Milloin kertoa?

Olen rakastunut yhteen mieheen. Ollaan oltu kahden kesken tekemisissä ja ollaan jatkossakin tekemisissä kahdestaan. Se on varmasti molemmille selvää, että pidämme toisistamme, mutta missä vaiheessa kertoa syvemmistä tunteista? Jos kertoo liian aikaisessa vaiheessa, ottaako toinen silloin tunteeni tosissaan? Vai pitääkö vaan jatkaa yhdessä olemista ja tutustumista ja kertoa joskus myöhemmin rakastumisesta?
9319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Silloin kun tuntuu oikealta,ei ole mitään tiettyä aikaa jolloin pitäidi. Ehkä pitäisi olla jonkin aikaa yhessä.

Äänestä

Yhtä miestä, taitaa olla vaan yksipuolista rakkautta.

Äänestä
  • Mistä päättelet että yksipuolista?

    Äänestä

Jos se on noin selvää että molemmat jo tietää että lämpimiä tunteita löytyy molemmilta ja yhdessä olette kahden usein, niin tuskimpa se enää mitään pilaa, vaikka kertoisit. Osaahan hän varmaan asioita päätelläkin, joten aavistaa jo varmasti ja jos silti sinun kanssa kahden viettää aikaa eikä ala vältteleen, niin aika selviöhän se on että ei tuosta mitään pahaa tapahdu enää.

Äänestä
  • Ollaan tosiaan pussailtu paljon ja halutaan viettää aikaa yhdessä. Mietin vain, että jos liian aikaisin kertoisin että itselläni on syvempiä tunteita, voisiko se pelottaa toista jne.

    Äänestä

  • milloinoikeaaika kirjoitti:

    Ollaan tosiaan pussailtu paljon ja halutaan viettää aikaa yhdessä. Mietin vain, että jos liian aikaisin kertoisin että itselläni on syvempiä tunteita, voisiko se pelottaa toista jne.

    Vaikeaa sanoa, mutta kokeilemalla se selviää. Jos alkaa vältteleen ei tunteet sitten olleet molemminpuolisia. Hän vain leikki kanssasi.

    Äänestä

Heh niinpä..muakin miehet on kertonut rakastavansa ja haluavansa naimisiin ja kaikkee niin toki voit naisenakin puhua

Äänestä

Iän myötä voi, kun kokemus on karttunut eikä enää usko tunteisiin tai naurettaviin tunteisiin ja höpsötyksiin ja on kokenut riittävästi ja elänyt kuin viimeistä päivää, sillä eihän sitä koskaan tiedä, että kenelle kellot soivat. Danoisin, että siinä ysikymppisenä.

Äänestä

Älä kerro ikinä. Pidä se omana tietonasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milloinoikeaaika kirjoitti:

Olen rakastunut yhteen mieheen. Ollaan oltu kahden kesken tekemisissä ja ollaan jatkossakin tekemisissä kahdestaan. Se on varmasti molemmille selvää, että pidämme toisistamme, mutta missä vaiheessa kertoa syvemmistä tunteista? Jos kertoo liian aikaisessa vaiheessa, ottaako toinen silloin tunteeni tosissaan? Vai pitääkö vaan jatkaa yhdessä olemista ja tutustumista ja kertoa joskus myöhemmin rakastumisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu