Apua kaipailen, uusi kissanpentu saapui taloon

Sapapa

Hain eilen siis 12viikkoisen kissanpennun, tyttö. Ja mulla on kotona vajaa 3v kodinvaihtaja, leikattu naaras.
Pidin pari tuntia pentua eri huoneessa ja päästin sitten pois, pentu ei ujostele ollenkaan haluaa leikkiä ja halia ja tutustua alkuperäis kattiin, mutta tää neiti vaan mököttää nurkassa tai hyllyn päällä tai sohvan alla. Sihisee jos pentu tulee liian lähelle ja ei oikeen enää halua leikkiä minunkaan kanssa.
Nyt kävin hakemassa Feliway haihduttimen ja toivon ihmettä. Onko mitään mitä voisin tehdä että tilanne helpottaisi?
Tappeluja ei ole ollut, olen kantanut pennun pois jos on alkanut sihinät.

9

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mustiksia

      Ihan normaalia tutustumista! Anna niiden haistella toisiaan ja juttele itse rauhallisesti, molempia silitellen ja vaikka makupaloja antaen. Heiluta narua, tai heitä vähän palloa välillä. Älä erota niitä toisistaan, silloin tutustuminen kestää pitempään. Samoin kuin ihmislastenkin kanssa, väliin ei mennä, jos toinen ei selvästi ole alakynnessä. Leikki ja riehuminen, suhinan kanssa kuuluu aluksi asiaan. Mielestäni ovat kohta parhaat kaverit, onnea vaan! Huomioi yhtä paljon molempia!

    • Sapapa

      Kiitos vastauksesta! On ollu tosi vaikea tänään ottaa tota alkuperäis kattia huomioon kun se on sohvan alla ja nurkassa yms eikä suostu millään tulemaan pois, ei edes minkään lelun avulla eikä ruualla. :/ pari kertaa mullekin sähissyt varmaan kun olen pennulta haissut..

      • mustiksia

        Voi olla, että yön aikana hiippailee tekemään tuttavuutta. Ota pentu viereesi, äläkä kiinnitä isompaan mitään huomiota, se on vain mustis ja mököttää! Rauhallista yötä!

      • Sapapa
        mustiksia kirjoitti:

        Voi olla, että yön aikana hiippailee tekemään tuttavuutta. Ota pentu viereesi, äläkä kiinnitä isompaan mitään huomiota, se on vain mustis ja mököttää! Rauhallista yötä!

        Kiitos, on tämä tilanne joo vähän parantunut! Alkuperäis kissa ei ole kokoaikaa enään sohvan alla mutta välttelee edelleen pentua. Hiipii että hän ei paljastuisi liikkuvan. No hiljaa hyvä tulee.

      • mustiksia
        Sapapa kirjoitti:

        Kiitos, on tämä tilanne joo vähän parantunut! Alkuperäis kissa ei ole kokoaikaa enään sohvan alla mutta välttelee edelleen pentua. Hiipii että hän ei paljastuisi liikkuvan. No hiljaa hyvä tulee.

        Hyvä juttu! Elä vaan ihan normaalisti, toisella silmällä ja korvalla mirrejä seuraten. ;)
        Meillä oli vähän aikaa sitten sama juttu, vanhempi välttelee enimmäkseen pentua, mutta välillä juoksevat peräkkäin selvästi leikkien. Syövät yhtäaikaa ja vanhempi usein jättää vähän tähteeksi, aivan kuin pienestä huolehtien. Joskus uusi ja vanha tulevat oikein läheisiksi, mutta kissathan eivät ole laumaeläimiä, joten toisinaan sietävät kohteliaasti vain toisiaan. Mukavia päiviä mirrien kanssa!!

        Oi ihana kuulla. :) toivotaan että nääkiin pääsee tuolle tasolle. vähän jännittää huomenna kyllä jättää ilman valvontaa kun on paluu töihin mutta pakkohan se joskus on tehdä.
        Jätittekö te heti ilman valvontaa ja oliko jännittävää? Vai teenköhän tästä turhan ison numeron😅

        Aluksi jännitti mennä jopa saunaan ja jättää niitä keskenään! : D Hyvin kuitenkin meni työpäivätkin. Pikku kisu on niin pienikokoinen, että se pujahtaa helposti sohvan tai nojatuolin alle piiloon, jos tarvis vaatii, tai se haluaa ottaa nokoset. Koskaan ei sattunut mitään, uskon/toivon teillä käyvän samoin!

    • nytkamuja

      Kyllä meilläkin alkuun jännitettiin, mutta jätettiin lattialle paljon leluja, koreja, pahvilaatikoita ym. niin hyvin tutustuivat, eikä tapelleet. Pientä suhinaa ja läpsimistä oli, jos pentu ei antanut isomman olla rauhassa, mutta se oli kai vaan kasvatusta.

    • Sapapa

      Mahtavaa kiitos viesteistä, katit alkoivat vähän jo telmimääm keskenään kuitenkin ajoittain pikku sähinät mutta tosi hyvältä vaikuttaa! Kiitos rauhoittavista viesteistä molemmille!❤

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe