apua en selviä elää yksin 58v hylätty

Kumppaniksi en nyt muutu mutta sen neuvon että liikunta on parasta psyykelääkettä. Ehkä se kumppanikin tulee lenkillä vastaan.

Sama kohtalo. Äiti ja isä menivät aivoon kai vain minun vuokseni. Äiti oli etäinen ja samoin isä ei osannut olla vanhempi. Etsin turvaa nuorena ikäistäni vanhemmasta poikaystävästä, josta tuli sitten aviopuolisoni, petturi koko ajan. Minullakin oli teininä ja vielä nuorena aikuisena valtava sylin ja toisen ihmisen rakkauden tarve ja se täyttyi kun Jumala ohjasi minut töihin NL:ttoon. Siellä oli minua vanhempia pariskuntia jotka paijasivat, kuljettivat käsikoukkua keskellään ja antoivat fyysistäkin hellyyttä (ei liittynyt mitään seksuaalista, se vaistosi ja tunsi). Jotenkin minulla täyttyi tuo lapsuuden rakkauden ja kosketuksen nälkä jota paisti olin jäänyt vauvana ja taaperona, kun äiti ei pitänyt sylissä.
Ymmärrän että sain nuo hellyyden puutteet hetkittäisinä tilanteina siellä sillä eihän aviopuolison rooli ole olla toiselle puuttuva vanhempi vaan toimia tasavertaisena kumppanina rinnalla. Varmaan mies ei jaksanut olla minulle jonkinlainen korvikeisä vaikka seksisuhteemme toimikin mutta en osannut olla aikuinen nainen hänen miehisyydelleen vaan jonkinlainen teinikakara.
Nyt olen 61-vuotias ja olen elänyt sinkkuna reilut 20 vuotta. En koe tarvitsevani turvaa ja suojaa toisen kainalosta vaan yhteys ja toimiminen ystävien kanssa riittää. Paras turvallisuutta antava voima on usko Jumalaan ja rukous. Tiedän että Taivaallinen Isä on nyt minun turvani, isäni ja tarpeitteni täyttäjä ja en elä toisten kautta vaan toisten kanssa ja rinnalla. Ihmiset ovat meillä vain lainassa: puoliso, ystävä voi lähteä, muuttaa, dementoitua ja kuolla.
Ainakin minun on hyvä elää näin ilman kumppania, lapsia ja ei minulla ole elossa enää montakaan verisukulaista. Ymmärrän jotenkin missä tilanteessa olet ja jos se ero on vielä tuore tapaus.
Jos haluat kirjoittaa minulle.

[email protected]

Aloin itse käydä seurakunnan tilaisuuksissa vaikka en ole uskovainen (enkä kuulu kirkkoon edes).
Jonnekin oli päästävä ihmisten lähelle. Tuska ja turvattomuus lieveni vähän. Koska asun kaupungissa on mahdollisuus kierrellä myös kirppareilla, toreilla, ostoskeskuksissa ja ihan missä vaan missä edes näkee ihmisiä, vaikka läheisyyttä en ole löytänyt. Se lieventää kuitenkin vähän yksinäisyyden tuntua ja pelkoja ja antaa mahdollisuuden joskus jutella jonkun kanssa, ehkä tutstuakin.
Olet paniikissa ilmeisesti ? En ole psyykenlääkityksen kannattaja, mutta jjoku lievä rauhoittava voisi olla tilapäisesti paikallaan ? Niistä on vaan vaikea päästä irti. Tulee riippuvaiseksi.
Toivon, että löydät muun ratkaisun, löydät itsesi ihmisten pariin !

Olen myös soittanut kriisipuhelimiin, kun tuntuu että sekoan.
Oletko jo ollut keskustelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa terveyskeskuksessa ?
Kymmenen kerran sarja voisi auttaa vähän.
Ei se "maailmoja avaa", mutta saisi purkaa ahdistustaan, se auttaa.
Eikö sairaalasta ohjattu sinua terapiaan tai autettu mitenkään eteenpäin ?

Yritä ottaa ihan rauhallisesti. Asioilla on tapana järjestyä.