kustantajalta "vihreää valoa", sen jälkeen täysi 0

mobscenes

Lähetin teokseni vain yhdelle valitsemalleni kustantajalle. Tuota, sieltä pärähti heti viikon kuluttua viestiä siitä, että olevat erittäin kiinnostuneita teoksestani. Saatekirjeessä olin maininnut, että teos ei ole ensimmäiseni, ja he siten halusivat lukea myös esikoiseni. Lähetin senkin heille, ja senkin kustannuksesta vaihdoimme ajatuksia, sähköpostitse. Sovimme päivämäärän, jolloin kustantaja soittaa minulle. (Sain tavallaan deadlinen toiseen teoksestani.)

Päivämäärä tuli, ja meni. Lähetin kustantajalle sähköpostitse viestiä vielä samana päivänä, tiedustellen syytä "soittoajan" peruuntumiseen. Ei tietenkään vastausta. Mainittakoon, että kyseessä ei ole ns. suuri kustantamo, vaan vasta alkujaan tekevä yritys.

Mietin vain, että onko mitenkään ammattimaista jättää vastaamatta/ tehdä totaalinen nollavastaaminen, vaikka ensin puhutaan lämpimiä? Tai että onko tämä yleistä tällä alalla? Noh, tietysti tämän jälkeen laitoin teokseni arvioitavaksi pariin arviointipalveluun, mutta silti jotenkin ärsyttää tuollainen "hei, haluamme tämän ehdottomasti kansien väliin, soitan sinulle perjantaina", ja sitten ei vastata/soiteta/yms.

Arviointipalvelun jälkeen (josta maksan itseni kipeäksi) tietysti jatkan lähettämällä teokseni muuallekkin. Suoraansanottuna vituttaa, että annetaan ymmärtää, ja sitten kadotaan.

T.Eija

10

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enolerobotti111

      En mitenkään halua puolustella kustantajan tapaa toimia, mutta voihan olla että kustantajan "hiljaisuuteen" on olemassa joku inhmillinen syy. Meilit ei ole saapuneet perille, sairastuminen ym. Onko hiljaisuutta kestänyt kauan? Joka tapauksessa tsemppiä kässärin kanssa!

    • Al_De_Capo

      Ufo-kustannus menee yleensä omiin nimiin.

    • lkjhjkhjh

      Eivätkö ne vastaa jos itse soitat sinne? Kaipa se on ihan tavallista pyytää muitakin tekstejä nähtäväksi, jos kustantaja alustavasti on kiinnostunut. Mutta eihän se vielä tarkoita kustannussopimusta tai edes yhteistyön alkamista. Asia varmaan selviää, kun soitat itse sinne ja kysyt ovatko vielä kiinnostuneita.

    • on_mentävä_oppiakseen

      Tuli vaan mieleen, kun on tuore kustantamo, joka vasta aloittelee toimintaansa, taitaa tuo toiminta mennä, lähinnä ammattitaidottomuuden piikkiin. Miksi ihmeessä lähetit vain tuonne? Varsinkin, jos kokemusta kustantamisesta ei ole. Ehkä sun onni tässä on se, että lähettelet tekstiäsi nyt muihinkin kustantamoihin.

      • taasnäitä

        Lähetti vain yhteen kustantamoon joka on tuikituntematon aloitteleva, uskottavaa tosiaan.


    • Huh, tänään tuli selitys "vastaamattomuuteen" (en siis itse lähtenyt kyselemään teokseni perään). Jotenkin ajattelin, että teokseni on surkea, ja tämä olisi heidän tapansa kertoa kantansa :D Tällä kustantamolla on ilmeisesti aika paljon meneillään nyt, ja aikatauluihin vetosivat. Anyway, tällä hetkellä suunnitellaan kirjalle kansia ja sopimusluonnos pitäis tulla lähipäivinä kans. JEE! :)
      -Eija

      • tuntematon.potilas.info

        Joko joulumarkkinoille ehtii hou hou hah hah.

        Ps. Seulan läpäisseet eivät käy kehuskelemassa aikaansaannoksiaan suomi24 saiteilla.


      • sldksldkfjs

        Kyllä täällä on julkaisseita kirjailijoitakin :D


      • Kielensäsanottaja

        Jep, totta toinen puoli. Minä ainakin olen käynyt selailemassa sivuja monen vuoden ajan. Välillä liikkeellä asiallisen keskustelun perässä, välillä ihastelemassa, miten ihmisillä riittää vuosienkin jälkeen energiaa keskittyä provosoimaan keskustelupalstoja. Jo Ircistä tutun tavan uutuudenviehätyksen kun luulis karisseen jo ajat sitten. Se toinen puoli, kehuminen, on toisen pohdinnan arvoinen juttu. Jos suomalainen joskus osaa iloita ääneen onnistumistaan, onko se kehumista...


    • jeejeej

      Joo....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      175
      2968
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2566
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2220
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      73
      1849
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1773
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1651
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      102
      1452
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      217
      1151
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1120
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1079
    Aihe