Hei!
Minulla on ollut 2 kuukautta imusolmukeet turvonneet leuan alla sekä oikealla kaulassa. Olen käynyt kahden kuukauden aikana monta kertaa lääkärissä näyttämässä niitä (samalla lääkärillä). Ne ovat ultrattu myös 2 otteeseen ja tuloksena oli: leaun alla hieman keskiviivan oikealla puolella 8x4mm rasvaniduksellinen, tarkkarajainen imusolmuke, sekä oikealla sternokleidomastoideuksen päällä 8x6mm rasvaniduksellinen tarkkarajainen imusolmuke. Näissä ei poikkeavaa verenkiertoa ole. Edellisen lausunnon perusteella imusolmukkeet ennallaan tai hieman pienentyneet. Ei indikaatiota ONB:lle.
Kävin myös kuukausi sitten perusveren kuvassa jossa hemoglobiini oli laskenut. Sen jälkeen kävin rauta verikokeesss ja erikseen ja siellä todettiin että ferritiini arvo oli 9 eli erittäin alhainen ja kyseessä oli siis alhainen rauta.
Olen nyt 2 kuukauden aikana stressannut asiaa ihan hirveästi ja pelkään kamalasti syöpää. Nykyään aamusin ja iltasin ahdistun pelkästään ajatuksista ja pelko on pompannut uniin asti sillä nään painajaisia nykyään samasta asiasta.
Lääkäri on sitä mieltä että ei huoleen mutta minulla on ihan hirveä huoli enkä pysty nauttimaan enään mistään... olen vasta 19 vuotias ja minulla on niin sanotusti mennyt elämän ilo näiden ohella..
Minulla on nykyään ihme kipuja kaikkialla... välillä sattuu ranne ja välillä kylki ja välillä kainalot ja yhdistän sen heti että hei nyt se syöpä on levinnyt jo koko kehooni eikä lääkärit ymmärrä minua. Tiedostan itsessäni hieman myös luulotautisuutta mutta silti haluaisin saada selvyyden että MIKSI imusolmukkeet turpoaa jos kyseessä ei ole syöpä? Käyn myös psykologilla purkaamassa pelkoani mutta eihän se silti poista turvonneita imusolmukkeita...
Olisi mukava kuulla jos jollain on joskus ollut vastaavanlaista?
Mitä tämä oikeen on?
Virtajoki
0
165
Luetuimmat keskustelut
- 1131409
- 46925
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r140724- 70676
- 67626
- 53607
- 58578
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118530Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e102495Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410