Miksi se ihminen, joka kertoo luottamuspulastaan muita kohtaan, on samalla juuri se mies, joka itse valehtelee, pettää, salailee, pelailee, leikkii muilla ja pelaa montaa naista yhtä aikaa?
Ihmettelen
kertoiskojoku
11466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hä? Ei minun luottamuspula sitä tarkoita, että makaisin kaikkien kanssa? Päinvastoin. Enkä salaile, ei vain ole helppoa saada aina sanaa suustaan.
Koska ihminen luulee, että kaikki on omien ajatustensa kaltaisia. Siinä näkee hyvin itsensä, kun projisoi muihin ja luulot osoittautuu vääriksi. Yleensä epäluotettava luulee, että muutkin huijaa kun itse on kieroutunut.
Tuolla logiikalla luotettava ihminen luulee kaikkien muidenkin olevan yhtä luotettavia. Ja hyvä ihminen kuvittelee jokaisen vastaantulijan olevan yhtä hyvä kuin itsekin on. Tiedäppä sitten onko niin.
Ja muuten miksi ei? Jos joku on "sinisilmäinen", sehän on usein lähtöisin siitä, että hän luulee muiden olevan hyväsydämisiä, rehellisiä jne. Ne luulot sitten elämä lakaisee vähitellen nurin.
Ehkä parempi kuvaus on että ihmiset eivät välttämättä ole sellaisia kuin ajattelet niiden olevan, vaan voivat osoittautua toisenlaisiksi. No, jos henkilö epäilee kaikkia, niin mitä hyvää sellaisesta henkilöstä löydät?
Pahinta tuollaisissa on että osa ovat hyvin mustasukkaisia . Itsellä oli suhde mieheen joka pelasi muilla ja minua huoritteli ja syyteli pettämisestä. Itse en pettänyt mutta sain kantaa syyllisen roolia jossa muka minä olin sen pettäjä.
Hänellä oli peliä jokaiseen suuntaan mutta luotin häneen. Kun tulin raskaaksi hän väitti ettei lapsi ole hänen ja samalla yöpyi itse exällään ja vahti toisen exän tekemisiä hallitsevalla otteella myöskin ja oli raivona jos hänellä uusi mies.
Olin niin nuori enkä koskaan mitenkään mustasukkainen luonne ole ollut niin en osannut pitää asioita mitenkään uhkaavina paitsi sitä minuun kohdistunutta petos epäilyjä ja väkivaltaa...
Lapsi oli hänen mutta hänen epäilyt sekä muut tekemiset johti abortti päätökseen.
Sain kuulla olevani vaikka mitä ja tekohan oli todiste siitä ettei laps ollut hänen...
suhteen päätyttyä vasta vuosi myöhemmin tapasin erään ihmisen joka kertoi miten asiat olivat olleet. Miehellä itsellään oli muitakin naisia ja siitä johtui minuun kohdistunut mustasukkaisuus ja ajatus että minä petän.
Hän oletti että koska itse pettää, minäkin teen niin.
Huh voin niin ymmärtää sua. Miehet on niin sairaita eikää kykene kommunikointiin kuin äidin helmoissa. Oon ite siirtynyt lesboks jo vuosia sitten. En vaan ole löytänyt sen kummemmin hyvää naistakaan. Biihdyn naisten kaa. Rakastan juoruja ja meikejä ja kaikkee mut sit haluun kunnolla parruu sisään. Ja niin monelta ja kauan kun vaan saa. Kaikilla mausteilla. Mutten viihdy miesten seurassa. Puhutaan vaa autoista ja ketä tunnetaan ja huoh kaikee paskaa
Tai sitten on yleistäjällä ja stereotyyppeihin nojaavalla itsellä peiliin katsominen, ainakin minua miehenä loukkaa tollanen yleistäminen vaikka onkin hyvä itsetunto mutta tulee vaan mieleen että miksi otatte sitten vaan niitä ns huonoja miehiä ja valitatte, sittenkun se ns hyvä mies tulee vastaan niin alkaa stereotyyppinen ajattelu että se on tollanen niin sen on pakko olla sitten sellanen eikä edes anneta mahollisuutta tai esim heittäöydytä ja oteta riskiäö vaikka itse puhuu sellasesta, aika omituista, enkä väitä että kaikki naiset tollasia mutat luultavasti lähellä sun kaltasta naista, ei pahalla, en ole täydellinen ja on miestä puhua vioistani ja virheistänikin mutta ei tunnu rehellisyys kelpaavan.
Näin sen joku on sanonut että sellainen pettää itse joka ei voi luottaa toiseen. En allekirjoittaisi tuota koska itsekään en luota syystä että toinen ei ole luottamuksen arvoinen, mutta itse en petä.
Onneksi ei voi valehdella jos ei ole edes toisen kanssa juurikaan puhunut.
Ja ne jotka puhuu tuskin täällä puhuu kirjoittaa). Täällä tosiaan saattaa luulla ties mitä.
Hän ei kykene luottamaan itseensä, hän ei ole sinut itsensä kanssa. Hän on menettänyt otteen itseensä ihmisenä. Kaikista tärkeintä hänen olisi kasata itsensä ehjäksi kokonaisuudeksi poistumalla siitä noidankehästä ja väärästä ajattelutavasta, mitä harrastaa. Äärimmillään tuon kaltainen ihminen on kuin mieleltään sairastunut, joka ei osaa luottaa, epäilee ja elää harhassa psykoosin kaltaisessa tilassa.