Marjastus/lomailu

Marjaraataja

Itse hyväkuntoisena eläkeläisenä (minimieläke), vaimo työtön, olemme keränneet syksyisin marjoja, kun ei muutakaan tekemistä ole. Keräämme mustikoita ja puolukoita, ja myymme ne välittäjille ja torikauppiaille Keski-Suomessa.
Kaksi vuotta sitten keräsimme marjoja 652 kg, rahaa saimme 2366 e . Viime vuonna myöhästyimme mustikan keruusta, joka rahaa tuo, ja keräsimme 1018 kg (enimmäkseen puolukkaa) ja saimme1237 e. Tänä vuonna on mustikka ollut huonolaatuista täällä ja puolukasta tulee olemaan pulaa, koska thaipoimijat ovat jo lähteneet kotiin. Tähän mennesä mustikasta saimme 206 kg, 1237 e, ja puolukan poiminta jatkuu yhä. Tänään tienestit nousivat jo yli 2000 euron.
Työtähän se vaatii, eikä tuntipalkkaa kannata laskea, mutta emme natise huonoa tienestiä, vaan iloisesti kestämme kipeän selän ja ostamme itsemme täältä loskan keskeltä talveksi Thaimaahan.
Joka sanoo, ettei tuolla rahalla Thaimaassa talvea pärjää, niin kyllä pärjää, kun valitsee halvat lennot ja paikan (esim. Prachuap Khiri Khan!)
On aika kivaa kölliä riippumatossa, käydä biitsillä kävelyllä (heittoverkolla kalastus on taitolaji, sekin onnistuu), ja pohtia ensi kesän marjasatoa.
Tähänkin kommentteja löytynee raatamisesta Kelan rahojen väärinkäyttöön, mutta istukaapa siellä sohvillanne tai suunnistakaa lähikapakkaan kärtyämään toimettomuudesta. Meillä liput on jo plakkarissa!

0

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        306
        3631
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        29
        1996
      3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        44
        1636
      4. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        84
        1481
      5. Hallintooikeus..

        "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
        Pyhäjärvi
        94
        1261
      6. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        144
        1181
      7. Miksi et vain uskalla!?

        On niin ikävä...
        Ikävä
        81
        1074
      8. Olen rakastunut

        varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
        Ikävä
        95
        1032
      9. Kannattaa ymmärtää se asia

        että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
        Tunteet
        212
        857
      10. Jos se joskus oli molemminpuolista

        niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
        Ikävä
        61
        777
      Aihe