Tyrnävän sivistys- ja hyvinvointijohtajan tehtävä

töpsävä

Tyrnävän kunta on hoitanut sosiaali- ja terveyspuolen asioita erittäin heikosti viime vuodet Eliisa Tornbergin luotsaamana. On kuntalaisten etu ettei hän tule enää valituksi avoinna olevaan sivistys- ja hyvinvointijohtajan tehtävään.

Kunnanvaltuusto kaipaa myös tuuletusta ja siellä kaivataan NUORIA ja KOULUTETTUJA ihmisiä, jotta kunta pääsisi kehittymään. Luottamustehtävissä pitäisi ajatella kuntalaisten etua tasapuolisesti omat tahtotilansa unohtaen ja ellei tuohon kykene pitäisi jäädä kotiin.

3

907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reuma

      Kuullostaa aika laajalta tehtävänkuva ja henkilön pitäisi varmaan omata tehtävän kuvassa vaadittavaa sivistystä itsensäkin.

      Kehitysasenne sekä positiivisen hengen luonti kylään olisi mahtava uudistus. Esimiestyöhän tuo on, joten henkilöstöjohtamisesta pitää myös omata kokemusta ja pystyä puuttumaan hankaliin tilanteisiin sekä hankaliin ihmisiin.

      Tyrnävällä on ollut vuosia oma tapa tehdä ja toimia etenkin sote-puolella ja siihen pitäisi saada muutos.

    • upeeta

      Elina Vehkala valittu -ei hätää. Pidetään peukkuja, että muutosta tapahtuu ja hyvä henki lähtee kunnassa leviämään. Muutoksen tuulet ovat toivottuja :)!

    • kuntalainenihmeissään

      Kunnan sivuilla näyttää olevan organisaatiokuva, jossa on vielä paikka sosiaali- ja terveysjohtajalle. Tehtävää hoitaa nyt näköjään Teija Eskola, jolla ei ole pätevyyttä edes omaan tehtäväänsä joten toivotaanpa, että jää lyhytaikaiseksi ettei tuhoja ehdi tapahtua sen enempää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1090
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      739
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe