Kirjava Satama

Kirjava Satama divari lopetettu. Ikävä tulee Joensuun ykkösdivaria.
Mukava oli asioida liikkeessä, hyvää palvelua. Kirjava Sataman kaltaista paikkaa ei saada varmaan enää koskaan tähän kaupunkiin ja kaipaus tulee olemaan valtava.
Santalan divari jäi jäljelle, mutta ei korvaa mitenkään kirjavan satamaa.
8282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

huh onneksi saatiin se homehtuneiden kirjojen löyhkä pois tästä kaupungista.

Äänestä

Vieläkö Noljakassa on divari Patapukki?

Äänestä

Mihinkäs se Patapukki häviäisi. Eläkeiässähän omistaja ollut jo kotvan aikaa, mutta ihmeesti jaksaa vain firmaa pyörittää. Ei voi kuin hattua nostaa. Viime viikolla vasta kävin, ja voimissaan oli.

Äänestä

Viimeksi käydessäni Patapukissa omistaja harmitteli juuri sitä, että kovin vähän ihmiset luettavaa ostavat. Mutta ei aikonut luovuttaa. On muuten tulossa joku kampanja, eli harvinaisuuksia halvalla. Kannattaa seurata mainontaa.

Äänestä

En ole Patapukki-divaria edes kuullut, missä se moinen paikka on Noljakassa?

Äänestä

Ala-ostarillahan se Patapukki majaansa pitää. Toisesta päädystä sisäänkäynti.

Äänestä

Eikä sellaista kysymystä tuu Patapukin kauppiaalle, ettei vastausta tiedä. Siis kirjoista ja kirjailijoista. On kyllä oikea asiantuntija ja kiinnostunut alasta. Vanhan liiton miehiä!

Äänestä

Hyvin on tehonnut tämä Suomi24 ketju. Patapukissa käynyt tällä viikolla kuulemma enemmän asiakkaita kuin aikoihin!! Loistavaa!!! Käykää immeiset tukemassa vanhaa ja palvelevaa kauppaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirjava-satama1944 kirjoitti:

Kirjava Satama divari lopetettu. Ikävä tulee Joensuun ykkösdivaria.
Mukava oli asioida liikkeessä, hyvää palvelua. Kirjava Sataman kaltaista paikkaa ei saada varmaan enää koskaan tähän kaupunkiin ja kaipaus tulee olemaan valtava.
Santalan divari jäi jäljelle, mutta ei korvaa mitenkään kirjavan satamaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu