Kun 59-vuotias pitkällä työuralla jää työttömäksi

Todellisia kokemuksia kyselisin tässä. Eli onko jollekulle tullut tällainen tilanne eteen, ja mitä sitten kannattaa huomioida - miten kannattaa toimia.

Katkeamatonta työuraa piisaa 80-luvun alusta alkaen. Nyt olen jäämässä vuonna 2018 työttömäksi ja olen silloin 60-vuotias. Työsuhteeni olisi jo loppunut firmassa tapahtuvien muutosten vuoksi, mutta onneksi onnistuin tekemään niin, että irtisanouduin vanhasta toistaiseksi sopimuksestani (työsuhteesta siis) ja otin vastaan uuden määräaikaisen työsuhteen, vaikkakin siis samalle työnantajalle. Eli muutoksista johtuen teen viimeisiä töiden siirtämisiä alihankkijoille, sellaista oli tarjolla. Kun määräaikaisuus siis loppuu, miten menettelen.
4197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä hyötyä tuli siitä, että irtisanouduit pitkästä työsuhteesta ja teet nyt määräaikaista hommaa? Luulisin sen olleen vähemmän viisasta. Suostuitko palkanalennukseen? Menetit lomia?

Ite jäin 50v työttömäksi. On kaksi 10v työsuhdetta takana t. siis oli. Nyt olen löytänyt jotain pätkiä ja osa-aikaisen pitemmän homman. Oman alan hommia on vähän ja nuoremmat ja halvemmat ajaa ohi.

Äänestä

Kysy omasta kassastasi, johon tietenkin kuulut. Saat yli 58-vuotiaana 500 päivää ansiosidonnaista, ja ikäsi vuoksi sen jälkeen pääset lisäpäiville alkaen 61-vuotiaana. Nuo myös kartuttavat eläkettäsi.

Äänestä

ByroB. Siis toistaiseksi työsopimukseni olisi loppunut, eli minut olisi irtisanottu. Nyt sain jatkettua työsuhdettani, vaikkakin määräaikaisena, vuoden tästä eteenpäin, enkä menettänyt palkassa/lomissa tms.

SipilänSuosiossa. Juuri noin olen itsekin asian käsittänyt, varmistelin vain asiaa. Kiitosta vastauksista.

Äänestä

Sipilä ja Orpo päätähtäin työttömien kyykyttäminen ja eläkeläisten ja työttömien ja sairaiden köyhdyttäminen ja ensi vuonna 60 vuotiaatkin pakoitetaan aktiivimalliin.
Maahantunkeutujia haluavat koko ajna lisää hakemaan sossurahaa ja ikusita elatusta ja tuomaan omia julmia tapojaa tänne ja matukulut vuodessa yli moljardi euroa siihen on varaa, leikataan työttömiltä suomalaisilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nytsitamennaan kirjoitti:

Todellisia kokemuksia kyselisin tässä. Eli onko jollekulle tullut tällainen tilanne eteen, ja mitä sitten kannattaa huomioida - miten kannattaa toimia.

Katkeamatonta työuraa piisaa 80-luvun alusta alkaen. Nyt olen jäämässä vuonna 2018 työttömäksi ja olen silloin 60-vuotias. Työsuhteeni olisi jo loppunut firmassa tapahtuvien muutosten vuoksi, mutta onneksi onnistuin tekemään niin, että irtisanouduin vanhasta toistaiseksi sopimuksestani (työsuhteesta siis) ja otin vastaan uuden määräaikaisen työsuhteen, vaikkakin siis samalle työnantajalle. Eli muutoksista johtuen teen viimeisiä töiden siirtämisiä alihankkijoille, sellaista oli tarjolla. Kun määräaikaisuus siis loppuu, miten menettelen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu