Jeesus lähestyy avun tarpeessa olevia. Hän saattaa valon ja evankeliumin äärelle toivottomimmastakin elämäntilanteesta.
Johanneksen evankeliumi kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus kohtasi Betesdan altaan äärellä vuosikausia sairastaneen miehen. Altaan ympärillä pylväshalleissa makasi useita sairaita ihmisiä. He uskoivat, että Herran enkeli laskeutui aika ajoin lammikkoon ja pani veden kuohumaan. He myös uskoivat, että ”se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa” (Joh. 5:4).
Johanneksen kuvaama Betesdan lammikko oli kuin omavanhurskauden lammikko. Mitä sairaampi ihminen oli, sitä huonommat mahdollisuudet hänellä oli parantua. Kuka oli nopein ja ehti ensin veteen, hän parani. Tässä menestyivät vain parhaat ja omiin mahdollisuuksiinsa turvaavat.
Jeesus löytää avuntarvitsijan luo
Jeesuksen kysymys ”tahdotko tulla terveeksi?” tuli miehelle yllättäen, mutta oli varmaan odotettu kysymys. Miehen vastaus oli pysäyttävä ja kertoi epätoivosta ja hädästä. Hän, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta, ei nähnyt enää toivoa parantua. ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” (Joh. 5:7.)
Ei ollut sattuma, että Jeesus lähestyi juuri tuota miestä. Hän oli ehkä epätoivoisin ja vailla omia mahdollisuuksia, eikä hänellä ollut ketään, joka auttaisi. Huomaammeko me keskellämme olevan yksinäisen, sairaan tai synnin hätää tuntevan, joka tuntee olevansa vailla auttajaa? Hän ei jaksa omin voimin hakeutua autettavaksi.
Jeesus kulkee vieläkin etsien sairaan miehen kaltaisia, toivonsa menettäneitä ihmisiä. Teksti kirkastaa meille evankeliumin keskeisintä olemusta. Vapahtajan sanoma kuuluu sellaiselle, jolta kaikki omat mahdollisuudet ovat menneet ja jolla ei ole ketään, joka auttaisi.
Pitkään sairastanut mies autettiin Jumalan armon ja anteeksiantamuksen osallisuuteen. Hän parani ajallisesta sairaudesta, mutta ennen kaikkea hän sai syntinsä anteeksi ja sai lähteä Jumalan lapsena vuodettaan kantamaan.
Vanhentumaton neuvo
Jeesus kohtasi myöhemmin miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” (Joh. 5:14.) Mikä voisi olla vielä pahempi kuin vuosikymmeniä kestänyt ajallinen sairaus? Kaikkein pahin olisi iankaikkinen ero Jumalasta. Siksi Jeesuksen kehotus on meillekin aina ajankohtainen.
Me tiedämme, ettemme pääse eroon synnistä. Apostolikin toteaa, miten synti aina tarttuu. Jumalan armo opettaa meitä elämään Jumalan sanan mukaan. On eri asia elää synnissä kuin taistella syntiä vastaan ja tehdä parannusta. Vapahtaja neuvoo meitä ottamaan joka päivä ristimme ja seuraamaan häntä.
Aihetta kiitokseen
Tulevan sunnuntain aiheena on kiitollisuus. Emme tiedä, eikä evankeliumitekstikään kerro, miksi parannettu mies palasi temppeliin. Hän, joka oli saanut terveytensä takaisin ja syntinsä anteeksi, halusi kiittää kaikesta taivaallista Isää.
Meilläkin on paljon kiitoksen ja kiitollisuuden aiheita. Osaammeko kiittää kaikesta siitä ajallisesta hyvästä, jota Jumalan lahjana saamme nauttia? Osaammeko tuoda suurimman kiitoksen syntien anteeksiantamuksesta ja elämää kannattelevasta evankeliumista?
Meillä on usein taipumus katsella elämäämme huonojen asioiden valossa. Saatamme katsella sitä, mitä meillä ei ole, emmekä sitä, mitä olemme saaneet. Tällöin saattaa kiitollinen ja tyytyväinen mieli jäädä sivummalle. Vaikka elämämme kulkisi murheen laakson kautta, on silloinkin turvana elävä Jumala. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.
Lauluntekijä lohduttaa meitä kiittämättömiä: ”Mutta taivaassa parhaiten kiitän, kun on turmelus riisuttu” (Sl. 295:6). Taivaallinen evankeliumi lohduttaa ja parantaa ja saamme kiitollisin mielin jäädä matkaa jatkamaan Jumalan armohuoneen hoidossa.
Johanneksen evankeliumi kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus kohtasi Betesdan altaan äärellä vuosikausia sairastaneen miehen. Altaan ympärillä pylväshalleissa makasi useita sairaita ihmisiä. He uskoivat, että Herran enkeli laskeutui aika ajoin lammikkoon ja pani veden kuohumaan. He myös uskoivat, että ”se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa” (Joh. 5:4).
Johanneksen kuvaama Betesdan lammikko oli kuin omavanhurskauden lammikko. Mitä sairaampi ihminen oli, sitä huonommat mahdollisuudet hänellä oli parantua. Kuka oli nopein ja ehti ensin veteen, hän parani. Tässä menestyivät vain parhaat ja omiin mahdollisuuksiinsa turvaavat.
Jeesus löytää avuntarvitsijan luo
Jeesuksen kysymys ”tahdotko tulla terveeksi?” tuli miehelle yllättäen, mutta oli varmaan odotettu kysymys. Miehen vastaus oli pysäyttävä ja kertoi epätoivosta ja hädästä. Hän, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta, ei nähnyt enää toivoa parantua. ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” (Joh. 5:7.)
Ei ollut sattuma, että Jeesus lähestyi juuri tuota miestä. Hän oli ehkä epätoivoisin ja vailla omia mahdollisuuksia, eikä hänellä ollut ketään, joka auttaisi. Huomaammeko me keskellämme olevan yksinäisen, sairaan tai synnin hätää tuntevan, joka tuntee olevansa vailla auttajaa? Hän ei jaksa omin voimin hakeutua autettavaksi.
Jeesus kulkee vieläkin etsien sairaan miehen kaltaisia, toivonsa menettäneitä ihmisiä. Teksti kirkastaa meille evankeliumin keskeisintä olemusta. Vapahtajan sanoma kuuluu sellaiselle, jolta kaikki omat mahdollisuudet ovat menneet ja jolla ei ole ketään, joka auttaisi.
Pitkään sairastanut mies autettiin Jumalan armon ja anteeksiantamuksen osallisuuteen. Hän parani ajallisesta sairaudesta, mutta ennen kaikkea hän sai syntinsä anteeksi ja sai lähteä Jumalan lapsena vuodettaan kantamaan.
Vanhentumaton neuvo
Jeesus kohtasi myöhemmin miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” (Joh. 5:14.) Mikä voisi olla vielä pahempi kuin vuosikymmeniä kestänyt ajallinen sairaus? Kaikkein pahin olisi iankaikkinen ero Jumalasta. Siksi Jeesuksen kehotus on meillekin aina ajankohtainen.
Me tiedämme, ettemme pääse eroon synnistä. Apostolikin toteaa, miten synti aina tarttuu. Jumalan armo opettaa meitä elämään Jumalan sanan mukaan. On eri asia elää synnissä kuin taistella syntiä vastaan ja tehdä parannusta. Vapahtaja neuvoo meitä ottamaan joka päivä ristimme ja seuraamaan häntä.
Aihetta kiitokseen
Tulevan sunnuntain aiheena on kiitollisuus. Emme tiedä, eikä evankeliumitekstikään kerro, miksi parannettu mies palasi temppeliin. Hän, joka oli saanut terveytensä takaisin ja syntinsä anteeksi, halusi kiittää kaikesta taivaallista Isää.
Meilläkin on paljon kiitoksen ja kiitollisuuden aiheita. Osaammeko kiittää kaikesta siitä ajallisesta hyvästä, jota Jumalan lahjana saamme nauttia? Osaammeko tuoda suurimman kiitoksen syntien anteeksiantamuksesta ja elämää kannattelevasta evankeliumista?
Meillä on usein taipumus katsella elämäämme huonojen asioiden valossa. Saatamme katsella sitä, mitä meillä ei ole, emmekä sitä, mitä olemme saaneet. Tällöin saattaa kiitollinen ja tyytyväinen mieli jäädä sivummalle. Vaikka elämämme kulkisi murheen laakson kautta, on silloinkin turvana elävä Jumala. Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.
Lauluntekijä lohduttaa meitä kiittämättömiä: ”Mutta taivaassa parhaiten kiitän, kun on turmelus riisuttu” (Sl. 295:6). Taivaallinen evankeliumi lohduttaa ja parantaa ja saamme kiitollisin mielin jäädä matkaa jatkamaan Jumalan armohuoneen hoidossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitollisuus varjelee katkeruudelta ja katkeroitumiselta.