Onko? Jotka ei ole tulleet julki. Tai siis sellaisista joista omatunto muistuttaa. Ei siis mitään ns. pikkusyntejä rakastamattomuus, kärsimättömyys, kateus... . Kertokaa.
Kokemuksia salaisista synneistä
heikki
141906
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan: nämä ovat vastaan toinen toistansa, niin ettette tee, mitä te tahdotte.
"Mutta jos te Hengeltä hallitaan, niin ette ole lain alla.
Mutta lihan työt ovat julkiset, kuin on huoruus, salavuoteus, saastaisuus, haureus,
Epäjumalain palvelus, noituus, vaino, riita, kateus, viha, torat, eripuraisuus, eriseura,
Pahansuomuus, murha, juopumus, ylönsyöminen ja muut senkaltaiset, joista minä teille edellä sanon, niinkuin minä ennenkin sanonut olen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän."
Siinä on esimerkkiä lihan töistä eikä lihan työt ole pikkusyntejä. Minusta kateus varsinkaan ei ole pikkusynti, koska olen kokenut, että juuri kateellisena kärsin paljon. Ja on todella vaikea mennä kertomaan veljelle, että olen kateellinen sinulle.
Onko muuten eroa siinä, ovatko synnit pieniä vai isoja? (Tietenkin lihan puolesta ja tunteen tasolla sillä on merkitystä.)
Kyllä minulla on kokemusta salaisista synneistä elämän varrelta. Kerran nuorena ajattelin, kun (minulle läheinen) saarnaaja saarnasi, että vielä aikuisenakin tarvitsemme rippi-isää, että voiko todella olla niin, että saarnaajankin täytyy puhdistaa tuntoaan. Nyt kun itselle on tullut ikää, saa huomata, ettei ole tullut paremmaksi kristityksi vaan kaikki nuoruuden synnit on jäljellä ja uutta tulee kokoajan lisäksi. Ja ei se tuntokaan puhdistu salaamalla, vaikka uskonkin, että sydän puhdistuu ilman tunnustamisia Jeesuksen veren voimasta. Ja uskon senkin mitä apostoli sanoo, että kun Henki hallitsee, niin emme ole lain alla.
Millaisia kokemuksia sinulla, Heikki, on?
Niin tuota olen miettinyt, pieni ja suuri synti. Esim. Jos katsoo himoiten naisen päälle on tehnyt hänen kanssaan huorin, mutta jos olenkin todella tehnyt oikein sängyssä tuon saman käytännön tasolla olen joutunut myöskin huoruuden syntiin. Mitenkä nämä kaksi tekoa nyt poikkeavat toisistaan.
Ei oikein ole täällä kellään kokemusta salaisista synneistä. No se on hyvä jos heti on pois laitettu se mitä on tunnolle kertynyt. Vai liekö niin, että ei ole syntiä kertynyt lainkaan, sehän vasta hyvä on. Tämä foorumi näyttää olevan oikein mallikristittyjen paikka.
Vai mikä peikko se on joka pistää kirjoittamaan jos kyseessä on vaikka vanhimmat tai EH tai jokin saarna joka ei käy yksiin oman mielen kanssa. Se on itse saatana jonka vaikutuksesta loka lentää. Mutta kun voisi näyttää haavojaan, valittaa köyhyyttään tai avata sydäntään, niin jo palsta pysyy lähes tyhjänä. Tässä nyt olisi mahdollisuus ainakin vähän raottaa sitä mistä vihollinen tulee, mutta ei onnistu, sielunvihollinen vie voiton taas. Mutta tästähän ei liha tykkää. Sen kuuluisi olla Evankeliumia jota tuodaan ihmisille elokuvan muodoissa ja musiikissa jne. Siinä kuulemma ihmisen moninaiset lahjakkuudet tulevat kristillisyyden käyttöön.
Mitta miten on kunnian perkele, eikö se ole juuri se ja ainoastaan se joka pistää tekemään tällaisia elokuvia yms. Eihän se ole ollenkaan trendikästä että valittaa epäonnistumistaan ja sen on saanut huomata niistä kanssaveljistä joita ei juuri sanankuulossa näy ei kuulu.
Omia kokemuksia minulla on salaisista synneistä myöskin. Esim. tämä internetti on sellainen jossa jouduin huoruuden syntiin ja jouduin kantamaan tuota taakkaa useita vuosia. Ei ollut voimaa korjata, ei sitten niin millään. Ja aika kului, jos olisi kuoleman enkeli tuolloin korjannut, kotiin en olisi kostunut. Olisin joutunut helvettiin. Mutta sitten kun sain voiman puhua rippi-isälle ja sain syntini pois laitettua. Niin Voi Sitä Iloa joka sydämeen tuli ja se VOIMA perkelettä vastaan, se on jotain aivan muuta, mistä en voinut kuvitellakkaan silloin kun omin voimin yritin taapertaa.
Voi rakkaat kristityt, jos se on samanlainen mutka tullut sinulla, niin laita se pois mikä tuntoa vaivaa ja saat uskomattoman voiman perkelettä vastaan.
Ei se ole niin kuin täällä monesti saa ymmärtää
että usko vain armosta autuaaksi.Kunhan vain uskot ja kaikki vain suuresta armosta, niin kaikki on ok. Ei se ole niin. Jos tuntoas vaivaa jokin on se tuotava Rippi-Isälle ei siinä mikään muu auta vaikka kuinka yrittäisit uskoa ja uskoa, mutta jos se ei tunnolta lähde, niin se ei sitten lähde. Vaan se on käytävä ahtaasta portista, eikä armoa varastaen.
Sä vaan otat ja laitat yhdessä pois syntus sun rippi-isäs kanssa? Oh hoh, niin.
Mitä virkaa on Jeesuksella sinun elämässäsi ja mitä sinulle merkitsee uskonvanhurskaus?
Siis ainoa pelastava Kristuksen vanhurskaus jonka vain uskolla voi omistaa, sitä et voi ripilläsi tai muilla teoillasi ansaita sitä lainkaan.
Oletko miettinyt sitäkään miksi ihminen on kokosyntinen aina kuolemaansa asti, ja pelastuu ainoastaan Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden tähden, jonka hän uskolla omakseen omistaa.
Kyllä näitä oman parannuksen tekijöitä ja Kristuksen lahjavanhurskaude epäilijöitä riittaa.
Autuuskin on ansaittava yhdessä rippi-isän kanssa, kun ei uskolla omistettu Kristuksen lahjavanhurskaus riitä ihmispoiloiselle.
On kokonaan eri asia, jos me emme jaksa antaa itsellemme anteeksi, emme jaksa uskoa Kristuksen vanhurskautta omaksemme, emmekä jaksa uskoa syntejämmekään muutoin anteeksi, kun puhumalla niistä rippi-isän kanssa, ja kuulemalla hänen kauttaan myös Jumalan sanan vakuutuksen syntien anteeksi antamisesta. Niin silloin rippi on OK.
Mutta rippi-isän AINOA tehtävä on, maailman loppuun asti, rohkaista syntistä uskomaan Kristuksen veren tähden kaikki syntinsä anteeksi.
Kristuksen anteeksiantamuksen me kuulemme Jumalan Sanassa, myöskin kateedereiltä ja saamme konkreettisesti sakramenttien kautta omaksemme, kun sen vain uskomme. Aivan sama koskee luettua Jumalan sanaa, vaikkapa isä meidän rukousta. Ei siitäkään mitään hyötyä ole, ellemme me usko mitä Jumala sanassaan sanoo.
Rippi on siis tarkoitettu lahjaksi uskossa heikoille, uskon vahvitukseksi, niille heikoille jotka eivät muutoin jaksa uskoa.
Toinen rippi on ns. rakkauden rippi jossa tunnustamme ja valitamme jollekin esimerkiksi rakkaudettomuutta häntä kohtaan, tai mitä muuta syntiä hyvänsä jota olen tehnyt juuri häntä kohtaan.
rippi isälle?
Mistä se tulee ja miten se vaikuttaa kristityssä. Vai onko se ääni sammunut?
ootko koskaan tuntenut sellaista.
Mikä siinä nyt niin pahaa on jos saa rippi-isältä synnit anteeksi.
Tuli tuosta samanlainen näkemys, tämä on kai tätä menestys teologiaa. G.J sanoi saarnassaan että jotkut vain uskovat kaikissa paskoissaan, eikä heillä ole ollut tarvetta rippi-isän luokse koskaan.
Siinä se nyt on. Ota siitä
Tälläistä siitä tulee kun yrittää toisen lahjoilla selittää.
WE sanoi myös aikanaan 60-luvulla puhuessaan synnin- ja maailmanrakastajista kristillisyyden sisällä :"..siinä ne seisovat kuin kuolleet puut, uskoakin he tunnustavat mutta kieltävät sen voiman elämällänsä ja istuvat vuosikymmeniä vanhojen paskojensa päällä"! Siis juuri sellaiset kristillisyyden seuraajat,nimikristityt ja yhdistysihmiset joiden ei ole koskaan tarvinnut tuntoansa avata rippi-isälle eikä puhua sisällisestä tilastaan muille kristityille;jotka ovat näin sydämeltä jääneet tuntemattomaksi kristityille. Muistan Paavo P:n maininneen saarnassaan, että kuinka voi yksi kristitty vaeltaa täällä läpi turmelujsen kaupungin, jossa aina tomu ja lika tarttuu meihin niin, ettei tarvitse vuosikymmeniin vaatteitansa valkaista ja jalkojen pesua?
Tätä keskustelua selaillessani tuli mieleen, mahdetaanko tässä keskustella eri aiheista kukin. Laitan siis lusikkani soppaan minäkin kertomalla, miten ymmärrän ripin, miten olen sen itse kokenut. Saatte sitten sanoa, missä kohti metsään mennään.
Elin lapsuuteni kuuliaisena ripintekijänä ja jaksoin uskoa itseni Jumalanlapseksi aina silloin, kun olin pyytänyt anteeksi kodissani ja/tai kun tulin juuri rippi-isäni luota. Uskoni loppui aina, kun suutuin jollekulle tai tein jotakin muuta.
Käännekohta elämässäni tässä suhteessa oli se, kun vierailin EL-seuroissa,sain kokea, että Jumala antaa minulle kaiken, joka ainoan syntini anteeksi, vain ja ainoastaan armosta. Jumala löysi minut kurjan ja tuomitun ja sain kaiken kerralla anteeksi ! Siihen ei liittynyt mitään muuta, ei rippiä eikä muutakaan. Saarnasta minä tämän jo ikäänkuin ymmärsin ja sen uskon vahvistivat minulle myös uskonystävien todistukset siitä, että minulla on lupa uskoa kaikki anteeksi, ilman ehtoja !
Muutamia viikkoja tämän tapahtuman jälkeen jotkut asiat nousivat minua kiusaamaan ja halusin puhua niistä rippi-isälle ja hän todisti nekin anteeksiannetuiksi Jeesuksen sovintotyön tähden. Jälkeenpäin sain puhumieni asioiden taas noustessa esiin rauhoittaa itseäni sillä, että Jumala on kaiken anteeksiantanut ja myös rippi-isäni on juuri nämä asiat anteeksitodistanut, kiusaajalla ei siis ole mitään valtaa minuun.
RIppi on lahja, ei vaatimus, soimaava omatunto voi olla Pyhän Hengen ääni, joka muistuttaa minua sopimaan asioita, joita en tahtoisi, mutta joiden korjaaminen helpottaisi matkankulkua. Ripillä ei ole mitään tekemistä vanhusrkautumniseni kanssa, se on täysin Jumalan työ. Joskus omantunnonääni voi olla vaativa, se ei anna minun uskoa ollenkaan, vaan vaatii minusta parempaa ja pyhempää, synnitöntä. Siitäkin on kokemusta, kuinka tällaisessa tilassa olen mennyt rippiä tekemään. Sen voimana on ollut pelko ja oma työ. Onneksi olen kuitenkin tavannut uskonystäviä, jotka ovat ymmärtäneet, mistä on kysymys, voineet lohduttaa ja vahvistaa omanvanhurskauden kiusaamaa matkalaista...
Rippi ei tee meistä parempaa eikä huonompaa, jotkut tarvitsevat sitä useammin kuin toiset, siinäkin olemme yksilöllisiä. Minun olisi vaikeaa selviytyä ilman sitä, voin jopa psyykkisesti paremmin kun koen, että kaikki on selvää ja saan olla iloinen kuin kesähevonen !
Ihan samanlaisia kokemuksia on myös minulla.
Olen ymmärtänyt, että meidän syntien anteeksisaaminen perustuu vain ja ainoastaan siihen, että Herramme Jeesus on TÄYDELLISESTI meidän syntivelkamme kärsimyskuolemallaan maksanut. Jos se rajoittuisi vain niihin synteihin, mitä itse pystymme luettelemaan, olisin ainakin minä hukassa.
Eiköhän se ole omanvanhurskauden ansa, että voimme uskoa antteksi vain ne synnit anteeksi, jotka olemme rippi-isälle luetelleet. Tähän oli jo edesmennyt tunnettu saarnaaja B.N. kuulemani mukaan joskus sanonut, että silloin täytyisi meillä olla aina rippi-isä repussa mukan.
sehän on selvä. Mutta jos synti muistuttaa ja muistuttaa on se parasta viedä rippi-isälle.