Julkaisu lienee jossain 2019 kieppeillä. Hylkäättekö vanhan toimimattoman?
Aiotteko siirtyä googlen käyttöjärjestelmään?
Mitenteistäon
13134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Windows jäi jo pois, eikä sekään ollut suorastaan toimimaton: liian hankala ja vakoileva vain.
En.
Ei kaikki ole paskaa mitä et osaa.
Kaikenlaiset hallitsemattomat siirtymiset ovat syvältä (kauniisyi sanottuna)
https://yle.fi/uutiset/3-9841304?origin=rss
tuossa viimeisin esimerkki.
Yhtä järkevä kysymys kuin: Jeesus tulee oletko valmis.
Jeesus tulee oletko valmis?
1,2,3, Avatkaa sateenvarjot.
Kyllä vanha toimimaton Windows vaihtuu Google järjestelmään. Tai johonkin vapaaseen käyttöjärjestelmään.
Vanhan toimimattoman vistan hylkäsin -09, nyt olen ollut varsin tyytyväinen. Googlehan on ollut varsin Linux myönteinen mutta ei heiltä mitään linux-käyttöjärjestelmää kannattane odottaa. Googlen toimintamalli perustuu siihen, että käyttäjän tiedostot ovat googlen palvelimilla, ei käyttäjän omassa hallinnassa.
Niillähän on jo, kaksikin.
Voihan ne aina viedä tekniikkaa eteenpäin.
Windows on tuttu ja turvallinen. turha vaihtaa
Niin on käytetyt alushousutkin. Tuttua ja tuvallista, kunnes ne kuluu puhki.
Ohjelmisto tuki ratkaisee.
Ehdottomasti. Tubutin LTS roskiin, ja Google tilalle.