Ostin 2 gerbiili sisarusta reilu viikko sitten Faunattaresta ja en antanut ensimmäiseen kolmeen päivään tuoreita jotta ei tulisi ripulia stressistä. Laitoin ykspäivä kurkkua, salaattia ja porkkanaa mutta mikään ei kelvannut. Luulin että eivät halua vielä tuoreita. Laitoin taas seuraavana päivänä tuoreita (kurkkua, porkkanaa) ei kelvannut silloinkaan. Olen laittanut melkein joka päivä mutta mikään ei kelpaa ja musta tuntuu että ei ne koko elämänsä halua syödä pelkkää kuivaa.
Onko muilla ollut samanlaisia "ongelmia" ja onko gerbut lopulta syöneet tuoreita vai ei?
Kiitos jo etukäteen!
Gerbiilit eivät halua tuoreita?
Gerbiiliongelmia
2
156
Vastaukset
- Zedä
Voi olla että eivät ole tottuneet saamaan tuoreita. Kannattaa vaan tarjota sinnikkäästi pieniä määriä eri kasviksia, voi olla että jossain vaiheessa maistuu. Ihan luonnollista että suhtautuvat ensin epäluuloisesti.
- Gerbiikiongelmia
Juu ei eläinkaupassa sata varmasti koskaan saanut tuoreita mutta yritän totuttaa. Kiitos vastauksestasi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2214086Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112583Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382295Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801400Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861288- 481149
- 751037
- 59903
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58881- 45866