Olen kauan tiennyt itselläni olevan transvestitttisia taipumuksia, mutta en ole ikinä tuonut tätä puolta julkisesti esiin enkä ikinä ole omistanut omia mekkoja eikä kukaan tiedä tästä taipumuksestani.
Nyt lauantai-iltana tulin alkuillasta kotiin työpaikan juhlista ja avovaimo oli muualla juhlimassa joten sain kerrankin tilaisuuden pukea kotona vaimon juhlamekon päälleni. Hetken mekko päällä fiilisteltyäni ja alkoholin rohkaisemana puin päälleni vielä vaimon talvitakin, pipon ja paksun kaulahuivin ja päätin lähteä ulos kävelemään pienen lenkin tyttönä, ilman peruukkia tai minkäänlaista meikkaamista. Parran toki ajoin pois ennen kuin ulos uskalsin.
Harvemmin sitä kävelylenkillä joutuu kenenkään kanssa kontaktiin ja jos sellainen ihme nyt tapahtuisi, syksyisenä lauantai-iltana voisi aina sanoa olevansa tulosta kaverin Halloween-juhlista.
Lähdin siis oikeasti kävelylle naiseksi pukeutuneena. Ensin alkuun jännitti enkä meinannut tuntea itseäni itsekseni kun katuvalot heijastivat kuvaa mekko päällä olevasta ihmisestä. Onneksi paksuhuppuinen takki ja kaulahuivi toivat kuitenkin turvallisuuden tunnetta. Kävelylenkillä ei onneksi kävellyt yhtään ihmistä vastaan ja aika pian opin kulkemaan uudessa identiteetissäni. Hieman toki jännitti kun kävelymatkan aikana vastaan tuli vanha BMW jonka valokeilaan osuin ja ihmiset autossa varmasti näkivät että tuossa kävelee ihminen. Mietin mieltivätkö ihmiset autossa tuossa kävelevän kauniin naisen tietämättä että naamion takana oli oikeasti mies.
Lauantai-iltainen kävelymatka sujui kokonaisuutena hyvin itsevarmasti ja tuo minusta ulos päässyt uusi ihminen rohkeni jopa tekemään pidemmän kävelylenkin kuin oli alkujaan ajatellut.
Edelleen aion kuitenkin toistaiseksi pitää suuntautumiseni vain omana tietonani.
Nyt lauantai-iltana tulin alkuillasta kotiin työpaikan juhlista ja avovaimo oli muualla juhlimassa joten sain kerrankin tilaisuuden pukea kotona vaimon juhlamekon päälleni. Hetken mekko päällä fiilisteltyäni ja alkoholin rohkaisemana puin päälleni vielä vaimon talvitakin, pipon ja paksun kaulahuivin ja päätin lähteä ulos kävelemään pienen lenkin tyttönä, ilman peruukkia tai minkäänlaista meikkaamista. Parran toki ajoin pois ennen kuin ulos uskalsin.
Harvemmin sitä kävelylenkillä joutuu kenenkään kanssa kontaktiin ja jos sellainen ihme nyt tapahtuisi, syksyisenä lauantai-iltana voisi aina sanoa olevansa tulosta kaverin Halloween-juhlista.
Lähdin siis oikeasti kävelylle naiseksi pukeutuneena. Ensin alkuun jännitti enkä meinannut tuntea itseäni itsekseni kun katuvalot heijastivat kuvaa mekko päällä olevasta ihmisestä. Onneksi paksuhuppuinen takki ja kaulahuivi toivat kuitenkin turvallisuuden tunnetta. Kävelylenkillä ei onneksi kävellyt yhtään ihmistä vastaan ja aika pian opin kulkemaan uudessa identiteetissäni. Hieman toki jännitti kun kävelymatkan aikana vastaan tuli vanha BMW jonka valokeilaan osuin ja ihmiset autossa varmasti näkivät että tuossa kävelee ihminen. Mietin mieltivätkö ihmiset autossa tuossa kävelevän kauniin naisen tietämättä että naamion takana oli oikeasti mies.
Lauantai-iltainen kävelymatka sujui kokonaisuutena hyvin itsevarmasti ja tuo minusta ulos päässyt uusi ihminen rohkeni jopa tekemään pidemmän kävelylenkin kuin oli alkujaan ajatellut.
Edelleen aion kuitenkin toistaiseksi pitää suuntautumiseni vain omana tietonani.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.