hyvä A-studio

hylyissä4v

Olipas hyvä keskustelu A:n Talkissa eläkeyhtiöiden vakuutuslääkäreistä ja hylkypäätöksistä.
Asia on erittäin tärkeä ja koskee meitä hylkyjen kanssa taloudelliseen ahdinkoon ajettuja toisen luokan kansalaisia. Perussuomalaisille iso kiitos, viekää asia loppuun saakka ja vaatikaa vakuutuslääkäreille vastuunkanto.
Ei lääkärikunta voi olla taidoiltaan noin kahtiajakautunutta ja polarisoitunutta ammattiväkeä, jossa toinen kävelee toisen osaamisalueen yli mennen tullen.

10

954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hylkypäätös

      Asia on erittäin tärkeä jo yhteiskunnallisilta mittasuhteiltaan. Hyvä, että eläkeläisten suun eteen viritettyä köyttä ei käytetty.

    • hylyissä4v

      Tärkeä huomio oli myös turkulaisen dosentin lause, että hylkypäätöksen antaa useinkin aivan muun alan ammattilainen kuin lääkäri. Vaikka studiossa istuva vakuutuslääkäri painotti, että asia käsitellään kollegiaalisesti ryhmänä, on kuitenkin varsin merkillistä saada hylkytuomio ekonomilta. Jos hoitava lääkäri/erikoissairaanhoito puoltaa työkyvyttömyyttä selvillä näytöillä, oikeustajuuni ei mahdu tämä nykyinen tapa, jossa asiantuntijalausunto mitätöidään aivan muun alan toimesta.

      Omia kokemuksiani on esimerkiksi Kelasta (sairauspäivärahan hylkypäätöksen teki tradenomi, toistuvasti), työeläkeyhtiön psykiatri mitätöi ortopedin asiantuntemuksen, ja jopa Somlan päätökseen osallistui pääasiassa juristeja, ekonomeja ja vain yksi lääkäri, hänkin yleislääketieteen osaamisalueelta.
      Kun psykiatri painottaa hylkypäätöksessään pääni terveyttä "jatkaa hommia vaan", eikä näe fysiikan romahduksen lainalaisuuksia (vajaakuntoisuutta, liikuntavammaa, apuvälinetarvetta, ikääntymisen kerrannaisvaikutuksia...), potilas ja oikeutta hakeva sairas ja työkyvytön näkee punaista! Ja niin näkee hoitava lääkärikin.

      On yhteiskunnallisesti kestämätöntä teettää vuosittain kalliita työkykytestauksia eri terveydenhuollon ammattialojen taholla (fysikaaliset, sosiaaliset, psykologiset) ja kuormittaa erikoissairaanhoitoa (labrat, rtg, astmahoitajat, sydäntutkimukset, hermoratamittaukset yms.) ja saada hylkypäätös kaiken päälle. Vähävaraiselle sairaalle tämä on aivan liikaa jo muun jaksamisen päälle.
      Hakija todella kokee, ettei asiantuntijatiimi ole edes kunnolla lukenut lausuntoja ja heittää ei-leiman paperiin kuin "vasemmalla kädellä".

    • meeminirkki

      Ei noita englanninkielisiä a-talkkeja kiinnosta katsoa.

    • Ajattelijat

      A-studion ohjelma oli todella hyvä. Aino virhe, jota ihmettelin, oli se, että KEVA:n lääkäri vastasi sellaisiin kysymyksiin, joista oikeastaan tuossa tapauksessa ei ollut kyse. Kyse oli työtapaturmasta ja asiasta puhuttiin vierestä.
      Juttelimme eilen aika ison pienyrittäjäporukan kanssa sauna- ja peli-illassa ja kokemukset olivat 90%:sti tuollaisia kuin tuossa ohjelmassa tuolla uhrilla olivat. Jokaisessa yrityksessä 20 vuoden sisällä oli jokin vastaava kokemus työtapaturma-asioista ja vakuutuksien pitävyydestä erilaisissa työtapaturma-asioissa, siis työntekijä jäi melkein aina heikommalle puolelle. Ainoastaan IF-vakuutusyhtiöstä oli hyvää sanottavaa ja Fennia pärjäsi kohtalaisesti. Lähi-Tapiola oli kaikkein suurin rosvo.
      Nyt siis kuuluukin kysymys, miten päästää työtapaturmavakuutuksesta eroon yrityselämässä vallan, koska se vain rahastaa, mutta riskiä se ei kanna?

      • hylyissä4v

        Kevan vakuutuslääkäri oli huono valinta, koska tapaturma-asiat eivät suoraan liity eläkeasioihin aina ollenkaan vaan nimenomaan rahakorvauksiin. Siksikin vaikutti, että mies oli jotenkin ylimielinen ja puolusteli vain Kevan toimintaa.
        Vakuutusyhtiöt ovat pahat vastustajat, oli kyseessä sitten omaisuusvahinko tai pahempi, henkilön tapaturmat.

        Yrittäjäuralla pidin vuosikymmeniä kaikki vakuutukset Fenniassa, se vaikutti asialliselta. Onneksi en joutunut napit vastakkain silloin aktiivityössä, se olisi ollut varmasti kova vastus, koska ammattini oli erityisen vaarallinen ja tapaturmaherkkä (myrkkyala, syövyttävät ja syttyvät nesteet mm.).
        Fennia yhdistyi Tapiolaan ja kumppanuus muuttui heti huonompaan suuntaan.

