää välikommentin: "..no, onkos se lapsi varmasti miehesi"?
Kyllä kuulkaas itku tulee, kun lokaa odottavan päälle heitetään. Eikä se koskaan unohdu, kun ihmistä piikitellään, kun hän on heikoimmillaan kuin koskaan elämässään, muiden varassa monella tapaa.
Mieluiten nyt saisin keskenmenon jotta voisin jälleen tehdä töitä ja elää itsenäisesti joutumatta tahtomattani silmätikuksi. Lupasin, että kun minulta seuraavan kerran joku tuttu tai sukulainen kysyy, kuka on lapsen isä, vastaan läpsäisemällä naamalle. Oikeutta ja asiallista suhtautumista minäkin tarvitsen, enkä tunteettomia arvostelijoita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meille kävi vastaavanlainen tilanne ja olen tässä elämän varrella huomannut, että ihmiset osaavat olla TODELLA törkeitä ja epäasiallisia. Olen itkenyt monet itkut toisten sanomisien vuoksi. Raskausaika oli raskasta pitkälle juuri ihmisten sanomisien takia, uskomatonta mitä ystävätkin suustaan päästelevät, tai voihan se olla, että herkässä mielentilassa otin sanomiset itseeni ja ymmärsin ne jotenkin väärin. Näin ainakin toivon, mutta esimerkiksi eräs ystäväni (joka ei sitä enää ole) totesi minulle, että ei hän olisi lapsia halunnutkaan (olivat yrittäneet miehensä kanssa pitkään lasta) ja päivitteli, että mitenkäs minä luulen pärjääväni ja olenko varma isästä jne.
Nyt kun asiani on parhain päin, palattiin mieheni kanssa yhteen ja saatiin asiat puhuttua, niin jotkut yrittävät tämänkin sanomisillaan pilata..kertomalla esim.parista, jossa mies oli niin kiltti, ettei raskinut jättää vaimoaan lasten takia. Välillä tuntuu, että ymmärränköhän minä asiat aina väärin ja otan turhaan itseeni, mutta on niitä muutamia ihmisiä, joiden kanssa välit viilenivät pikku hiljaa raskauden myötä eivätkä ole vielä synnytyksen jälkeenkään käyneet. Onneksi noita ystäviä kuitenkin oli sen verran paljon, että oli vara valkata paskimmat pois meidän elämästä. Mun ei tarvi kuunnella kenenkään (kateellisen?) ihmisen juttuja, jos mulle tulee niistä aina paska olo. Kun kuitenkaan kaikkien kavereiden ja ystävien kanssa ei ole näin käynyt, niin kait minussa ei ihan kaikki vika voi olla.
Rakastan lapsiani yli kaiken enkä luopuisi heistä mistään hinnasta ja olen onnellinen, että saatiin mieheni kanssa asiat selviksi, nyt toivotankin sinulle roppakaupalla voimia, että jaksat elämässä eteen päin. Vauva-aika ei tule olemaan helppoa, jos olet jo nyt raskausaikana loppuun palanut ja masentunut. Juttele ystävien ja/tai sukulaisten ja miehesi kanssa ja terveydenhoitajan tms. kanssakin kannattaa jutella. Äitiysneuvolat on juuri sitä varten, että siellä kuunnellaan, neuvotaan ja autetaan. Minulla kyllä on vaikea myöntää tarvitsevani apua ja neuvolassakin tuli esitettyä turhan hyvinvoivaa, mutta neovoni on, että puhu jonkun kanssa. Jos sinusta edelleen vielä vauvan synnyttyäkin tuntuu, ettet ole valmis kantamaan hänestä vastuuta, niin aina on vaihtoehtoja. Lapsesi voi täyttää joidenkin unelmat, on pareja jotka eivät voi saada lapsia ja ovat valmiit tarjoamaan rakastavan ja hyvän kodin lapsellesi.
Tekstini taitaa olla hieman sekavaa, kun alkaa jo väsyttää, mutta toivotan sinulle kovasti voimia ja toivottavasti elämäsi alkaa hymyillä kevätaurinkokin alkaa pian pilkiselemään. =) =)
Onneksi en aikanaan kuunnellut kaikkia noita "hyvää tarkoittavia" ihmisiä. Olin 30-vuotias, kun kaikkien, myös itseni tyrmistykseksi tulin raskaaksi "ei vakavasta" suhteesta. Lapsen isää ei kiinnostanut, kävi ilmi, että hänellä oli jo lapsia.
Vanhempiani ei kiinnostanut, olihan heillä jo lapsenlapsia siitä ns. normaalista perheidyllistä. "Mitä me sukulaisillekin sanotaan..." "Koiraskin on täällä hoidossa, älä luule, että se muksu tänne enää mahtuu..." "Hävitä ainakin se koira pois tieltä..." Ystävät eivät tienneet, mitä olisivat sanoneet, joten katosivat sitten kuin savuna ilmaan...
Mutta: silmäteräni ja elämäni onni, tyttäreni on nyt 7kk:tta vanha ja meillä menee hyvin!!! Raskausaika oli yhtä tunteiden mylläkkää, kun välillä iski todellinen epätoivo, että eihän tästä selviä millään...
Selvisi, hankin isomman asunnon, organisoin muuton maha pystyssä, muuttoapu sentään tuli perheestä, vaikka sanoivat suoraan, että "Velkavankeuteen vielä joudut ton lukaalisi kanssa..."
Töissä ei jaksanut loppuun asti olla, mutta saihan sairaslomalla sitten laitettua kaiken pikkuiselle valmiiksi. Tyttö syntyi terveenä ja täydellisenä.
Olin jo hankkinut paikallisesta 4H-kerhosta koiran-ulkoilutus apua alkuun, eli koira on, voi hyvin ja pysyy!
"Mikähän tuosta lapsestakin tulee, kun ilman isää kasvaa..." Sen sanon, että hyvä tulee, jos äitiinsä yhtään tulee!
Kun lapsestasi on kysymys, niin varmasti sinustakin löytyy se sisäinen emotiikeri, joka tekee kaikkensa ja vähän enemmin lapsensa eteen. Aina se ei ole helppoa, mutta se on sen arvoista!
Voimia!!!!!!!!!!!!!!!!!
nyt vain hieman herkällä tuulella raskautesi vuoksi. Älä ota kaikkea kirjaimellisesti. Selvästi isäsi on kuitenkin mielissään lapsesta vaikka noin sanookin.