Ja tämä on hallituksen sekä nuivan Nallen tahto ja tarkoitus. Köyhiltä narutetut manit pannnaan sitten Panaman Yhdyspankkiin verokarhun ulottumattomiin, Pääministerinkin finanssit on jossain verokarhunkestävässä kuoressa kassakaapissa.
Kuka siis puolustaa köyhää? Ei sitten kukaan! Nää politrukithan ovat hoitaneet asiansa niin, että hynää tulee. Politrukki siis ensin. Köyhät menkööt kerjäämään, mutta varokoot, ettei kansanedustaja sylje päälle. Demarit etenkin hävetkööt!
Kuka siis puolustaa köyhää? Ei sitten kukaan! Nää politrukithan ovat hoitaneet asiansa niin, että hynää tulee. Politrukki siis ensin. Köyhät menkööt kerjäämään, mutta varokoot, ettei kansanedustaja sylje päälle. Demarit etenkin hävetkööt!
Vastaukset 25
Vanhimmat
KOKOOMUSTA ei saisi ikinä päästää hallitukseen.
Sipilä tunnusti!
Asdudiossa kusettaneensa eläkeläisiä
Opettele edes kirjoittamaan. Ei kai sana "A-studio" voi olla aikuiselle liian vaikea kirjoitettavaksi?
No pieni virhe itselläsikin. " lainausmerkeissä pienellä kirjaimella"
Höpö höpö, ohjelman nimi on A-studio ja nimi kirjoitetaan isolla kirjaimella.
Näinhän sen pitääkin mennä, kun vähäosaisia on niin paljon, että pienistä puroista se suurikin raha syntyy. On turha urputtaa vastaan. Niin tehdään, kun käsketään.
Eihän pölhö-populisti-persut osaa kirjoittaa. Koulut ovat jääneet käymättä ja kirjojakaan eivät lue.
Puheenjohtajakin on ateisti, sivari ja oman lapsensa kieltäjä. Tämä kertonee jotain myös jäsenistöstä
Kokoomukselle kovin kiitos!
Ei kestä, oli kiva tehdä kaikki tämä!
Roistot haluaa lisää kultamunia. Ekana pitäis kieltää munitus kalleimman mukaan verovaroilla ja siirtää hyysäys yhteiskunnan omistamiin laitoksiin ettei hyväveliverkostot pääse ylirahastamaan jota tapahtuu jo tällä hetkellä satojen miljoonien arvosta/v
Jo vääryys vallan on saanut, se huutaa jo taivaaseen ,
Köyhät pitäs kuskata autiolle saarelle mamujen kanssa
Taidat olla halla-aholaisia
Minä en äänestä yhtäkään puoluetta seuraavissa vaaleissa. Perussuomalaiset tosiaan vihaa köyhiä yhtä paljon kuin maahanmuuttajia. Vasemmisto, vihreät ja SDP voisivat vähän välittää köyhistäkin, mutta he taas ottaisivat kaikki pakolaiset Suomeen. Kokoomus ja Keskusta ym. eivät välitä köyhistä vaan kaikki tuet pois. Minua huolettaa kaikkein eniten pienituloiset eläkeläiset, koska eläkkeellä ollaan yleensä loppu elämä ja eläkkeet on ajettu nyt todella alas ja asumistuet.
Opiskelijat ja työttömät tietty myös kärsijöitä, mutta kenenkään ei ainakaan pitäisi olla ikuinen opiskelija tai työtön.
Täähän onkin vänkä pajatso. Rahaa tulee, että kilisee ja vilisee. Tää hyvä!
http://velkakello.fi/
Tämähän on tasavalta, jossa vallitsee tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Pohjoismainen hyvinvointivaltio, koto, uskonto, isänmaa. Kysykää vaikka vakuutuskuori-Sipilältä!
https://yle.fi/uutiset/3-9839515
Koita hörhö nukkua humalapääsi selväksi.
Kommunisti.
Jumalan tahtoon ei tule asiaa sekoittaa kuulkaa lapsukaiset.
> Demarit etenkin hävetkööt!
Todellisuudessa ammattiliike estää työnteon tässä maassa ja on liittoutunut mustan porvarin kanssa ja käy taustalla järkyttävää sotaa tavallista kansaa ja ihmisiä vastaan.
Tätä kyllä kannattaa opiskella vähän tarkempaankin, sillä tosiaan
itsekullakin saattaa olla pientä heräämisen tarvetta.
https://www.youtube.com/watch?v=3isZFZ_nQe0
Filosofialle on tilausta tässä ajassa!
KATO TÄNÄÄN ILMESTYNEEN KAUPUNKIUUTISEN SIVU 6 !!!
Huippuälykäs kirjoitus, allekirjoitan