Olen seurannut henkilöitä, jotka ovat toimineet opettajina useita vuosia ja huomannut että Ko. henkilöillä tuntuu olevan opettajan rooli päällä koko ajan, silloinkin kun eivät ole koulumaailmassa. Heillä on kova tarve osallistua kaikkeen, ajaa asiaansa kiivasti välittämättä muiden mielipiteistä ja ärsyttävintä on se, että he uskovat aina olevansa oikeassa ja muiden on seurattava kiltisti heidän ohjeitaan. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Olen haastatellut myös tuttaviani, joilla on opettaja sukulaisia tai ystäviä ja he ovat samaa mieltä kanssani. He ovat uskaltaneet puolustautua, eivätkä ole antaneet ystävyys/sukulaisuus suhteissaan opettajien pompottaa heitä. Tästä johtuu sitten, että lähes kaikilla on huonot välit ko. opettaja-henkilöihin.
Erityisesti vanhemmilla opettajilla on pakonomainen tarve tuoda itseänsä esille, ojentaa muita (muita aikuisia) ja mahtailla tietämyksellään. He juoksevat kaiken maailman järjestöjen illoissa ym. näyttäytymässä, koska luulevat olevansa kovinkin tärkeitä. Pahimmat selkäänpuukottajat, kieroilijat ja pihit löytyvät opettajista!
Ja mikä on kun eivät pysty irtaantumaan roolistaan?
Olen haastatellut myös tuttaviani, joilla on opettaja sukulaisia tai ystäviä ja he ovat samaa mieltä kanssani. He ovat uskaltaneet puolustautua, eivätkä ole antaneet ystävyys/sukulaisuus suhteissaan opettajien pompottaa heitä. Tästä johtuu sitten, että lähes kaikilla on huonot välit ko. opettaja-henkilöihin.
Erityisesti vanhemmilla opettajilla on pakonomainen tarve tuoda itseänsä esille, ojentaa muita (muita aikuisia) ja mahtailla tietämyksellään. He juoksevat kaiken maailman järjestöjen illoissa ym. näyttäytymässä, koska luulevat olevansa kovinkin tärkeitä. Pahimmat selkäänpuukottajat, kieroilijat ja pihit löytyvät opettajista!
Ja mikä on kun eivät pysty irtaantumaan roolistaan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun on vuosikymmenet itseään alempitasoisten kanssa vääntämässä kättä, tulee harhakuvitelma omasta kaikkivoipaisuudesta muihin nähden. Aikuinen vastaan aikuinen asetelmassa opettaja luulee edelleen olevansa niskan päällä, olevansa jotenkin korvaamaton. Opettajuus voi ruokkia epäterveellä pohjalla olevaa itsetuntoa - lapset eivät vain ole oikea mittari.
On se sääli, että se alakansakoulusta päälle jäänyt opettajaviha ulottuu sitten myöhemmin ystävyys- ja sukulaisuussuhteisiinkin.
Minkälaisia kokemuksia teillä on vaikkapa arkkitehdeistä? Meillä kääntyy vessanovi väärään suuntaan, enkä ole sen vuoksi kyennyt solmimaan asiallisia suhteita keneenkään arkkitehtiin.
Yksi putkimies laskutti kerran liikaa röörinrassauksesta, minkä jälkeen sanoin kaikki tuttavuussuhteet putkimies-ystävieni kanssa irti.
Yksi kampaajaystäväni oli perin pohjin ärsyttävä. Joka aamu herätessään hän alkoi kammata ja tupeerata omia hiuksiaan, sukipa siinä sivussa lastenkin päät. Kävellessämme kaupungin keskustassa, hän kertoi laveasti ja rönsyillen, miten paljon paremman näköinen "tonkin tukka olisi", jos hän olisi sen laittanut. Kyllästyin tähän kertakaikkiaan, ja päätin etten koskaan enää tapaa tuota kampaajaystävääni.
Nykyään tarkistankin heti jokaiselta ihmiseltä, onko hän ammatiltaan arkkitehti, putkimies tai kampaaja, koska olen varma, että he olisivat vain ex-ystävieni klooneja.
On hyvä, että olet päättänyt pysyä kaukana opettajista. Todennäköisesti opettajat eivät vain huomaa sitä, koska älykääpiöitä pyörii silti jaloissa ihan riesaksi asti.
Todella mainio kommentti. Olet aivan oikeassa. Eiköhän jokaisesta ammattikunnasta löydy joitain negatiivisia piirteitä.
Itse olen huomannut, että lääkäreistä huokuu raivostuttava holhoamisen tarve etenkin silloin, kun lääkäri on kykenemätön antamaan pätevää diagnoosia. "Se on vaan stressiä, älä huoli, se menee ajan myötä ohi." Vastaavissa tilanteissa opettajana totean vain: "Tuohon kysymykseen en osaa juuri nyt vastata, mutta otan kyllä selvää."
Fakta kuitenkin on, että opettajina on useita sellaisia henkilöitä, joille opetusala on aivan väärä työmaa.
Kyllä kolahti. Opettajia pahempia mahtailijaoita ja tietäjiä ovat vain rehtorit! Arvaahan vaan millaista on elämä opettajanhuoneessa. Mutta ei kai me ihan kaikki opet kuitenkaan olla noin kauheita?
Sitä en kyllä ihan tajunnut, että mitä pahaa on olla aktiivinen tai ajaa etujaan? Onko jotenkin parempi jos odottaa että muut ajavat niitä etuja ja sitten ottaa passivisesti vastaan se mitä annetaan?
tottahan se on.. mut kyl sitä imagoa pönkittää oppilas, opettajaa kunnioitetaan, mut opettajan on myös tiedettävä asiansa, nykyisin kyllä opettajilta on viety niin paljon; auktoriteetti vapaus kyseenalaistaa jne. Opettajille tulee myös kovempi tuomio, sanoo raamattu - että ei kannata kadehtia..
Sellainen ihminen, joka voimakkaasti yleistää asiat ei ole yleissivistynyt vai hänen vättämänsä vaikuttavat aika tyhmältä. Mitään asiaa elämässä ei voi yleistää, sillä AINA löytyy poikkeuksia. Puolisoni on myöskin opettaja. Hyvää hänen työssään hyvää on se, että hänellä on erittäin laaja yleisisvistys ja tieto kaikesta mahdollisesta ympäri maailmaa. Puolisoni on huomaavainen, hauska, huumorin tajuinen ja myöskin boheemi rockmuusikko.Hänellä on paljon ystäviä ja hän on todella pidetty ( joskus tuntuu, että on liikaakin kutsuja ja ohjelmaa). Joten eipä pidä paikkaansa tuo ensimmäinen väittämä, jokaisen opettajan kohdalla.
Eiköhän tuo ilmiöiden yleistettävyys laajempaan perusjoukkoon ole juuri sivistyneen tieteenteon yksi päämääristä. Tarkoitit ehkä musta-valkoista yleistämistä? Sivistynyt pelaa harmaalla alueella - prosenteilla jne. Mikään ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla, tämän pitäisi olla selvä itseänsä sivistyneenä pitäville. Kirjoituksestasi huokuu mustavalko asenne - kasva aikuiseksi.
Lisäksi nuo adjektiivit joita esitit puolisostasi, ovat melkoisen subjektiivisella pohjalla. Onko äärisubjektiivista sivistystä olemassa? Tulisiko kuitenkin pyrkiä objektiivisuuteen. Onnea kasvupyrkimyksellisesi.
Äidilläni on tapana lisätä aina joka lauseeseen perään kysymys "ymmärsitkö sä?". Tuntuu aika nololta ja naurettavalta kun se hokee sitä aikuisille jopa professoritason ihmisille. Ihan kuin kaikilla olisi ymmärräksysessä jotain vikaa.
niillä se on tyyppivika.
on, taitaa olla vähän yksinkertaista ja lapsellista sakkia koko ammattikunta
Olen kokenut aivan vastaavanlaista. Henkilön niin täynnä itseensä ja aina oikeassa. Muiden mielipiteitä ei hyväksytä ja ollaan aina ryntäämässä joka paikkaan. Se on kait luonnevika, näin olen sen ajatellut. Minä katkaisin välit enkä jaksanut erästä opettaja henkilöä.
Tuli tässä mieleen, että autoritaarisilla opettajilla ei varmaankaan ole paljoakaan ystäviä, ainakaan aitoja sellaisia tai sitten, jos on niin hekin ovat opettajia..
Niin... no tunnenpa minäkin ärsyttäviä lääkäreitä (varsinkin opiskeluvaiheessa olevia) ja muita tyyppejä, jotka eivät vaan millään tahdo päästä omasta ylemmyydentunteestaan... Mutta tunnenpa myös toedlla mukavia opettajia, jotka eivät ikinä puhu työasioistaan tai vedä muutenkaan mitään roolia.
En ihan noin kypsä ole elämäntapaopettajiin, vaikka olen samoja asioita pannut merkille. Usein arvaan tapaamani uuden tuttavuuden olevan opettaja ennenkuin ammateista on päästy keskustelemaankaan.
On myös nuoruuden ystäviä, jotka aina olivat pätemässä, kun tilaisuus siihen tuli. Kas vain! Opettajan hommissa nekin nykyään. (Minäkin olen tuntiopettaja, mutta en peruskoulussa.)
Saman olen huomannut tuntemissani opettajissa.
Open rooli tavallaan jää päälle. Ymmärrän kyllä osittain sen, mutta se on kuitenkin aika ärsyttävää.
Ehkä se on se jatkuva esimerkillinen esilläolo? Ehkä se, kun pitää puhua kokoajan mahdollisimman ymmärrettävästi ja selkeästi? Miksei voi pitää vapaa-aikaa vapaa-aikana? Tosiaan tuntuu itsestäkin kummalta opettajaporukassa. Ei voi kirota, opettajaa hävettää olla nousuhumalassa pe-iltana ja keskustelussa kulkee mukana luokassa esitetyt erilaiset tarkennuskysymykset, jotka tuntuvat aikuisesta nololta vastata. Eräänlainen tekoreippaus keskustelussa tuntuu myös oudolta. Miksi pitää esittää, että joka halvatun asia kiinnostaa ja jokainen puheenvuoro on tärkeä? Toimii ehkä luokassa, mutta elämä on toista.
Operooli: esiintymistarve, itsetehostuksen tarve, jokaisen puheenvuoron huolellinen sivistynyt artikulointi, toisen kuuntelemattomuus, ongelmien "sammuttaminen" ja ohittaminen = ei haluta keskustella vaikeista asioista ja ottaa negatiivista palautetta, jatkuva ryhmänjohtajan asenne tyyliin "kuunteletko sinä?", relaamisen mahdottomuus perjantai-iltanakin.
Ärsyttää, kun itselläkin on maisteritutkinto. Opettajat tunnistan ryhmässä kuin ryhmässä, enkä ole yhdenkään kanssa ystävystynyt.
En usko asian olevan nyt aivan noin. Mutta voin kertoa vahvistavan tapauksen:
Miltei eläkeikää hipova opettajatar oli kyllä prototyyppi asiasta. Hän puhui 50-luvun entisille oppilailleen kuin pikkulapsille opettavaiseen sävyyn. Tilanne on koominen kun nämä oppilaat ovat useasti paremmin koulutettuja.. No kyllähän tätä opettajaa pidettiin jo vähän höyrähtäneenä viimeisinä opetusvuosina, jälkeenpäin harmittaa kun häntä ei saatu aiemmin eläkkeelle kuin kuusvitosena.
Ja siinä Nelosen remonttisarjassa!