Koira(t) puollustavat asuntoa yksinollessa

apuahaukkumiseen

Minulla on pieni sekarotuinen seurakoiranarttu, 6-vuotias. Sen lisäksi nyt puolivuotias stabijhounpentu. Vanhempi narttu asunut ennen maatalossa, nyt vain viimeiset 1,5 vuotta rivitalossa. Nyt on tullut esille uusi ongelma naapureilta, jota en ole ennen itse tajunnut.

Narttu puollustaa asuntoa yksinollessaan aina kuullessaan ääniä pihatieltä. Kyseessä ei ole eroahdistusta, vaan selkeästi puolustamista. Koira on muutenkin haukkuherkkä, mutta ollaan päästy isosta osasta haukkumista eroon jättämällä se huomiotta kotona ollessamme ja aiemmin maatalossa se ei edes ollut ongelma. Tämä taktiikka ei oikein toimi kun koira on yksin, joten mitenköhän tuota voisi karsia?Ongelma sinällään ei ole suuri, mutta jos myöhemmin asuu kerrostalossa, niin voi olla oikeastikin haitaksi ja eihän se nytkään kiva ole, että aina alkaa varoitushaukku kun joku kävelee meidän oven ohi/koira kuulee soran rapinan.

Pelkään, että pentu ottaa neuvosta vaarin ja alkaa itse tekemään samaa. Meillä on myös naapurustossa mummo, joka kiertää asuntojen ovien ja ikkunoiden takana katsomassa päivien aikana, mikä varmasti provosoi koiria vielä enemmän puolustamaan... Onko kellään vinkkejä? Itse en ikinä kotiintullessa mene sisälle kämppään, ennenkuin tuo hiljenee. Narttu ei kiinnostu yksinollessa kongeista/luista ja nyt olisivat varmaan lähinnä riidanaiheuttaja, kun on myös tuo pentu. Joskus videolla kuvattiin päivän ajan ja se vain nukkui eteisessä kenkien päällä koko päivän (sillon videolla ei haukkunu, kun ei sattunu mitään haukun aiheuttajaa).

11

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wewfrety6

      Onko niitä elukoita pakko ottaa häiritsemään toisten ihmisten asumista, kun ollaan rivarissa tai kerrostalossa...

      • minelan

        Kuules wewfrety6

        Jos itse olisit jollekin, joillekin yhtä tärkeä, kun koirat ovat omistajilleen, pitäisit suusi kiinni,


      • IhminenOnIhmiselle
        minelan kirjoitti:

        Kuules wewfrety6

        Jos itse olisit jollekin, joillekin yhtä tärkeä, kun koirat ovat omistajilleen, pitäisit suusi kiinni,

        Että kehtaatkin! Mikähän on arvostelukyvyn sumentanut.


    • mahtaskohanauttaa

      Kysy eläintarvikeliikkeista haukunestojuttuja.

    • HopHops

      Suosittelen suihkepantaa. Hyvä tapa saada tuollainen haukku pois kun ei kuitenkaan kärsi eroahdistuksesta.

    • Punkerolabbis

      Puolustavat kirjoitetaan yhdellä L:llä.

      • Tortero

        Se on koiran omistaja, älykkyys siis koiran tasoa. Turha niiltä on ihmisten arvoista käytöstä odottaa.


    • sopuakaikille

      Jospa kehoittaisit naapureita-varsinkin niitä niitten kakaroita-välttämään ravaamista teidän oven takana mikäli koirien haukunta heitä häiritsee. Kyllä naapurien täytyy oppia sietämään normaalit elämään kuuluvat äänet.

    • kuolle

      Puollustavat? Ootko kuunnellut vähän liikaa Soinnia? Ootko nattsi?

    • beethooven

      Mun venäläis-syntyinen hyökkää tarvittaessa heti ja ihan hyvä vielä niin.

    • rekuttaja

      Rajoita niiden oleskelu yksin ollessa sellaiseen huoneeseen, minne äänet ei kuulu niin voimakkaasti. Jopa isompi koiranhäkki, lasten leikkihäkki tai joku sellainen voi olla hyödyksi.

      Koira usein villitsee itse itsensä kun ei ole ihmisen neutralisoiva voima paikalla. Ja kaksi nyt varsinkin saa aikaan vaikka trombin. Mitä enemmän ne pääsee juoksemaan, sitä korkeammaksi energiataso nousee.

      Puolusteltavan reviirin pienentäminen on etu koiralle, vähemmän stressiä.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      170
      4641
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      7
      3070
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2532
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      156
      2209
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      33
      1358
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      70
      1214
    7. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1122
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1121
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1023
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      953
    Aihe