Lieksan työttömyysprosentti maakunnan korkein

Tästä huolimatta kaupunki viis veisaa työllistämisestä. Hakee taas rahaa johonkin projektiin kuten ennenkin. Ei näytä päättäjiä kiinnostavan tämä tilanne. Väki vähenee, vanhenee ja syrjäytyy. Tulevaisuus on tehtävä hihat heiluen. Miksi vaan kj. puhuu tarttis tehdä mutta puheen tasolle jääpi. Nusen työttömyys noin 12 prosenttia ja Lieksassa liki 8 prossaa korkeampi.
Lukekaa edes lehtiä. Ministerillä on työllistämisrahoja niin et ranteita pakottaa. Miksi seisotte tumput suorina? Palkkatuella voisi kaupunki työllistää vaikka kuin monta. Miksi Tukipistettäkään ei auteta. Pyyteetöntä työtä tekevät jne.
24219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Siis kaupungin elinvoimaisuudesta puhutaan. Mitä sillä oikeasti tarkoitetaan, jos ei kaikista kuntalaisista pidetä huolta. Nyt heitä syrjään jääneitä on viidennes väestä.

2Äänestä

Jos Nurmeksen työttömyysprosentti on 12 ja Lieksan vain 8 prosenttia Nurmesta korkeampi, olisi Lieksan työttömyysprosentti vain 13. Mutta kun ei ole. Eikä lehdissä tällaista kirjoiteta.

Todellisuudessa Lieksan työttömyys on 40 prosenttia Nurmesta korkeampi eli työttömyysprosentti on Lieksassa noin 20.

Havainnolistetaan: jos Nurmeksen työttömyysprosentti olisi vain 10 ja Lieksan 20, olisi Lieksan työttömyys 50 prosenttia Nurmesta suurempi eikä suinkaan 10 prosenttia suurempi.

2Äänestä

Tarvii palkata taas muutama "projektipäällikkö"

Äänestä

Mutta eikös näiden "koneinssien" tulo pitänyt parantaa tilannetta?

Äänestä

Miten se kaupunki työllistää jos ei ole työtä? Vai pannaanko työttömät siirtämään hiekkakasaa lapiolla paikasta A paikkaan B? Tuottaako se mitään? Tai johonkin vesakoiden raivaukseen? Siitä se sota tulisi kun pitäisi ruummillista työtä pitkään työttömänä olleitten tehdä!
Sama mahtaa olla valtion maksaa ne killingit valittajille kotiin, eikä kaupungin sotkeentua joutavaan huuhaahommaan!
Tai kertokaa joku minne se kaupunki työllistäisi pitkäaikaistyöttömiä vanhoja liki ammattitaidottomia työntarvitsijoita?

Äänestä
  • Mistä Nurmes saa työpaikat. Mitä tekevät paremmin kuin me lieksalaiset. Joku täällä mättää. Onko kj. Saatsi parempi kuin Määttänen, joka luonnontieteilijä. Saatsilla on lisäksi kauppatieteiden tohtorin arvo.

    Äänestä

  • huyips kirjoitti:

    Mistä Nurmes saa työpaikat. Mitä tekevät paremmin kuin me lieksalaiset. Joku täällä mättää. Onko kj. Saatsi parempi kuin Määttänen, joka luonnontieteilijä. Saatsilla on lisäksi kauppatieteiden tohtorin arvo.

    Myös Määttäsellä on takanaan tohtorin tutkinto FT. Ei luonnontieteitä opiskellut valmistu filosofiksi. Filosofian opinnot perehdyttävät inhimilliseen ajatteluun ja sitä koskevaan tietoon. Filosofian opiskelija harjaantuu filosofisessa analyysissa ja argumentaatiossa. Filosofia paneutuu kaikkein perustavimpiin kysymyksiin. Mitä voimme tietää, ja miten? Mikä on todellisuuden rakenne? Perustuvatko moraaliset käsityksemme maailmaan, vai heijastammeko me ne sinne itse? Minkälainen on hyvä yhteiskunta? Jne.

    2Äänestä

Tukipistettä on autettu vuosikausia. Turhaa projektia projektin perään ilman vaikuttavuutta ja jatkuvuutta. Jos Tukipiste ei pärjää omillaan niin se kertoo huonosta ja vääristyneestä taloudenpidosta.

3Äänestä
  • Kaupunki ei myöntänyt enää Tukipisteelle avustusta, koska sen toiminta havaittiin tarpeettomaksi ja mitään tuottamattomaksi puuhasteluksi. Siitäkös kaarisillan suojelija ryhtyi älisemään. Jokainen voi perustaa oman tukipisteensä ja ryhtyä odottamaan tukea pisteeseensä. Hölmö ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.

    3Äänestä

  • Ja entinen sosiaalilautakuntahan maksoi.

    3Äänestä

  • punaisetpäätti kirjoitti:

    Ja entinen sosiaalilautakuntahan maksoi.

    Juu, sillä sosiaalilautakunnan kokoonpano ja sidonnaisuudet olivat sellaiset että olisi tutkinnan paikka vielä näin jälkikäteenkin.

    3Äänestä

Ottakaa kateelliset somaleista mallia. Ovat mestareita perustamaan yhdistyksia ja saamaan valtiolta reilusti rahaa tuottamattomiin projekteihin. Somaleilla on tekemisen meininki.

Äänestä

Iltasanomat lyttää työttömät. Töitä olisi rakennusalalla vaikka miten paljon, mutta työttömiä ei kiinnosta.

Rakennus alan yrittäjä sanoo, että raja menee siinä että ketään ei kotoa lähdetä töihin hakemaan jos ei kiinnosta tulla kysymään.

"Kun on 25-vuotiaaksi makoiltu kotona ja pelattu pleikkaria, siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä", yrittäjä täräyttää. Ei ole intoa oppia, eikä halua tehdä ruumiillista työtä.

Kovat työmiehet pitää nyt hakea Romaniasta asti.

1Äänestä
  • Lopeta Sinäkin makoilu ja palstan kyttääminen ja mene töihin! Ukki 40v. työuran tehneenä neuvoo ihan hyvässä hengessä.

    1Äänestä

  • eläkeukkona kirjoitti:

    Lopeta Sinäkin makoilu ja palstan kyttääminen ja mene töihin! Ukki 40v. työuran tehneenä neuvoo ihan hyvässä hengessä.

    Kolahtiko Iltasanomien kirjoitus? En tarkoittanut sitä kuitenkaan työttömiä syyllistämään vaan herättämään keskustelua.

    Äänestä

  • Uuninpankko kirjoitti:

    Kolahtiko Iltasanomien kirjoitus? En tarkoittanut sitä kuitenkaan työttömiä syyllistämään vaan herättämään keskustelua.

    En siis usko että olisit ukki jolla on 40 vuoden työura takana.

    Äänestä

Pankko on hyysärien matuja puolustavassa toimistossa työssä ja on päätoiminen provokaattori! Tehtäviin kuuluu suomen valkoihoisten kansalaisten haukkumista, ja matujen kehumista!

Äänestä

Kun ÄO on matalin, on työttömyys korkein.

1Äänestä

Huomaan kohdaltasi toteamuksen pitävän paikkansa!

Äänestä

kyllä sentään ent. sosiaalilautakunta paremmin hommat hoiti. nyt vaan rakennetaan uusia halleja ja kylä tyhjenee. Irmakin huolehti työllistämisestä, varmaan luopunut koska ei saa enää kannatusta. on liikaa päälle sylkijöitä, jotka eivät työllistämisen suhteen tikkua ristiin pistä. Lähinnä välttelevät töitä. siis täällä Lieksassa ei kukaan kanna huolta työpaikoista, Toinen on Nurmeksen meininki. Siellä sentään yrittävät ja siksi työttömyysprosentti viime mittauksessa himpun vaille 13 ja meillä liki 20. Ei niitä töitä päivittelemällä synny eikä sukulaisuussuhteilla, vaikka taitaa olla elinvoimailijan veli tuolla Pankakosken tehtailla päällikkönä. Yritykset eivät saa työvoimaa. Näissä pitkään työttömänä olleissa on kova työ kasvattaa heidät työkuntoiseksi. Jarkkokin naukuu vain julkisuudessa mitä siun sote on jättänyt tekemättä. Kysyn nyt mitä Määttänen on oikeastaan tehnyt muuta kuin kalliin diilin osuuskaupan kanssa. hallin lunastushetkellä jää korjausurakka kaupungille ja väki on jo kuollut tai muualle lähtenyt, myös nuoret matut..

Äänestä
  • Kuntalaisten kannalta on päätöksenteko nykyisin Jarkon johdolla ollut huomattavasti parempaa kuin sosiaalilautakunnan ja Syrjäläisen ja Oinosen aikaan.

    2Äänestä

  • No paremmasta en oikein osaa sanoa. En kyllä tiedä muuta kuin että on vaikuttanut osuuskaupan päätökseen hallin rakentamisesta ja hylkää lakonaan kaikki työttömiin kohdistuvat työllistämishankkeet. Myös vanhuksille on kyyti kylmää jos vanhaintaloyhdistys lopettaa toimintansa.Kyllähän kaupunginjohtajallakin arviointi pettää. Osaa vaan nyt kuherruskauden aikana puijata päättäjiä ja näytellä. On kirjastolla pellen kera huomenna.

    Äänestä

  • tsauseskuuu kirjoitti:

    No paremmasta en oikein osaa sanoa. En kyllä tiedä muuta kuin että on vaikuttanut osuuskaupan päätökseen hallin rakentamisesta ja hylkää lakonaan kaikki työttömiin kohdistuvat työllistämishankkeet. Myös vanhuksille on kyyti kylmää jos vanhaintaloyhdistys lopettaa toimintansa.Kyllähän kaupunginjohtajallakin arviointi pettää. Osaa vaan nyt kuherruskauden aikana puijata päättäjiä ja näytellä. On kirjastolla pellen kera huomenna.

    Nämä orjatyöpaikat eivät hyödytä työtöntä ja Tukipiste ei ole pystynyt samaan toimintaansa ja talouttaan kuntoon niin että toimisi omillaan. Projektirahoitukset on tarkoitettu alkukäynnistykseen ja muutaman vuoden kuluttua hankkeiden pitäisi toimia itsestään. Siis jos hanke on realistisella pohjalla. Uusien hankerahojen hakeminen eri nimillä on hankerahojen väärinkäyttöä.
    Ja tuo Vanhaintaloyhdistys ry:n (demarien) takausavustuksen hylkääminen perustuu ihan lakiin. Takaus olisi uuden kuntalain vastainen, koska yhdistys toimii kilpailutilanteessa markkinoilla eikä ole osa kuntakonsernia tai kunnan määräysvallassa.

    Että ihan oikein kaupungin johto on nyt toiminut. Kaupunki ja kuntalaiset eivät ole mikään maksuautomaatti enää.

    Äänestä

Oinonen ja Syrjäläinen eivät ole johtaneet päätöksentekoa eivätkä tätä kaupunkia. Oinonen kyllä pyrki kaupunginjohtajaksi, mutta ei tullut valituksi. Syrjäläinen on jo niin vanhakin, ettei enää edes pyrkinyt. Määttäsellä on vertaa, on suht nuori liinatukka ja vielä keltanokka. Saas nähdä kuin poijaan käypi tämän kuihtuvan kylän melskeissä. voi olla että hyvinkin kun on lähtöösin Enon metsämailta ja pikkuisen kurkannut maailmaa Muuramen perspektiivistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


linjakastako kirjoitti:

Tästä huolimatta kaupunki viis veisaa työllistämisestä. Hakee taas rahaa johonkin projektiin kuten ennenkin. Ei näytä päättäjiä kiinnostavan tämä tilanne. Väki vähenee, vanhenee ja syrjäytyy. Tulevaisuus on tehtävä hihat heiluen. Miksi vaan kj. puhuu tarttis tehdä mutta puheen tasolle jääpi. Nusen työttömyys noin 12 prosenttia ja Lieksassa liki 8 prossaa korkeampi.
Lukekaa edes lehtiä. Ministerillä on työllistämisrahoja niin et ranteita pakottaa. Miksi seisotte tumput suorina? Palkkatuella voisi kaupunki työllistää vaikka kuin monta. Miksi Tukipistettäkään ei auteta. Pyyteetöntä työtä tekevät jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu