Lukion toinen vuosi jo yli puolessa välissä eikä ole vieläkään oikeen tietoa mitä sitä rupeaisi lukemaan lukion jälkeen.
Kerkiihän sitä vaikka armeijassa pohtimaan asioita, mutta ajattelin, että olisi kiva valita sellaisia aineita, joista olisi hyötyä mahdollisesti jatko opiskeluissa. Tällä hetkellä olenkin ottanut "helppoja" kursseja ja ajattelin myös kirjoittaa maantiedon ja filosofian vaikka tuskin niiltä aloilta minun tulevaisuus muodostuu.
Olenko heikoilla jäillä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä taas vietän abivuoteni loppumetrejä eikä hajuakaan tulevaisuudesta.
Itsekin ajattelin, että voin sitten armeijassa miettiä, mutta kaverit ja opo selitti että kannattaa valita nyt ja lukea pääsykokeisiin. Näin voit siirtää mahdollisen paikan aloitusajankohdan armeijan loppuun, ettei silloin enää tarvitse alkaa lukea.
Joten luenko nyt tukka putkella vai uskonko osaavani mitään enää intin jälkeen? Mene ja tiedä.