Reilu vuosi sitten remontoidussa kylpyhuoneessamme on huomattu veden jäävän huolellisesta lastaamisesta huolimatta pieneksi lammikoksi kaivon viereen. Yksi tai kaksi laattaa on siten, että vettä ajautuu lastaamisen jälkeen siihen. Huomasimme asian vasta kesäaikana, kun lattialämmitys oli pienemmällä (termostaatin säätämänä). Rakennusliike sanoo, ettei haittaa, kun säätää vain lämmitystä isommalle, eikä virhettä voi korjata rikkomatta vesieristettä.
Lammikko ei kuitenkaan ehdi haihtua useammassakaan tunnissa, vaikkei kovin iso olekaan, vaikka lämmitys on (käyttömukavuutta ajatellen) tarpeettomankin kovalla. Olemme konsultoineet asiasta tuttua rakennusinsinööriä, joka vastasi yleisesti ja kohdetta näkemättä ettei lammikoitumista saisi tapahtua.
Miten tässä pitäisi edetä ja onko riski rakenteille todellinen? Lattian saa toki kuivaksi, kun jaksaa käydä hetken päästä lastaamassa uudelleen. Mietityttää kuitenkin, vaikuttaako tämä mahdollisessa asunnonmyynnissä jotenkin. Takuu työlle on lakisääteisesti kuitenkin kaksi vuotta.
Kylpyhuoneen lattiakaivon vieressä huono kaato
2
972
Vastaukset
Mielestäni pitäisi mennä rakennuttajan vakuutuksen piikkiin eli takuutyönä, kun kerran takuuta on se kaksi vuotta. Toinen asia on sitten lähteekö vakuutusyhtiö korvaamaan tätä, jos katsoo "virheen" olevan liian mitätön tai pieni kokonaissuuteen nähden.
Asunnon myyntitilanteessa ei tarvitse kertoa ko asiaa ja tuskin ostajat käy edes katsastamaan lattiaanne kaatoja, jos"vaaterikaato" ei ole silmiinpistävän suuri. Itse nostaisin kissan pöydälle ja vaatisin korjausta. Olette maksajiia ja maksun päälle kuuluisi saada onnistunut työ johon olette tyytyväisiä. Kuluttaja-asiamiehelle soitto saattaisi olla myös paikoilaan, sieltä saa enemmän neuvoa.- laatoittanukki
jos asia noiden yhden/ kahden laatan vaihtamisella, ja samalla korottamisella korjaantuu, on se melko simppeli juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233123Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3753Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3660Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35597Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591- 40521
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19520Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3519- 36505