vaikuttaako asumistukeeni toisen muuttaminen

Hei.
saan asumistukea noin 400e.
Olemme olleet ns.asumuserossa,tai noh suhde on avoliittoa.
mutta kuitenkin reilun vuoden.

Miehellä on ollut ansiotuloja 2016 seklä 2017.elokuuhun.

Jos hän muuttaa tähän asuntoon,tuloja ei tällä hetkellä ole.
Niin mikä vaikutus asiaan on kun hänellä on tuloja ollut elokuuhun.
Voiko asumistukeni pienentyä silloin?
11879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kun kaksi henkilöä asuu samassa taloudessa, niin asumistuki pienenee. Myös mahdollinen toimeentulotuen perusosa pienenee. Parisuhde-asumisesta virallisesti samassa osoitteessa kela rankaisee monin tavoin.

Tämän takia usein menetellään siten, että molemmilla on muodollisesti oma asunto, mutta tosiasiallisesti asutaan yhdessä ja toinen asunto on varasto, josta käydään vaikka kerran viikossa hakemassa postit. Tällöin esimerkiksi toisen työllistyessä tulot eivät vaikuta millään tavoin toisen työmarkkinatukeen.

Menetelmä on välttämätön silloin, kun kummatkin ovat täysin tulottomia. Kela maksaa käyttämättömään varastoasuntoon täydet asumistuet ja kummankin toimeentulotuki on näin maksimoitu, vaikka asutaan tosiasiallisesti yhdessä.

Äänestä
  • Menetelmä On välttämätön!

    Äänestä

  • Tuollainen menettely on varsin yleistä,täällä Polvijärvelläkin.

    Eräs YH , asuu kunnan vuokraneliössä,kahden vunukan kanssa.
    Käytännössä myös "häntäheikki" asuu samassa asunnossa,vaikka on kirjoilla eri osoitteessa.
    YH , kuittaa asumistuet,työttömyyskorvaukset,elatusmaksut,sekä lapsilisät.
    Maksaakohan KELA myös puhelinlaskut ?
    Sekä sähkölaskut ?
    En tiedä,joutuuko "häntäheikki" maksamaan YH lle "hanurista" ?

    Omaa pyykkikonetta ei ole, ( tai sitä ei käytetä ) , vaan pyykit pestään talon koneella,päivittäin.
    Harvoin kuivaushuoneessa on narut vapaana,koska siellä roikkuu YH,oon pyykit.

    Äänestä

  • ritiuyjkik

    Huomaa kyllä, että sulla ei ole omaa elämää. Ettet elättelis toiveita päästä häntäheikiksi häntäheikin paikalle, niin intensiivisesti tunnut seuraavan "YH":n toimintaa? Tiedät jopa heidän musikaaliset harrastuksensa. Haaveiletko siitä, että joku näppäilisi omaa hanuriasi?

    Äänestä

? Mitä järkevää tällaisessa on? Eli asutaan siis yhdessä. Maksetaan erikseen kuitenkin kuten oikeat sinkut vähintään asumisen omavastuut. Lisäksi mitään alijäämähyvityksiä verotukseen, ym juttuja ei voi tehdä.
Ja se toinen kämppä on joltain reality asunnontarvitsijalta pois pelistä- kämppä jossa ei asuta. Itse olen yrittänyt pitkäaikaisempaa miesystävää saada kansssani laskemaan ihan paperille, kannattaako meidän asua erillään.
Matkakuluja tullut, ja tulee kummallekin. Muuutenkin asioiden järkestelyt hankalia, esim suunnitella kuka-mitä-hankkii-ruokatarpeita, jne jutut kun koko pakka on kahdella paikkakunnalla levallaan.
Työni silppuisuuden lisäksi koen tilanteen hankalaksi, miesystävä puhuu siitä kun tuet menee- on itse työtön. Avoliittohan on ihan hyvä vaihtoehto- jos tulot ja menot rimmaa, että kumpikaan ei joudu nettomaksajaksi.
Itse en luottaisi yhteiskunnan pyyteettömään jatkuvaan apuun, ja eläisin suu säkkiä myöten. Nyt asuntonani on yksiö. Kaverilla kaksio, että yhteensä siis kolmehuonetta,2keittiötäja kaks kylppäriä- suotta. Ja kuluja yhteiskunnalle!

Äänestä

No, jos yhdessä asutaan, niin se valitettavasti on kallein vaihtoehto. Jos tieten tahtoen haluaa menettää rahaa vain sen takia, ettei halua ylläpitää omaa kulissiosoitetta, niin se on oma vika.

Esimerkkitilanne parisuhteesta, ei lapsia: Miehen tulot 3000€/kk netto, vaimo työmarkkinatuella. Jos virallinen osoite on sama, vaimo ei saa mitään tukia ja mies elättää hänet täysin. Kelalta ei tule mitään.

Jos käytössä on kaksi asuntoa (esim. naiskumppanin asunto) ja se pidetään naisen virallisena osoitteena, vaikka asuu miehen luona, niin vaimo saa työmarkkinatuen 518€/kk asumistuen 200€ toimeentulotuen 100€ (luvut kuvitteellisia, mutta tyypillisiä ja suuntaa antavia) = 818€. Eli jos jollekin tällaisessa tilanteessa 818€/kk (vajaa kymppitonni vuodessa) on pieni raha, niin sitten ei voi mitään.

Moni saattaa luulla menettelyä laittomaksi, mutta ei se sitä ole. Kukaan ei voi määritellä millä tavalla esimerkiksi seurustellaan. Joku tyytyy yökylään silloin tällöin ja joku on hieman pidemmän aikaa. Ihannetapauksessa molemmat asunnot olisivat tosiasiallisesti käyttökunnossa ja se voisi pariskunnalle olla jopa mukavaa vaihtelua asua eri paikoissa mielialan mukaan!

Tästä yhdessä asumisesta on hovioikeudentapainen ennakkotapaus sellaisessa tilanteessa, jossa taloyhtiö koetti saada kaksinkertaiset vesimaksut sen takia, koska miesystävä "asui" naisen asunto-osakkeessa. Oikeus totesi mitä edellä sanoin. Seurustelun määrää ja laatua oikeus ei pystynyt eikä halunnut määritellä. Miehellä itsellään oli oma asunto-osake noin 20 km päässä ja sanoi oleskelevasa pääasiassa siellä. Jos hänellä olisi ollut vain naisen osoite, taloyhtiö olisi voittanut jutun.

Et silleen.

Äänestä

Tuota.
Miehellä oli tuloja elokuun loppuun.
Muuttaessaan asuntoon,jos muuttaa niin hänellä ei ole tuloja lainkaan.

Voiko siis miehen aikaisemmat tulot pienentää asumistukeni?

Äänestä

Voi pienentää tottakai!!! Neuvoisin sinua (häntä kun en voi neuvoa) ja häntä pitämään kaksi (2) osoitetta, niin säilyisitte monelta harmilta.

Ensialkuun tuntuu siltä, että "tämä on järjetöntä". Loppupelissä olet onnellinen!!

Äänestä

Ilman muuta pitää olla oma vuokra-asunto varalla koska ennalta ei voi tietää jos tuleekin ryppy rakkauteeen. Helppo on palata omaan asuntoon ja elämää jatkuu normaalisti.

Äänestä
  • Viisaasti ajateltu. Tulee tosin kalliiksi jollekulle. Jos ei itselle, niin veronmaksajille. Mutta mitäpä roskaväki ei yhteiskunnalla maksattaisi, kun itsestä ei ole edes oman asumisensa maksajaksi.

    Äänestä

  • kommentoinnen kirjoitti:

    Viisaasti ajateltu. Tulee tosin kalliiksi jollekulle. Jos ei itselle, niin veronmaksajille. Mutta mitäpä roskaväki ei yhteiskunnalla maksattaisi, kun itsestä ei ole edes oman asumisensa maksajaksi.

    Vai onkohan vaan ne toiset sen verran järkevämpää sakkia että ovat ymmärtäneet että tätä päin vittua poljettua "yhteiskuntaa" jossa vain pukumiehet voivat voittaa ei niinkään kannata "palvoa" tai toimia sen puolesta kun voit saada itsellesi jääkaapin täyteen pienellä fiilunki pelillä? ;D " kaks koulu kuntaa, sudet ja lampaat" tietänet kumpaan ryhmään kuulut ilman turhan päiväistä selittelyä siitä että olet aivokuollut kun et omaan pussiin halua pelata :) mutta hatun nostot siitä ettet tee näin vaan ystävällisesti annat naapurin hoitaa sinunkin "ylimääräiset" rahat itselleen :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


espoo99 kirjoitti:

Hei.
saan asumistukea noin 400e.
Olemme olleet ns.asumuserossa,tai noh suhde on avoliittoa.
mutta kuitenkin reilun vuoden.

Miehellä on ollut ansiotuloja 2016 seklä 2017.elokuuhun.

Jos hän muuttaa tähän asuntoon,tuloja ei tällä hetkellä ole.
Niin mikä vaikutus asiaan on kun hänellä on tuloja ollut elokuuhun.
Voiko asumistukeni pienentyä silloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu