Kinnulassa lapset päivällä ilman ruokaa

hetkinnulastajuu

Kinnulan koulun pienimpin lasten ruokailu alkaa 9.30!!!! loppupäivä sitten välissään, JASSO!!
päättäjät taitaa vasta itse heräillä siihen aikana.

muut koulussa ruokailevat normaaliin lounas aikana.

19

492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 292017

      Kuka tämän päätöksen on tehnyt?
      Jos kunnan virkamies niin vanhemmat hakevat kyseisen henkilön lounastamaan samaan aikaan ja huolehtivat myös sen, ettei kyseinen tyyppi saa syömistä/kahvitaukoa ennen virka-ajan päättymistä! Ei se siunailu mitään auta, toimintaa tarvitaan....

      • Palkankorotus

        Pekka Kanervion käskystä kätyrit.

        Kunnanjohtaja kontroloi kaikkea, tuntuu vihaavan erityisesti koululaisia, tykkää rahasta;)


      • KuuruPiilosta

        Rehtori, sivistyslautakunta, sivistysjohtaja yms.

        Piilossa päättävät;)

        Kukaan ei uskolla tulla esiin puolustamaan 'päätöstään'.


    • oiskohanihannoin

      Olisko näillä koulun pienemmillä kuitenkin jonkin verran lyhkäisempi päivä kuin isommilla. Iltapäivätoiminnassahan saa sitten varmaan välipalaa, ja ainakin kotona luulisi ruokaa löytyvän, etteivät nyt ihan koko loppupäivää nälissään nämä ressukat.

    • Emmää_nyt_tiiä

      9:30 ruokalaan 12:15 loppuu koulu ei oo niin pitkä väli että valittoa pittäis

      • ääniharava

        Syötkö sinä lounaan 9:30 vaikka päivä päättyisi 10:00?

        Sitäpaitsi kolmosluokka tulee kotiin klo 14:00, eli mahdotonta ilman että lapsi kärsii.

        Törkeää ihmisoikeuksien loukkaamista, mutta sitähän hallinto haluaakin.


    • PekkaPoisÄkkiä

      Kyse aamupalasta. Kannattaa kannella aviin vaikka siitä ei mitään apua olekkaan

      Kanervio sulki muholan koulun, jolloin ruokalassa ei enää ole tilaa.

      Kuljetuskulut nousi 60 000eur/v, Koulun sulkemisesta säöstö siis nolla.

      Kanervion takia koulutkin sekaisin

      • PahaSaaPalkkansa

        Eli Pekka siis tietentahtoen aiheuttaa pahas oloa lapsille;) olisiko lapset kiusanneet häntä kun oli opettajana?

        Myös ennen 9 alkava koulu aiheuttaa oppimisvaikeuksia useiden tutkimusten mukaan.
        Pekka muutti aloitusajankin heti kun mahdollista.


        Aika raakaa kiusaamista, voi voi


      • EiLaitonta

        Kinnula ei ole YK:n ihmisoikeussopimuksessa mukana, siis mitään laitontahan lasten oikeuksien törkeässä polkemisessa ei siis ole.

        Lisää palkankorotuksia Pekalle?


      • joltainkuullut

        Minä luulin että Muholan koulu suljettiin homeongelman takia ja sen tekivät luottamusmiehet.
        Toki voin olla väärässä mutta noissa arvosteluissa ei ole mitään perusteluja joita olisi hyvä laittaa kirjoituksensa tueksi.


      • PelastakaaLapset

        Kuljetuskulujen nousun voi kysyä kunnanjohtajalta. Joitan kymmeniä tuhansia, mikä lie tarkka luku?

        Homeongelmaa ei ollut kun olin ostamassa koulua, mihin home lie katosi, heh. Keskuskoululta toki on löydetty hometta.

        Asiatonta valehtelua Pekalta, josta tein juuri rikosilmoituksen. AVI:han ei mitään pysty asiattomuuksiin tekemään, rikosilmoitus kannattaa aina tehdä, joutuvat edes olemasn tutkivinaan;(

        Jo 2009 on oppimisvaikeudet yhdistetty liian aikaiseen koulunalkuun:

        Linkki:

        https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/antakaa_koululaisten_nukkua_


        Tästä löytyy paljon tietoa, ja varmaan kaikki asian tietääkin kun on jopa lakia yritetty saada ettei koulu saisi alkaa ennen 9. Ennen kinnulassa toimittiin oikein, nyt lapsia kohdellaan todella epäoikeudenmukaisesti, viedään ruoka ja lepo, toki lain voimalla, mutta mitään hyvää tuosta ei lapsille seuraa


      • MulleKaikki

        Seurasi toki kunnanjohtajan palkankorotus;)

        Jotain hyvää edes jollekkin, heh


      • adressikielto

        Koulun alkamisajasta kunnanjohtaja kielsi keräämästä adressia koulun tilaisuuksissa.
        Demokratiaa pyritään estämään kaikin keinoin.


        Missähän muualla saisi kaikki asiaan liittyvät vanhemmat paikalle?


      • kommunismiKinnula

        Demokratian irvikuva, kuyen lehdissä lukeekin:)


    • EdesJotainKeinoja
    • dollar

      Onkohan tämäkin homma kommareitten syy?

      • PolloinPekka

        Mihin lie Kunnanjohtaja Pekka kuuluukaan?


    • LikaistaPeliäLapsillakin

      Ei taida päättäjien lapsia aamupalaryhmässä?


      Onhan se nähty, millainen diktatuuri kunnan johdossa vallitsee.


      Pahiksista on vaan vaikea päästä eroon, kunnan hallitus, valtuusto, kunnanjohtaja, rehtori.. Hallituksen pj pahimmista päästä myös.

    • KuntaVoiPahoin

      Aika paljon kuntalaiset sietävät, jopa lasten pahoinpitelyä hallinnon toimesta.

      Ei onnistuisi sivistysmaissa, kansalaiset altivoituisivat, kinnulassa lannistuvat.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      70
      10222
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      78
      6989
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      25
      6966
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      100
      6230
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      98
      5878
    6. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      5338
    7. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      76
      5060
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      18
      4547
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      35
      4534
    10. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      48
      4173
    Aihe