        Nyt kun olen tullut työkyvyttömäksi ja sairastuin osittain työperäisesti pitkäaikaissairauteen, eläkeyhtiö Elo (Fennia Tapiola) pesee kätensä kaikesta korvausvastuusta täysin. Jokainen lääkärinlausunto mitätöidään ja minusta hakijasta on tehty hankala asiakas, jota ei kuulla eikä haluta ymmärtää. En saa omia eläkevarojani käyttööni ja elän pudotettuna köyhyysrajan alapuoliseen taloudelliseen helvettiin. Olen yli 60-vuotias.


    • 123-321

      Minusta niissä hylkypäätöksen antajissa pitäisi olla vain porukkaa, joka on lääketieteellisesti riippumaton. Mitä vakuutusyhtiöiden lääkärit siellä tekevät?

    • tgfkujih

      Oli hyvin opettavainen ja hyvä keskustelu. Mietin vielä pitkään nukkumaan mennessä vakuutuslääkäreiden "korkean tarkoituksen" päämäärää.

    • demarienvihollno1

      ..aihe oli hyvä, mutta keskustelijat huonoja. Tapaturmavakuutus on ongelma. KEVA ei ole.
      Ongelma on se, että joku lääkäri sanoo, että on ko. vamma ja vakuutuslääkäri tai yhtiö väittää päinvastaista!

      Ei nuori DDR-terveyskeskuksemme lääkäri tajua haisuakaan mistään mitään. Vakuutuslääkärit pitäisi olla kuluttajille erikseen. Erikoislääkärit joilla koulutusta erikseen vakuutus-vahinkojen arvioimiseen potilailla.

      JOS vakuutusyhtiöt sanovat, päinvastoin, kuin asiantuntija lääkäri potilaalle on sanonut, olisi silloin pakko vakuutusyhtiön puolesta ottaa ko. asiantuntijoihin yhteyttä ja selvitellä asiaa lääketieteellisesti.

      On käsittämätöntä, että tapaturmassa voidaan olla lääkärien puolesta täysin erimielipide, kun se pitäisi olla lääketieteellinen tosiasia.
      A-talkin jutussa korkein oikeus oli ratkaissut asian ? mistä he tajuavat yhtään mitään terveydestä ja sairauksista?
      Kysymyksessä on lääkärien asiantuntemuksesta ja osaamisesta.
      Vakuutusyhtiössä heti laitetaan kapuloita rattaisiin, kun pitää ryhtyä pohtimaan suuria maksuja.

      Allekirjoittaneelta varastettiin auto. Pohjolassa ensimmäiseksi vakuutusvirkailija ryhtyi lähinnä haukkumaan sitä, että miksi olen ottanut kaskon vanhaan autooon. Ja totesi että he eivät maksa mitään. Virkailijan vaihduttua oli asian käsittely asiallista.
      Kun vuosia sitten venäytin selkäni trakroin kauhaa nostaessa, pohjolassa todettiin, että koulutusrahoja ei tule uuteen ammattiin, koska olen käynyt selkääni valittamassa reilut 10 vuotta sitten. Silloin oli selkälihakset kipeenä. Mitään tekemistä välilevyn pullistuman kanssa ei ollut. Jouduin kuitenkin itse vaihtamaan ammattia ja selkää kolotaa tasaisesti joka vuosi.

      Harvalla on aikaa ryhtyä taistelemaan vakuutusyhtiöiden kanssa, kuten a-talkin vieras oli tehnyt. Vakuutusyhtiö mieluummin päättää kielteisen päätöksen ja kokeilee kepillä jäätä. Olisi hyvä tietää näiden kielteisten päätöksien kustannukset ja säästöt vakuutuusyhtiöille. On aina promille valittajia, jotka pyrkivät huijaamaan ja tekemään petoksia. Heidän takiaan ei saa syyllistää vakuutuksen ottaneita...

      • hylyissä4v

        Näin on, hyvin sanot.
        Sen tiedän, että mm. eläkekäsittelyt maksavat yhteiskunnalle noin 2000 euroa ihan perustasolla muutoksenhakulautakunnissa, oikeustapaukset on sitten erikseen. Tuon käsittelyn tosiasiallinen tulos on melkein aina hylky hakijalle, joten mitä järkeä tässä oikein on!
        Joskus on laskettu, että jokainen hylätty työkyvyttömyyseläke tuottaa säästöä eläkeyhtiölle useita satoja tuhansia, joten siitä rahasta pidetään kiinni vaikka oikeudellisia periaatteita ja moraalia löysäten. Pahantekijät mellastavat!

        Kun kertoo tuon 2000 summan ja oikeutta hakevat hylkypäätösten saajat, puhutaan jo isoista rahoista ja kuluista jotka maksatetaan tavallisilla veronmaksajilla. Onko valtio ja eläkeyhtiöt keksineet ikiliikkujamallin, jolla työllistävät ikään kuin itse itsensä vuodesta toiseen? Ekonomien ja juristien rahamassit kasvavat ja paksunevat ja vähävarainen sairas kaltoin kohdeltu kansalainen näkee nälkää.


    • ldldl

      Ite sain tietää että kelassa työkyvyttömyyseläkepäätöksiä tekee myös hammaslääkärit!!!
      Kyllä ei vaan mahu kalloon. Mitä helkkaria ne tietää tarkemmin jostain syövästä tai vaikeista sairauksista(muuta kun yleistietoa) kun ovat perehtyneet hammashoitoon. Tuskin kukaan eläkettä sen takia saa tai hakee:D:D:D.

      Mutta oikeesti mitä touhua!! Kannattaaki seuraavan kerran kysyä kun hylky tulee että kuka sen on hylänny. Hammaslääkärikö kenties. Nimi ja ammattinimike on oikeus saada tietoonsa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 317
      4501
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2216
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      188
      2036
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1446
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      75
      1326
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      972
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      937
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      889
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      824
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      746
    Aihe