putkamerkintä

Mihin rekisteriin putkayö merkitään ja kuinka kauan se siellä pidetään, poliisirekisteri? Viinaa liikaa ja putkassa ilman mitään häiriötä yö.
238342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Putkayö merkitään putkayörekisteriin. Saat ne tiedot poliisilta ilmaiseksi kerran vuodessa.

Äänestä
  • Miksi aina jauhat paskaa?

    1Äänestä

Tiedän että ne saa katsoa kerran vuodessa, mutta kuinka kauan se merkintä siellä säilyy. Rikosrekisteristä muistaakseni poistuu merkintä ehdonalaisesta vankeudesta viidessä vuodessa, mutta kauanko putkamerkintä säilyy poliisin rekisterissä. Putkassa käynti/ joutuminen sinne alkoholin takia pelkästään ei ole edes mikään rikos.

Äänestä

Sama kuin apteekkimurrolla, viidellä vuodella selviää. Käytännössä merkintä estää pääsyni huippuluokan valtiovirkoihin, joihin minulla ylioppilastaustani ja älykkyyteni mukaisesti olisi parhaan edellytykset. Sääntö-Suomessa kun eletään.

Äänestä

Selviääköhän viidellä? Parikymmentä vuotta sitten se oli 10 vuotta. Hain tuolloin virkaan (valtion virka, mutta sellainen keskitason pesti) ja asia huolestutti tuolloin paljon. Muutaman vuoden takainen törttöily ei noussut missään vaiheessa hakuprosessia esille ja tulin valituksi.

Äänestä

Meinaaks joku et

Äänestä

Lieneekö tuo edes vuosia, pari vuotta korkeintaan jos eka kerta.

Äänestä

Jos sama henkilö joutuu toistamiseen putkaan pienemmillä paikkakunnilla, niin hänet toimitetaan yleensä pakkohoitoon jopa vuosiksi. Osa palaa laitoksesta nopeasti , mutta neuroleptilääkityksen jälkeen askel ja käytös ei ole entinen. Epäilen , että jossain Suomessa vielä joku omatoiminen laitos tekee lobotomialeikkauksia pahimmille häiriköille.
Räyhääjäjuoppoihin on yleensä istutettu GPS paikannin.

Äänestä
  • Laitoinkin pikimiten vauhtia törkyturpaani sillä nyt ei tiedä milloin kalmanpartio saapuu ovelle.

    Äänestä

Itsekkin olin pari vuotta sitten putkassa ja merkinnästä en tiedä miten kauan se siellä on jos yleensä on.

Äänestä

Rikosrekisteriin merkitään oikeudessa annettuja vankeustuomioita. Rikosrekisteri ei ole poliisin rekisteri. Rikosrekisterissä ei ole merkintää putkaöistä.

Putkayöt kirjataan poliisiasiain tietojärjestelmään. Sinne kirjataan mm. kiinni otetun henkilötiedot, kiinniottopaikka ja -aika, kiinnioton syy ja perustelut sekä tieto päihtymyksestä. Nämä tiedot säilyvät määräajan poliisiasiain tietojärjestelmästä.

Äänestä

Mikä on se MÄÄRÄAIKA?

Äänestä
  • 5 vuotta

    Äänestä

Ilmoitukset menee kaikkiin rekistereihin ja ilmoitus jaetaan paikallislehdissä kuvien kera.
Poliisituttavani sanoi että ne pysyy ikuisesti tiedossa. Niistä myös ilmoitetaan työnantajalle, kelaan, työkkäriin, perheelle ja koko suvulle.

Äänestä
  • Miksi jauhat paskaa?

    Äänestä

Ainakuun mun kuvaa ei ole julkaistu, eivätkä tuttavanikaan tiedä koko asiasta mitääb.

Onko vaikea vastata, kuinka kauan tämä putkamerkintä säilyy poliisin rekisterissä, 1.2.3 vuotta vai enemmän.

Äänestä

Löysin tämän ketjun ja vastaan näin. Kaveri oli putkassa ja kun hän tarkasti merkintänsä kahden vuoden kuluttua mitään putkamerkintää siellä ei ollut. Taitaa olla yksittäinen merkintä vain vuoden.

Äänestä
  • Maksuhäiriömerkintä säilyy kauemmin. Älä yritä valahdella.

    Äänestä

Aloittajan olisi kannattanut miettiä asioita tarkemmin ennen kuin alkaa vetämään viinaa ja lääkkeitä sekaisin. Olet sekoillut ja poliisi on ottanut sinut säilöön ettet aiheuttaisi enempää harmia.

Pitäisi varmaan käynnistää kansalaisaloite jolla vaaditaan, että putkareissu säilyisi ikuisesti henkilön tiedoissa. Samalla rattijuopumuksen promillerajaa voisi nostaa, sillä kännissä ajaminen ei varsinaisesti ole edes mikään rikos. Kenenkään on täsin turha väittää vastaan koska olen oikeassa.

Äänestä

Kirjoitin jo puoli vuotta sitten että korkeintaan 5 vuotta. Kuinka vaikeaa on uskoa? Tosin Kupittaan hoitoonottolistassa ei ole määräaikaa. Käpyterapiaa ja suntion vatsaleikkausta odottaessa... Kuulen jo miten ambulanssin jääkaapin ovi naurahtaa kun mansikkamehua laitetaan kylmään ennen listan mukaista ajokierrosta Maikkulan torien kulmille.

Äänestä

Mun merkintää ei näkynyt kahden vuoden jälkeen kun kävin tarkastamassa.

Äänestä

Poliisilla on lukuisia eri rekistereitä, joista yksi ainut on laillinen; virallinen rikosrekisteri.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vahinkojasattuu kirjoitti:

Mihin rekisteriin putkayö merkitään ja kuinka kauan se siellä pidetään, poliisirekisteri? Viinaa liikaa ja putkassa ilman mitään häiriötä yö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu