Oon seurustellut jätkäni kanssa kaheksan kk.. aiemminkin oltiin yhdssä pari ihanaa vuotta, mutta koko viime vuosi oltiin erossa ja jätkälläni oli toisia naisia..mikä ei sinänsä ole tíetenkään käsissäni, olimmehan kumpikin vapaita.
tämän toisen suhteemme aikana olen usein untenut itseni hyvin epävarmaksi ja itsetuntoni murskautui lähes kokonaan viime vuonna, sillä minä en ollut se joka halusi erota. on ollut vaikeaa elää tässä suhteessa, sillä poikaystäväni on erittäin seurallinen ja viihtyy hyvin tyttöjen kanssa. vaikka olen kertonut itsetunto ongelmistani ja masennuksesta jota se aiheuttaa, hän jatkaa muiden tyttöjen ja muutaman entisensä kanssa kaveeraamista silmieni edessä..
yhteen aikaan purin siitä aiheutuvan mustasukkaisuuteni huutona, syytöksinä ja tuhansina kyynelinä. vastaukseksi en saanut suinkaan lohdutusta, lähinnä vain huutoa kuinka olen näin tyhmä ja että omapa on ongelmani..sen jälkeen olen yrittänyt mahdollisimman hyvin peittää tunteeni ja sulkea sen sisääni. mutta nyt minä alan tukehtua näihin tunteisiin. juuri nyt kun kirjoitan tätä, olen yksin kotona ja hän luuhaa ystävätytöllään..olin surullinen kun hän lähti ja pyysin häntä jäämään, mutta hän ei jäänyt. en enää usko, että hän rakastaa minua.
kuulostaako siltä?
mitä minä voisin tehdä?onko vielä vaitoehtoja vai pitäisikö minun lähteä tästä suhteesta?poikaystäväni ei edes yritä auttaa minua, vaikka olen varma, että hän tietää miten kärsin.
minä en jaksa olla enää niinkuin ei mitään.
tämän toisen suhteemme aikana olen usein untenut itseni hyvin epävarmaksi ja itsetuntoni murskautui lähes kokonaan viime vuonna, sillä minä en ollut se joka halusi erota. on ollut vaikeaa elää tässä suhteessa, sillä poikaystäväni on erittäin seurallinen ja viihtyy hyvin tyttöjen kanssa. vaikka olen kertonut itsetunto ongelmistani ja masennuksesta jota se aiheuttaa, hän jatkaa muiden tyttöjen ja muutaman entisensä kanssa kaveeraamista silmieni edessä..
yhteen aikaan purin siitä aiheutuvan mustasukkaisuuteni huutona, syytöksinä ja tuhansina kyynelinä. vastaukseksi en saanut suinkaan lohdutusta, lähinnä vain huutoa kuinka olen näin tyhmä ja että omapa on ongelmani..sen jälkeen olen yrittänyt mahdollisimman hyvin peittää tunteeni ja sulkea sen sisääni. mutta nyt minä alan tukehtua näihin tunteisiin. juuri nyt kun kirjoitan tätä, olen yksin kotona ja hän luuhaa ystävätytöllään..olin surullinen kun hän lähti ja pyysin häntä jäämään, mutta hän ei jäänyt. en enää usko, että hän rakastaa minua.
kuulostaako siltä?
mitä minä voisin tehdä?onko vielä vaitoehtoja vai pitäisikö minun lähteä tästä suhteesta?poikaystäväni ei edes yritä auttaa minua, vaikka olen varma, että hän tietää miten kärsin.
minä en jaksa olla enää niinkuin ei mitään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anna oikeasti kenkää tuollaiselle tyypille, hän ei osaa arvostaa sinun kaltaistasi naista, eikä ansaitse sinua.
Suhteen pitää antaa kokonaisvaltaisesti positiivisia tunteita ja jos näin ei ole, niin kannattaa laittaa yhteen plussat ja miinukset ja katsoa, kummat painaa kupissa enemmän. Suhde, jossa ei voi ilmaista itseään vapaasti ei ole minkään arvoinen.
Voit toki kysyä, onko kyseessä avoin suhde. Ja jos on ja sitä et halua(ilmeisesti), niin näytä jätkälle ovea. Ei ole mitään järkeä, että romutat itsetuntoasi enempää suhteessa joka ei anna muuta kuin paskaa käteen. Arvosta itseäsi, ja ajattele hän tuskin saa parempaa naista kuin sinä. Häntä pystyyn!
Miksi jatkaisit, jos sinulla koko ajan on paha olla ja joudut peittelemään tunteitasi?
Tunne oma arvosi ja kerro se kumppanillesikin.
mäkin oon seurustellu nyt kohta puolentoista vuotta mun poikaystävän kans. ja oon todella mustasukkainen, pinemmästäkin. Ei ehtkä oo vielä niin pahasti aisiat kuin sulla, mutta voin vain kuvitella miltä susta tuntuu. Ei oikein tiedä, etä onko itse syyllinne, kun on niin mustis vai onko vika siinä pojassa. Sitä tuntee itsensä jotenkin huonoksi..riittämättömäksi..kun sitä haluaisi olla pojalle kaikista tärkein ja aina ykkössijalla...kuulostaako tutulta?