I osa on Sipilän ja hänen sukunsa haukkumista varten.
II osassa olisi muita Kempelettä koskevia asioita.
Nykyisin ei juuri viiti tälle palstalle kurkistella, koska täällä ei ole kuin Sipilän haukkumista. Eikö ylläpito voisi siivota pahempia roskajuttuja. Eiköhän olisi jo aika jättää Sipilän kuollut poikakin rauhaan.
En ole lesta, Sipilää kyllä äänestin eduskuntaan, voipa olla ettei saa ääntäni seuraavissa vaaleissa.
Jaetaan Kempele palsta kahteen osaan
5
123
Vastaukset
- rikkaat
suomessa on suurinpiirtein sananvapaus,joten sipilätkin on vapaata riistaa
- Viisuri
Pääministerin niin kuin muidenkin politiikan toimijoiden pitää ansaita kansalaisten kunnioitus.
Ei sellaista voi kunnioittaa eikä arvostaa joka ei toimi rehellisesti, syö sanansa ja suosii lähipiiriä sekä hyväveljiä, käyttää asemaansa härskisti hyväkseen. On täällä ylilyöntejäkin, pojan kuolema jutut poistettakoon sopimattomana herjauksena. Muuten Sipilä on saanut haukkuja, sitä saa mitä tilaa!!!!- Yksi_historian
parhaimmista pääministereistä.
- Insernööri
Sipilän nuoleskelijat, kehujat, ihailijat, uskonveljet, käykääpä Helsingissä ja ottakaa tuo Pipilä käsikynkkään ja viekää autoon, jolla ajelette Kempeleeseen, ennen kuin munaa itsensä vielä pahemmin. Pitkän matkan aikana voitte saarnata hänen kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Pitäkää hyvänänne, tehän tarvitsette tuon kaltaisen neron. Keskustapuolueen kannatuksen jo polkenut syvälle suohon. Mokannut, valehdellut, vatuloinut ja toiminut vastoin lupauksiaan. Olemme saaneet tarpeeksi! Mitta täynnä. Aamen täältä pääkaupunki seudulta.
- exlessu
joka on saanut ja osannut kusettaa kansaa ja haalinut rahaa perhepiiriin,eli yksi huonoimmista,ehkä suvunkannalta paras
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905479Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553637Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961866- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363