Etsintäkuulutettuna 7km/h ylinopeuden vuoksi.

Pelletouhua kamera-auto kyseessä. Kuskina en tietenkään ollut. Nyt jos menee käräjille koska kuistin pakoilen haastemiestä viisi vuotta, peileillään nyt kun kerta aloittivat vainoaminen.
9322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Korjaan: peileillään nyt, kun kerta aloittivat vainoamisen. Ovea ei avata haastemiehelle? Tuleeko siitä vangitsemismääräys. Kerran poliisit pysäyttivät eivät kehdanneet vangita vaan päästivät menemään.

Äänestä

Joo, sinusta on tulossa oikein kunnon rosvo, sillä tuollaisen pikkujutun takia normaali ihminen ei ryhdy poliisia pakoilemaan.
Jos poliisin kutsua ei noudateta, niin siitä seuraa joko nouto, tai etsintäkuulutus, revi siitä.
Kamera-auton toteama rikesakolla rangaitava ylinopeus on annettava tiedoksi vuoden kuluessa.
Monen maama alkaa kummasti punoittamaan, jos poliisi tulee työpaikalle, on siinä työkavereille selittämistä.

Äänestä
  • No sitten olisi helppo päästä poliisi kouluun sillä sen suurempi rikollinen niin katsotaan eduksi.
    Hauska juttu se nouto sillä ei poliisilla ole mitään valtuuksia yksityisessä kiinteistössä eli lähtee virat poliiseilta.

    Äänestä

  • uskookenuskoo kirjoitti:

    No sitten olisi helppo päästä poliisi kouluun sillä sen suurempi rikollinen niin katsotaan eduksi.
    Hauska juttu se nouto sillä ei poliisilla ole mitään valtuuksia yksityisessä kiinteistössä eli lähtee virat poliiseilta.

    Ai sinä taas.
    Viitsitkö tällä kertaa laittaa jonkin oikeusviitteen? Millä perusteella poliisilla ei olisi mitään oikeuksia yksityisessä kiinteistössä, ja millä perusteella yksi väärinteko sen suhteen automaattisesti johtaisi virkasuhteen irtisanomiseen tai purkamiseen?

    Äänestä

Ei todellakaan aleta etsimään 7 kilsan ylinopeuden takia eli jätät jotain kertomatta ja pahasti. Nykyisin ei haastemiehen tarvitse edes tavata vaan laki sanoo 7 arkipäivää lähetetty ilmoitus on automaattisesti vastaanotettu jos lähetetty viralliseen osoitteeseen. Sama on ulosotto firmojen huomautukset ei niidenkään tarvitse todistaa enään että olet saanut sen vaan vastaanottajan todistettava ettei ole voinut saada. Tuo ylinopeus käsiteltäisiin ihan ilman sinuakin ja sakkolappu tulisi kotiin. Tuosta ei saa edes kun muutaman sadan sakot joita ei edes muunneta vaan menee veronpalautuksista sitten tai tilistä jos et maksa jossakin vaiheessa ja ihan ilman että sinua edes nähdään.

Äänestä

Jos kamera-auton mittaamasta teknisen vähennyksen jälkeen mitatusta 7 km/h ylinopeudesta ei autoa pysäytetä, niin poliisi lähettää rikesakon kolmen viikon kuluessa postitse auton ajoneuvorekisteriin merkatulle omistajalle/haltijalle. Rikesakko on joko 170 euroa, tai 140 euroa riippuen siitä, onko se ajettu enintään 60 km/h alueella, tai yli 60 km/h alueella.
Kun rikesakon saanut kiistää syyllisyytensä ja vastustaa rikesakkoa 30 vrk:n kuluessa seuraa jatkokäsittely eli poliisin esitutkinta. Jos henkilö ei saavu esitutkintaan kutsusta huolimatta, niin poliisi voi joko noutaa, tai etsintäkuuluttaa.

Äänestä

Kun kiistät olevasi kuski etkä kerro kuka ajoi niin saat kutsun mennä asemalle selvittämään asiaa miksi et tiedä kuka ajoi.

Jos et reagoi kutsuun on seuraavat vaihtoehdot:

1 Aikaa menee yli vuosi ylinopeudesta ja keissi reukeaa

2 Laitetaan etsintäkuulutus voimaan jolloin kun joudut poliisin kanssa tekemisiin, niin homma on pakko hoitaa

3 Poliisityttönen, kuten vaikkapa Jaana Magnuson laittaa sen "tiedoksiannetun" rikesakon postilla tulemaan vaikkapa pari kk ylinopeuden jälkeen, sitten se onkin sun homma kiistää se sakko käräjäoikeuteen ja setsiä asia sitä kautta.

Helpoimmalla pääset siis kun käyt asemalal toteamassa "en tiedä kuvan henkilöä"

Äänestä

täyttä paskaa. sieltä tukee maksulappu ja jos et maksa tulee vouti.

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Jos puikoissa on poliisi Jaana Magnuson, niin postissa tulee "oikea sakko" vaikkapa 4kk tapauksen jälkeen, ja jos et maksa tai saa kiistettyä niin vouti tulee :)

    Teitenkin poliisit jotka toimii lain mukaan niin koittaa viimeiseen asti saada puumerkkiä siihen maksulappuun, ja jos ei onnistu niin keissi raukeaa vuodessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vbhfvnnbgvj kirjoitti:

Pelletouhua kamera-auto kyseessä. Kuskina en tietenkään ollut. Nyt jos menee käräjille koska kuistin pakoilen haastemiestä viisi vuotta, peileillään nyt kun kerta aloittivat vainoaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu