Beach Boys parempi kuin Beatles

Kunhanjos

Tiedän että tämä näkemys on provosoiva Beatles-palstalla, ja ymmärrän helposti että olette eri mieltä, koska olette vannoutuneita Beatles-faneja.

Omasta mielestäni amerikkalainen popyhtye, joka toimi samaan aikaan kuin Beatles, oli yksinkertaisesti vain etevämpi. Vuonna 1966 julkaistut "Pet Sounds" ja "Good Vibrations" lasketaan yleisesti popmusiikin merkittävimpiin aikaansaannoksiin, mutta Beach Boysin osaavuus ei pääty tähän.

Jo "California Girls" tai "I Get Around" olivat soinnutukseltaan ja rakenteeltaan oikein monipolvisia ja kiinnostavia pophittejä kyseisenä aikana (1964- 1965). Brian Wilsonin johtama Beach Boys oli lauluharmoonisesti parempi Four Freshmen, Simon and Garfunkel tai vaikka myöhemmin Queen - ja selkeästi parempi kuin Beatles.

Beach Boysin pojat olivat musikaalisempia ja teoreettisesti oppineempia kuin useimmat muut kuuskytluvun bändit. Siksi George Martin (Beatlesin tuottaja) vilkuili mielellään myös Amerikan suuntaan.

Kun Pet Sounds ilmestyi Amerikassa, Beach Boysin Bruce Johnston vei siitä kopiot britteihin etuajassa (ennen Englannin-julkaisupäivää) mm. Beatles-kundeille. Paul McCartney haukkoi henkeään, sillä Brian Wilson oli tehnyt lupaamansa. Vienyt esikuva-albumi Rubber Soulin yhtenäisyyden ja "laulusarjamaisuuden" aivan uudelle tasolle. Sävellykset ylittivät helposti kaiken mitä Beatles oli kirjoittanut, orkestraatio ja sovitukset olivat syvällisiä ja äänimaisema uusi. Biisit olivat yksin Brian Wilsonin orkestroimia ja tuottamia (Beatles oli aina pyytänyt George Martinia tekemään nämä hommat). Paul myös otti oppia Brianin bassokuvioista. http://albumlinernotes.com/Paul_McCartney_Comments.html

Nimenomaan musiikillinen yhtenäisyys on syy, miksi Pet Sounds on valittu useammin maailman parhaaksi albumiksi kuin mikään Beatlesin, Nirvanan, Velvet Undergroundin tai Bob Dylanin levy. http://www.acclaimedmusic.net/Current/1948-02a.htm

Kun on Pet Soundsin taikaan syventynyt, tuntuu Beatles välillä jopa aika vammaiselta ja alkeelliselta. Esim. en jaksa mitenkään kuunnella "Here There and Everywhere" -biisiä eli McCartneyn "versiota" God Only Knowsista, koska se on soinnuiltaan niin paljon yksinkertaisempi ja sen säestys on tosi tylsä. Paul McCartneyn äänenmuodostus on myös selvästi huonompi kuin Carl Wilsonin, jolla oli absoluuttinen sävelkorva. Ja Beach Boysin biisit kuten "You Still Believe In Me" tai "Caroline No" ovat tappavan kauniita. Kuvitelkaa John Lennon säveltämässä sellaista harmoniaa kuin "Lets Go Away for Awhile".

Ei voi mitään: omasta mielestäni amerikkalaiset kollegat vain varastivat shown kluvun puolivälissä Beatlesilta. Eri mieltä saa olla.

11

915

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huutelemitähuutelet

      "jolla oli absoluuttinen sävelkorva."

      Tämä kommentti kertoo paljon omasta musikaalisuudestasi. Absoluuttisella sävelkorvalla ei ole paljonkaan tekemistä musikaalisuuden kanssa. Pianonvirittäjälle se on hyvä ominaisuus.

      Minä en ole Beatles-fani. Omistan tosin yhden lahjaksi saadun Beatles-levyn 70-luvulta. Olen kanssasi sikäli samaa mieltä, että maailmassa on paljon bändejä, joita kuuntelen mieluummin kuin Beatleja, ja tällä logiikalla ne siis ovat minun subjektiivisesta mielestäni parempia kuin The Beatles. Esimerkiksi Antti Sarpila Swing Band.

    • KANTTORIPÄÄLLIKKÖ

      Studiomuusikot tekivät hyvää jälkeä Beach boysin levyillä.

    • stardustO9

      Minäkin olin innostuneempi Beach Boysista kuin Beatleistä. Ja kyllä ne rantapojat kuulosti ihan nautittavina livenäkin (Keimola Juhannus 1969). (tai ehkä siellä soi taustanauhoja, tiedä häntä.)
      Aika oli otollinen popmusiikin vallankumoukselle ja bändejä syntyi enemmän kuin sieniä sateella. Toiset jäivät sinnittelemään, kehittyivätkin jonkin verran - toiset hävisivät muutaman levyn jälkeen.
      Mutta ihanaa kun tulee koko ajan uutta musiikkia. Ei noita vanhoja puhkisoitettuja pystyisi enää kuuntelemaan kuin ihan satunnaisesti. Tuntuvat nykypäivänä jotenkin niin latteilta ja kesyiltä.
      Voi ja miten niitä kauhisteltiin nuorison turmelemisesta. Ollaanko me turmeltuneita?

    • piitlesfani

      Molemmat olivat erittäin hyviä, sen myöntävät useimmat. Paremmuus onkin sitten aivan toinen juttu, sillä musiikin teko ei ole mitään pituushyppyä tms.

    • Beach boys luova kausi oli Brian studiossa ja muu bändi kiertueella. Studiomuusikot soittivat, van dykes oli mukana mm. Luova kausi loppui lyhyeen...

      Vierailijoitakin kävi, ei George Martin vaan Paul Mccartney.

    • Anonyymi

      Brian Wilson kieltämättä sävelsi upeita kappaleita, kuten God Only Knows, Don't Worry Baby, California Girls, Good Vibrations, In My Room, Heroes and Villains ja Surf's Up. Nimenomaan harmoniat olivat miehellä huippuluokkaa, soinnutuksen taituri, mutta George Martin kiinnitti huomiota siihen, miten loistavia Beach Boysin melodiat ovat. Niissä on kauneutta, intervallihyppyjä, tyyliä, ilmaisuvoimaa. Tämä pätee ehdottoman johdonmukaisesti Pet Soundsiin, joka etenee junan tavoin kauniista laulusta toiseen, mutta raitojen joukossa kimaltelee myös pari instrumentaalisävellystä. 1960-luvun ja kaiken popmusiikin ehdottomia tähtihetkiä ja pääteoksia, Wilsonin lähes hengellinen popalbumi.

      • Anonyymi

        Pet Sound on hieno levy mutta rantapojat eivät soita levyllä. The Wrecking Crew hoiti musiikin.


    • Nyt juuri kuuntelen Beatlesia "Here comes the sun", minä joka en yleensä Beatlesia kuuntele olen sitäkin nyt ruvennut kuuntelemaan tai ainakin nyt tämän yhden biisin verran =) Saas nähdä tuleeko musta Beatlesin fani =) Tuttuja kuitenkin monet Beatlesin rallit mulle koulusta ja kun mun sisko aikoinaan luukutti bändin musiikkia.

    • Havaitsin, että menee mulla tämäkin bändin musiikki. "Let it be" soi nyt. Että let it be se että en voi kuunnella Beatlesia. Nyt kuuntelen ja I like it =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1119
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1051
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1014
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      920
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      93
      874
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      735
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      665
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      652
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      64
      627
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe