Tiedän: jokainen ihminen on omanlaisensa persoona, eivätkä samat "säännöt" päde kaikkiin. Minua kuitenkin näin miehenä kiinnostaisi kuulla, että kuinka te haluaisitte kuulla miehen tunteista teitä kohtaan, esim. ihastumisesta, kiinnostuksen osoittamisesta jne? Varsinkin nuorten aikuisten ajatuksia tästä olisi mukava kuulla (kuulun nimittäin itse tähän kategoriaan).
Avaan hiukan enemmän tätä kysymystä. Lehdet ja internet ovat täynnä erilaisia ohjeita sille, että kuinka bongaat ihastumisen merkkejä tai kuinka kertoa tunteista ihastuksen kohteelle. Monesti nämä vinkit jäävät kuitenkin väljiksi sen vuoksi, että ne eivät kerro paljoa siitä, että mikä on esimerkiksi oikea aika, oikea tapa tai oikea tilanne kertoa tunteista. Esimerkiksi erittäin ujolle naiselle kertominen omista tunteista suoraan isomman toveriporukan keskellä yleisellä paikalla kuulostaa omaan korvaani hirvittävältä kyseistä naista ajatellen (siitäkin huolimatta, vaikka naisella olisi vastakaikua ihastusasiassa). Toisaalta jollekin menevämmälle mimmille tämä ei haittaisi ollenkaan.
Kysymys onkin, että jos ihastunut mies tulisi kertomaan teille tunteistaan tai vihjailemaan ihastumisesta/kiinnostumisesta, niin miten haluaisitte sen tapahtuvan näin yleisellä tasolla (toki tarkempiakin kuvauksia saa antaa halutessaan), jotta tilanne tuntuisi mielyttävältä? Annan tähän loppuun vielä muutaman apukysymyksen (tai no, sanan) havainnollistamaan pohdintaani:
-Missä (eli ympäristö)? Paikka on tässä varmasti tärkeä osanen. Haluaisitteko kuulla asiasta kasvotusten, vai riittääkö esimerkiksi viesti sosiaalisessa mediassa? Jos haluaisit kuulla tästä kasvotusten, niin tulisiko paikan olla julkinen paikka (esim. työpaikka, koulu, ruokala, käytävä, parkkipaikka, puisto, ravintola, baari jne.) vai haluaisitteko kuulla asiasta yksityisemmässä tilassa, jossa ei olisi ympärillä paljoa hälinää (esim. oma koti, toisen koti tai muuten rauhallinen paikka). Jos pelkkä viesti riittää, niin minkälainen olisi sen hyvä muotoilu (suoraan asiaan, vihjailu, jne.)
-Kuinka ja miten? Ei varmasti ole täysin sama, että kuinka kiinnostus tuodaan ilmi. Haluaisitteko kuulla asiasta suorat sanat, vai haluaisitteko ensin esim. vinkkejä tai vihjailuja kiinnostuksesta tms.? Riittääkö sanat vai haluaisitteko ennen sitä vihjeitä esim. miehen elehdinnällä? Mitä haluaisitte kuulla mieheltä tässä vaiheessa ja mitä et? Mikä olisi juuri se tapa, jolla haluaisit kuulla ihastumisesta ja miksi?
-Milloin? Tämä on myös tärkeä osanen. Kuinka tuttu henkilön täytyisi olla sinulle? Mikä olisi se oikea hetki kertoa tunteista? Jos mietitte esim. arkielämäänne, niin missä kohtaa päivää tunteista olisi ns. "parasta tai helpointa" kuulla ilman, että se aiheuttaisi päänvaivaa? Olisiko tästä häiritsevää kuulla esim. kesken työ- tai koulupäivän (entä taukojen aikana)? Vapaa-ajalla? Entä onko vuorokaudenajalla vaikutusta? Mikä on siis oikea hetki?
Muuta? Onko joitain muita asioita, joita teille tulee mieleen tähän liittyen? Kerro ihmeessä!
Naiset; kuinka haluaisit kuulla ihastumisesta?
24
9919
Vastaukset
- Mielelläänkasvotusten
1. Tutustuminen (kasvotusten!!) 2. Pieni vihjailu kiinnostuksesta ja katsominen kuinka toinen siihen reagoi 3. Kun hyvältä tuntuu niin suoraan kajauttaa sen ihastumisen ääneen (mielellään kahdestaan ollessa). Noudattaa noita ja jos jokin menee noissa pieleen niin ei kannata edetä enempää.
- kiusallista
En kajauttaisi.
- riippuuihmisestämillanen
Kannattaa hoitaa kasvotusten ja ihan kahdestaan rauhallisessa paikassa, tämähän on kummankin kannalta aina parempi. Ei kai sillä tavalla niin ole väliä vasn itse sanomalla.
- Vanhanaikainenvarmaan
Kirje, käsinkirjoitettu. Kasvotusten kahdenkesken tunnustaminen. Ei keskellä yötä, ei somessa.
- Anonyymi
Keskellä yötä preferoitu vaihtoehto. Vink vink kokemusta on
- Nuorinainen-
Ei sillä loppupeleissä ole mitään väliä missä ja miten sen kertoo. Karkottavana koen ainoastaan tunteiden tunnustamisen hyvin aikaisessa vaiheessa, kun ei tunneta juuri ollenkaan.
Kasvotusten kivempi kuin viestillä mutta viestikin käy :)- liianerilaiseteisovi
Minusta tuntuisi oudolta jos joku kertoisi tunteistaan minulle, koska itsellä ei ole minkäänlaisia romanttisia tunteita ketään kohtaan. Jos toisella on enemmän tunteita suhde ei ole silloin mahdollinen, koska hän ei silloin saa sellaista mitä haluaa. Sellaisessa tilanteessa kannattaa jatkaa matkaa ja etsiä itselleen sopivampi ihminen.
- justnäinhei
Mistä kaikki maailman ihmiset tietää ettei sinulla ole romanttisia tunteita ollenkaan. Olisi siis sangen outoa, että joku saattaisi sinusta tykätä, tarra otsassa vai no feelings at all, sellasia t-paitojakin muuten on. Hanki sellainen. Mutta alotukseen joo, kuten tän ketjun vastauksetkin osottaa miten noloa on kertoa tunteista niin ite en enää koskaan elämässä kertois tunteistani. Onneksi on miehiä, jotka osaa olla miehiä ja kertoa tunteistaan mielummin sitten vaikka sellanen joka kertoo tunteet, vaikka sit itellä laimeempia tinteet olis ja sellasiahan suhteet onkin, komprommisseja joissa toinen tykkää enempi ja toinen vähempi joa ollenkaan.
- siitäkiinni
Kaikki paikat ja tavat on vääriä silloin kun tunteesi on yksipuolisia, ja melkein sama toisinpäin, jos tunteet molemminpuolisia silloin ei väliä miten mitä ja missä.
Jos näyttää siltä ettei toinen ajattele samoin, en suosittele kertomaan.- Anonyymi
Siis mitä vittua XD XD oletko joku 110kg 155cm läski joka ihastuu joka toiseen mieheen ja sitten inisee täällä kun ei kannata kertoa tunteistaan kun jo heti 15 minuutin jälkeen sen sanoo
- o.lennainen
Kun edes ylipäätään saa kuulla on tärkeintä. Siis mikäli on itsekin kiinnostunut kyseisestä miehestä.
Ja vaikka yllä kehotetaan, ettei yksipuolisista tunteista kannata kertoa niin minun mielestäni kannattaa. Jo siksi, että se ratkaisee kertojan kannalta tilanteen ja vapauttaa hänet menemään eteenpäin ja tekemään surutyötä. Epävarmuudesta ja entäs jos-tilanteessa eläminen on pahempaa kuin mahdolliset pakit. Se on pakkien antajasta kiinni osaako ottaa tunnustuksen vastaan tai ei. Toinen syy on se, että voi olla että aikaa myöten tunteet muuttuvat. Ehkä ei ole ajatellut tai nähnyt toista romanttisessa valossa sitä ennen, mutta jos toinen kertookin omaavansa tunteita niin tilanne täytyy punnita uudestaan.
Tyyli on hyvä olla myös kertojansa mukainen, eikä miettiä sitä liikaa. Mikä itse tuntuu luontevimmalta. Onko se kasvotusten tai onko se sähköpostilla. Mikä itse tuntuu parhaimmalta ja missä mahdolliset pakit vähiten kammottavimmalta tai missä tunteiden kohteelle itselleen jää parhaiten tilaa punnita omat tunteensa. Yhtä ainoaa oikeaa keinoa tai tapaa ei ole. - aito_rakkaus_yllättää
Kaikenlaisia toiveita ja haaveitahan ihmisellä on ja saakin olla, mutta hyvän suhteen perusta ei ole se, että haluaa muuttaa toista tietynlaiseksi ja odottaa ja hyväksyy vain omasta mielestään mieleistä käytöstä.
Jos kuitenkin saisin päättää, niin minulle paras paikka ystävälliselle kiinnostuksen osoittamiselle olisi jossain yleisessä paikassa. Se, että juttelee ja kyselee ihan muidenkin kuullen, tuntuu siltä, että hän ei häpeä minua eikä tunteitaan, mikä taas vahvistaa sitä tunnetta, että henkilöllä on niin sanotusti aidot motiivit. Jos taas aikoo kertoa ihan ihastumisesta tai sanoa sanallisesti, että on kiinnostunut, niin silloin toivoisin, että kertoisi sen kahden kesken niin, ettei herätä turhaa huomiota. Kahden kesken tarkoittaa siis ihan sananmukaisesti kahden kesken eikä esim. jossain ravintolan pöydän ääressä istuttaessa tai televisiokameran äänittäessä. Jos aikoo esim. työpaikalla kertoa, niin olisi kiva, jos valitsisi syrjään vetämisen hetken sellaiseksi, että ei tekisi suurta numeroa siitä, että me mennään nyt kahdestaan, vaan mahdollisimman huomaamattomasti. Jos taas esim. työn puolesta työskennellään samassa toimistossa kahdestaan, niin silloinhan siinä ei ehkä ole suurta ongelmaa. Näin toivoisin siksi, että jos tunne ei jostain syystä ole molemminpuolinen, niin silloin asia jäisi todennäköisemmin meidän kahden väliseksi eikä sillä mässättäisi jossain tuolla yleisillä paikoilla ja kahvipöydissä. Minulla ei ainakaan ole tarvetta loukata toista yhtään sen enempää, koska tiedän, että kertominen on äärimmäisen vaikeaa ja jos selviää, että tunne on yksipuolinen, niin se jo itsessään on tarpeeksi sydäntäsärkevä tunne. Haluaisin kuulla kiinnostuksesta tai ihastuksesta ehdottomasti kasvotusten, koska silloin minullakin olisi heti mahdollisuus kertoa omista ajatuksistani rehellisesti suoraan.
Minulle olisi tärkeää, että jos on kiinnostunut, niin osoittaisi aitoa kiinnostusta aluksi esim. kyselemällä, juttelemalla ja pyytämällä kahville. Jos taas aikoo sanoa jotain tunteistaan tai kiinnostuksestaan, niin toivoisin, että sanottaisiin suoraan vaikka esim. että: ”Vaikutat tosi mukavalta ja olisi kiva tutustua suhun paremmin!” Jos joku heti ennen kunnon tutustumista latelisi kehuja ja sanoisi, että on ihastunut minuun, niin suojamuurini ja niskakarvani kyllä varmaan nousisivat vähän pystyyn. Sitten jos ollaan jo vähän aikaa tunnettu, niin voi alkaa sanoa positiivisia asioita minusta, koska silloin voi jo uskoa, että toinen tarkoittaa sitä eikä se perustu mihinkään harhakuvitelmiin. Lähelle hakeutuminenkin on ihan ok, kun on jo tunnettu vähän aikaa, mutta minkäänlaista koskettamista (no, paitsi halaukset ja kättelyt) en haluaisi ennen kuin molemmat ovat selvillä vesillä siitä, että tunne on molemminpuolinen.
Kuten jo kirjoitin, niin henkilön pitää olla riittävän tuttu, ennen kuin olisi kiva kuulla hänen tunteistaan. Olen kyllä itse halunnut sanoa eräälle henkilölle asian noin viisi sekuntia ensitapaamisen jälkeen, joten tiedän, että helppoa ei ole pitää tietoa sisällään. On kuitenkin molemmille hyväksi, että ensin tutustutaan, koska voihan olla, että kummankin tunteet muuttuvat suuntaan tai toiseen, kun on tutustuttu. Saattaa välttyä jonkin verran turhaan analysoimiselta, kun malttaa vähän odottaa. Mitä tulee tarkempaan ajankohtaan, niin jos pystyy ajoittamaan sanomisen johonkin sellaiseen aikaan, että sillä, jolle asiasta kerrotaan, on mahdollisuus päästä itsekseen miettimään asiaa eikä hänellä ole sellainen hetki, että tarvitsee olla heti täysin skarppina, niin sehän olisi vain positiivista. Jos esim. kaksi opiskelijaa puhuisi asiasta juuri ennen tenttiä, niin siinä voisi mennä tentti pilalle kävi kummin päin vain. Tai kahdella kollegalla työpalaveri. No, eihän se maailmaa kaataisi, mutta varmaan jonkin aikaa harmittaisi. Eli työ- tai koulupäivän lopussa tai harrastuksen lopussa varmaan olisi optimaalisin aika. Päivällä tai illalla ennen kello yhdeksää kuitenkin, koska yöt on nukkumista varten, että jaksaa taas seuraavana päivänä.
Mutta niinhän sitä sanotaan, että aito rakkaus yllättää ja mistä minä tiedän, vaikka tuleva elämänkumppanini möläyttäisi asian minusta täysin väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärällä tavalla, mutta silti meistä tulisi jotain :)- voiapuasiis
Tiiääkkö mulle on ainakin ihan sama miten ihastumisen tunteet kertoo, kunhan kivalla mielellä kertoo. Ollaan kaikki erilaisia ja persoonallisuus saa näkyä. Ihan hirveetä, jos pitäis kuten edellinen kirjottaja vaatia ihmiset toimiin jollain tietyllä tavalla. Niih ja vielä, että sopivaan aikaan ettei vaan yöunet häiriinny, onhan se tietty tosi ikävä asia, jos kivat ajatukset häiriinnyttää jonain yönä.
- aito_rakkaus_yllättää
Allekirjoitan kyllä tuon, että ollaan kaikki erilaisia ja persoonallisuus saa näkyä eikä sillä miten, missä tai koska kertoo niin oikeastaan ole loppujen lopuksi merkitystä, kunhan on aidosti sitä mieltä ja on positiivisella mielellä. Ikävää, jos edellinen kirjoittaja, sait viestistäni käsityksen, että vaadin ihmisiä käyttäytymään tietyllä lailla, koska asia ei ole niin ja yritin sen viestissäkin ilmaista. Kaikki eivät ole karhuja eikä tarvitse ollakaan, mutta minä olen, ja arvostan sitä, jos talviuniani ei häiritä. En usko, että minulle oikea ihminen ei malta odottaa seuraavaan aamuun sanoakseen asiaa. Voin tietysti olla väärässä ja todenäköisesti olenkin ;)
- KysyyToinenPusuhuuli
Pyytäisi vapaa-ajalla johonkin menoon kahdestaan. Siitä voisi aavistaa kiinnostuksen, tai ainakin se mietityttäisi.
- Yksvaanmietteliäs
Hmm ei paikalla eikä ajalla eikä tavalla väliä. Jokainen tavallaan ja jos tunteisiin vastaisi tai tuntisi samalla tavalla niin siitä ilahtuisi oli paikka, aika tai tapa mikä tahansa. :) Rohkaisen kertomaan.
- Hänelläeuskeatsilmät
Itse mietin samaa tai haluaisin tutustua työkaveriini paremmin, koska hän on jotenki aivan ihana persoona mitä olen sivu silmällä seurannut. Ja taitaa olla minulle päivän piristys töissä, jos häntä ei näy nii mua harmittaa. Mikä kuulostaa varmasti aika tyhmältä, mutta hän saa minut hyvälle mielelle ja siksi haluaisin tutustua paremmin.. Meillä o kyllä katseita ja tervehditään, mutta sitähän kaikki tekevät. Eli ei kannata suoraan sanoa omaa mielipidettä vaan rauhassa tutustua... Hiljaa hyvä tulee jos tulee..
- AikaNuoriNainen
No siis, ensiksi yritä tehä vaikutusta huomioimalla tämä kyseinen nainen ja olemalla ystävällinen...
ja siis oikeasti huomioimalla..(siis kasvotuste) (näyttää se olevan joillekkin miehille vähän vaikeaa, ku pittää vaa elvistellä). Toiseks oottele vaikka että on semmonen tilanne että paikalla ei ole kuin vain sinä ja se nainen, vaikka koulun käytävällä ruokavälkällä tai töissä ruokatunnilla yms... ja jos naisella on kaveri matkassa sano, hänen (sen naisen johon oot ihastunu) nimensä ja sanot jotenki sille naisen kaverille että hän (nainen eli ihastukses) tulee kohta ja ootat että se kaveri lähtee jatkaa matkaa. ja sitte kerrot jotain ja sitte tärkein kysyt vaikka syömään tai leffaan tai jotai. Tämmönen juttu olis ihana nuorille ihmisille.. esim yläkoululaisille tai lukiolaisille tai nuorille työntekijöille yms. :))) - Varmistanvaa
onkos tullu hyviä vastauksia?
ootko jo päättäny mitä teet? ;) - EevaEden64
Jollain tavalla suoraan se pitäs kertoo. Itse olen tilanteessa jossa omat tunteet myllää. Toisen tunteet täysi arvoitus. Mitään pelejä ei ihastuksissaan jaksa. Selvä kannanotto toiselle vaikka tyyliin Oletpa mukava/kiva/ihana ihminen, ois kiva tuntea paremmin. Täähän ei vihjaa eikä velvoita mihinkään. Olen kyllä kuullut lauseen Mies kyllä tekee vaikka tikusta asian jos on ihastunut. Että se tyyli kertoa kyllä tulee ilmi jos tahtoa on tarpeeksi.
Mulle saisi sanoa melko ronskistikkin, en hätkähdä vähästä - Anonyymi
Mulle on kerrottu asia ainakin viidellä erilaisella tavalla. 1.Bussissa muiden kuullen. Nuorena tykkäsi kyseisestä kaverista ja olimme yhdessä todella paljon. Hän kysyi minulta kaikkien kuulleen voisiko seurustella. Päädyin keksimään hätävalheen epäsopivasta vaatetuksesta, koska kaikki kääntyivät kuuntelemaan ympärillä. Tämä siis yläasteaikaa ja ehdoton ei.
2. Sain puhelun känniseltä tuntemaltani mieheltä. Hän soitti pilkun jälkeen että rakastaa minua. Myöhässä oli koska nukuin ja olin jo suhteessa. Harmikseni tämä mies oli kertonut sukulaiselleni tunteistaan aikoja sitten tekemättä asialle mitään. Siinähän sitten meni välit Onhan sukulaisten "väärän valinnan vuoksi". Ei näinkään. Olin tosiaan aikaisemmin kiinnostunut kyseisestä miehestä, mutta miksi odottaa sinne asti että toisella tuleekin muuta vientiä.
3. Sain kutsun kahville hyvin tuntemaltani henkilöltä. Normaalisti tapasimme aina isommassa porukassa. Hän maksoi mikä oli epätavallista kaverien kesken. Lopulta päädyin kysymään onko nämä treffit, johon mies vastasi myöntävästi. Täytyy kyllä myöntää, että ehkä paras tapa ikinä.
4. Tekstiviesti en koe hyväksi, voidaan ottaa myös pilailuna.
5. Messenger ok tapa, näkee onko ihminen paikalla voi keskustella niitä näitä ensin.
6.Kännissä kopelointi. Käytä mielumin puhumista tai älä ainakaan ole hyökkäävä. Avaa ovia, johdattele käsillä herrasmiesmäisesti. Ojenna käsi naiselle jotta hän voi päättää tarttuuko siihen. - Anonyymi
Vanha ketju mutta vastaan minäkin. Helpoin kuulla se kasvotusten koska näkee onko henkilö tosissaan vai ei. Humalassa ei kannata sanoa mitään. Viestein voi vihjailla että oli mukava nähdä tai jotain muuta pientä. Outoa on jos ei edes tunne ihmistä, puhunut ehkä kerran kaksi ja alkaa tulemaan rakkaudentunnustuksia viestitse.
Yleensä helpoin kun menee sillä mikä tuntuu itsestä parhaalta. Jos olet sellainen että saat sanottua asiasi parhaiten viestitse niin kerro se sitten sitä kautta. - Anonyymi
Mielestäni ensin pitää tutustua. Eikä sitä tarvitse erikseen ilmoitaa jos vaikka jotain tapailee silloin käsitys että toinen on kiinnostunut joka tapauksessa.
- Anonyymi
serenadi ikkunan alla, mut ei kovin myöhään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176