Vierailit unessani nainen

Olimmeruskaaikaan

vaeltamassa Lapissa. Ihailimme koko päivän vaelluksen aikana luonnon kauneutta, värejä ja hiljaisuutta. Illan hämärtyessä saavuimme suurelle siirtolohkareelle, jonka päällä kasvoi pieniä puita ja sen edessä oli vuolaasti virtaava levä joki. Jostain syystä päätimme kiivetä siirtolohkareen päälle ja pystyttää telttamme sinne. Istuimme siirtolohkareen reunalla ihailemassa joen takaa avautuvaa hengityksen salpaavaa tunturia ja mietimme miten ylittäisimme joen huomenna. Kytevä nuotio hehkui lämpöä vieressämme ja siemailimme viimeiset kuumat juomat kuksistamme. Vaelluksen uuvuttamina siirryimme telttaan nukkumaan. Teltassa tuoksui nuotion savu ja sadepisarat ropisivat teltan sivuille painautuessani hitaasti kiinni peppuusi lusikassa. Hiuksesi tuoksuivat lumoavan hyville, tunnuit niin hyvälle, se oli niin todellista.

Saa jatkaa.

29

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Naiseltavaan

      Todella kaunis ajatus <3

    • unetonvaanunia

      Äh. Noinhan sitä haluaisi asioiden menevän. Todellisuus on sitten jotain ihan muuta.

    • Raikasulkoilma

      Tuo olisi ihanaa. Nukkua erään miehen kanssa lusikassa. Hän pitäisi minua tiukasti kiinni ja tuntisin hänen raskaan hengityksensä niskassani. Hän suutelisi minua korvan taakse. Sitten kääntyisin ja selittäisin hellästi hänen...hiuksiaan.

    • RuskassaKanssasi

      ...painoit hellän suudelman niskakuoppaani. Lämmin hengityksesi kutitti korvaani ja lantioista hehkuva kuumuus sai veren kohisemaan korvissa. Huumaantuneena nautin lämpimistä käsistäsi, jotka lähtivät vaeltamaan vartalollani. Siinä teltan suojissa, sateen ropistessa lauluaan, sinä otit minut omistukseesi. Koskaan en ollut tuntenut olevani niin yhtä toisen ihmisen kanssa. Sinä sait minut sykkimään kuin villinä kieppuva joki, joka läheisyydessämme loi pauhuntaansa omien tunteidemne sekaan. Nukahdimme lusikassa, onnellinen hymy huulillamme. Aamulla olimme ratkaisseet ongelman, kuinka ylittää tuo leveä joki. Pääsimme sen yli, yhdessä. Koivut loistivat kirkkaankeltaisina toisella puolen, hohtaen sitä iloa, mikä sydämissämme loisti. Nauroimme ääneen, kun heittäydyimme punaisten mustikanvarpujen sekaan selällemme, katselemaan lintujen lentoa. Siinä vieressäni, sinä käännyit puoleeni. Lämpimät huulesi etsivät omani. Suudelmasi oli niin pehmeä, maistuen hieman suolaiselle ja mansikalle, enkä minä voinut sammuttaa sitä janoa, minkä tunne minussa herätti
      ...

    • Jatketaan_unta

      Havahduin siihen, että olit hivuttautunut kiinni minuun. Huokaisin syvään onnellisena kevyen uneni läpi, kunnes tilanne alkoi vähitellen lipua myös järkeeni ja havahduin hereille jännittyneenä. Mitä ihmettä teen täällä pienessä teltassa tässä asennossa sinun kanssasi mietin kuumeisesti. Tämän piti olla vain epäonnisten erämaamatkailijoiden pakon sanelema tilanne, jossa alkuperäinen matkakumppani vaihtui toiseen, eikä suunnitelmiin kuulunut todellakaan yhdessä matkaaminen sinun kanssasi. Matkatoverin piti olla tuttu kaveri, joka sattumoisin oli kiinnostunut Lapin luonnosta. Olimme yhdessä sopineet matkasta molemmat puhtaasti omista henkilökohtaisista syistämme. Minun piti unohtaa kaikki ihmissuhteisiini liittyvät pulmat ja rentoutua kauniissa luonnon maisemissa. Hän halusi toteuttaa kaipuunsa luonnon läheisyyteen ja rauhaan. Sitten hän sairastuikin yllättäen ja kuulin sinun lähtevän tuttusi puolesta jo maksetulle matkalle.
      Ajatukset pyörivät päässäni kuumeisena vyyhtinä. Samaan aikaan tunsin, miten raukea lämpösi ja huomaamaton hivuttautumisesi tuntuivat suorastaan vastustamattoman hyvälle. Kätesi oli liukunut vyötäröni yli vatsan seudulle ja lepäsi siinä täysin luonnollisen oloisesti. Hengityksesi tuntui lähellä korvaani ja mumisit jotain.

      Käännähdin toisin päin ja teeskentelin nukkuvaa. Unissani huusin tulipaloa ja ajattelin sinun havahtuvan viimeistään tässä vaiheessa kauemmas, mutta nappasitkin minut hellästi syliisi ja seuraavassa hetkessä huomasinkin jo katsovani suoraan hieman huolestuneisiin, mutta huvittuneisiin silmiisi: "Onko kaikki hyvin kysyit niin lempeästi ja rakastavasti, etten voinut muuta kuin katsella hymyillen sinua ja luovuttaa, tulla lähemmäs ja suudella sinua varovasti. Ensin kaulalle, palaten jälleen silmiisi. Kyllä, tahdoit lisää totesin ilahtuneena kiiveten kohti odottavia huuliasi. Vastasit suudelmaan kiihkeästi. Olin sekaisin onnesta, kohtalon yhteentuomat...

      • Sinullerakkaanivain

        ...Suutelumme muuttui kiihkeän tuliseksi, joka tuntui jokaisessa kehon solussa asti. Tunsin, miten sulauduimme yhdeksi. Rajamme katosivat ikuisuuteen ja sadepisarat saivat todistaa kiihkeää rakasteluamme. Tahdoin vain tehdä sinulle hyvää. Saada sinun tulesi roihuamaan kuin iltanuotion liekit, jotka nousivat korkeuksiin, kohti rajatonta taivasta. Tunsin miten lihaksikas vartalosi yhtyi omaani vasten ja olin valmis kohtaamaan sinut. Miten voikaan tuntea jonkun noin tutuksi, vaikka kosketatkin minua ensikertaa, pohdin mielessäni, kun parransänkesi kutitti täyteläisten rintojeni pehmeää ihoa. Naurahdin matalasti ääneen, sinun jatkaessa tutkimusretkeäsi aina alemmas ja alemmas. Kielesi sai minut värisemään nautinnosta, hekumasta, jollaista en koskaan ollut aiemmin saanut kokea. Ja kun tulit minuun uudelleen, olin sinulle avoin kuin yläpuolellamme oleva taivas, jonka tähdet loistivat sadepilvien takana. Yhteinen hetkemme päättyi lämpimään syleilyyn, kun jäimme siihen raukeina, toisiimme kiinni, kuin maailmankaikkeus olisi viimein korjannut erheensä. Minun oli niin hyvä ja turvallinen olla siinä sylissä. Katselin sinua silmiin, noihin myrskynsinisiin silmiisi, ja aika vain katosi jonnekin. Emme tarvinneet sanoja, me ikiaikaiset. Katseemme kertoivat tarinoita toisilleen avaruuden äänettömyydessä, jossa linnunrata loisti kilpaa silmiemme kirkkauden kanssa. Tunsin sydämessäni niin pakahduttavaa onnea, etten kyennyt hengittämään kunnolla. Katsoit minuun rakastavasti, antaen suutelusta punaisille huulilleni sellaisen suudelman, että koko kehoani pisteli. Olit sytyttänyt tuleni, ja tiesin, etten koskaan tule kokemaan vastaavaa poltetta, joka ei mene pois. Sillä hetkellä päätin, että tällä Lapin reissulla, sinä ja minä, me tutkisimme yhdessä kaikki villinä pauhaavien jokien kosket, ihmettelisimme lakkasoiden kauneutta ja vanhojen käkkärämäntyjen lumoa. Kaikki ne uskomattomat ihanuudet olisivat osa meudän sielunmaisemaamme, sinun ja minun.


      • Transparency

        Kirjoitat tosi hyvin kuvailevaa tekstiä. Ihan hengästyin. Kannattaisiko harkita jonkun naisille suunnatun eroottisen novellin kirjoittamista?


      • Jatketaan_unta
        Sinullerakkaanivain kirjoitti:

        ...Suutelumme muuttui kiihkeän tuliseksi, joka tuntui jokaisessa kehon solussa asti. Tunsin, miten sulauduimme yhdeksi. Rajamme katosivat ikuisuuteen ja sadepisarat saivat todistaa kiihkeää rakasteluamme. Tahdoin vain tehdä sinulle hyvää. Saada sinun tulesi roihuamaan kuin iltanuotion liekit, jotka nousivat korkeuksiin, kohti rajatonta taivasta. Tunsin miten lihaksikas vartalosi yhtyi omaani vasten ja olin valmis kohtaamaan sinut. Miten voikaan tuntea jonkun noin tutuksi, vaikka kosketatkin minua ensikertaa, pohdin mielessäni, kun parransänkesi kutitti täyteläisten rintojeni pehmeää ihoa. Naurahdin matalasti ääneen, sinun jatkaessa tutkimusretkeäsi aina alemmas ja alemmas. Kielesi sai minut värisemään nautinnosta, hekumasta, jollaista en koskaan ollut aiemmin saanut kokea. Ja kun tulit minuun uudelleen, olin sinulle avoin kuin yläpuolellamme oleva taivas, jonka tähdet loistivat sadepilvien takana. Yhteinen hetkemme päättyi lämpimään syleilyyn, kun jäimme siihen raukeina, toisiimme kiinni, kuin maailmankaikkeus olisi viimein korjannut erheensä. Minun oli niin hyvä ja turvallinen olla siinä sylissä. Katselin sinua silmiin, noihin myrskynsinisiin silmiisi, ja aika vain katosi jonnekin. Emme tarvinneet sanoja, me ikiaikaiset. Katseemme kertoivat tarinoita toisilleen avaruuden äänettömyydessä, jossa linnunrata loisti kilpaa silmiemme kirkkauden kanssa. Tunsin sydämessäni niin pakahduttavaa onnea, etten kyennyt hengittämään kunnolla. Katsoit minuun rakastavasti, antaen suutelusta punaisille huulilleni sellaisen suudelman, että koko kehoani pisteli. Olit sytyttänyt tuleni, ja tiesin, etten koskaan tule kokemaan vastaavaa poltetta, joka ei mene pois. Sillä hetkellä päätin, että tällä Lapin reissulla, sinä ja minä, me tutkisimme yhdessä kaikki villinä pauhaavien jokien kosket, ihmettelisimme lakkasoiden kauneutta ja vanhojen käkkärämäntyjen lumoa. Kaikki ne uskomattomat ihanuudet olisivat osa meudän sielunmaisemaamme, sinun ja minun.

        Kieltämättä todella hyvin herätit kutkuttavia tuntemuksia kirjoituksellasi. Hyvä sinä!
        Pystyin naisena täysin samaistumaan fiiliksiin, jostain syystä myös huvituin suuresti ;D Ja yllätyinkin hahhahhaa :D


      • Haamukirjoittaja

        Tahatonta komiikkaa aiheuttaa muutama lievästi yliromantisoitu ilmaisu.

        On taito sinänsä asettua vastakkaisen sukupuolen rooliin ja kuvailla tuntemuksia siitä perspektiivistä.


      • Jatketaan_unta
        Haamukirjoittaja kirjoitti:

        Tahatonta komiikkaa aiheuttaa muutama lievästi yliromantisoitu ilmaisu.

        On taito sinänsä asettua vastakkaisen sukupuolen rooliin ja kuvailla tuntemuksia siitä perspektiivistä.

        Oletko sama kuin "Sinullerakkaanivain"?
        Olisihan se tosi mageeta jos joku noin itseäni rakastaisi, mutta olen vain tulitikkutyttö, taidan kuolla kylmään. Omien käsieni lämmöstä yritän hetken nautiskella. Minulla on ainainen talvi.


    • Olimmeruskaaikaan

      Syyskuun loppupuolella aurinko nousi aikaisin ja sen ensimmäiset säteet toimivat herätyskellona tunkeutuessaan sateen kostuttaman telttakankaan läpi. Heräsimme tutuksi tulleisiin ääniin, vuolaan joen rauhalliseen virtaukseen ja muuttoaan kiirehtivien lintujen säyseään lauluun, mutta sitäkin voimakkaammin kuulimme omien sydämiemme lyönnit ja aistimme sen huumaavan onnentunteen, joka valtasi tajunnan välittömästi auringonsäteiden heijastuessa kasvoillemme. Olimme kiskoneet itsemme unen kaivosta valveille ja selvittäneet itsellemme, mitä tämänaamuinen herääminen todella merkitsi.

      Kaikki olikin vihdoin totta, olimme yhdessä. Tänään oli se päivä. Lohduttomat vuodet olivat vihdoin ohi. Niiden päivät olivat laahustaneet ohitse yksi kerrallaan, harmaina madellen, toinen toistensa kaltaisina. Ne olivat olleet kuin aluksi loppumattomalta tuntuva pimeä käytävä, jonka päässä kajastava soihdunvalo ei ensin erottunut silmiin. Mutta tietoisuus toisen olemassaolosta ja ainutlaatuisuudesta sai uskomaan, että valo todella kajasti hänessä kirkkaampana kuin muissa ja tuo tietoisuus sai pysymään selväjärkisenä.

      Venytellessämme kohmeisia kehojamme ylös makuupussista, aistimme jo mielessämme vastarannalla olevan eräsaunan suloisen lämmön ja näimme itsemme nauttimassa toisistamme sen lämmössä. Tunsin kovettuvani ajatuksesta.

      • kiitos.kirjoituksestasi

        Haluaisin yhden miehen ajattelevan minusta juuri näin.


    • Jatketaan_unta

      Vau, olet niin käsittämättömän taitava!
      En lakkaa ihastelemasta tuota kirjoittamisestasi huokuvaa helppouden tuntua ja sanojen kepeää soljuvuutta. Tekstiesi kirkkautta ja kuulautta on todella miellyttävää lukea. Mieletön lahja sinulla, ei voi muuta sanoa.

      • Yllätyt

        Vastaan tarinaasi version jonka tunnistat mutta voi ottaa aikaa.. ;)


      • Jatketaan_unta

        Ihanaa, odotan sitä!


      • MitenVoitVastata
        Yllätyt kirjoitti:

        Vastaan tarinaasi version jonka tunnistat mutta voi ottaa aikaa.. ;)

        tarinaan joka ei ollut vastaus omaan tarinaasi? Yllätys on varmastikin suuri kun vastailet ketjuihin aloittajana vaikket sitä ole.


      • Jatketaan_unta
        MitenVoitVastata kirjoitti:

        tarinaan joka ei ollut vastaus omaan tarinaasi? Yllätys on varmastikin suuri kun vastailet ketjuihin aloittajana vaikket sitä ole.

        Luulen tietäväni, mihin kommentti liittyy, joten ei se mitään, vaikkei vastaus ollutkaan aloittajalta.

        Ymmärrän tietenkin, että hän halusi tarkentaa vastaukseni suhteen omaa osuuttaan tai sen puutetta.


    • srmidyi

      Ihan on ruskaa pakkasella tämä.

    • Autumnleavess

      Vaipuneena ajatuksiisi katselit kauas vastarannalle. Sinulle oli kasvanut hieman parransänkeä ja näytit seksikkäältä syksyisen aamuauringon valossa. Katsoin sinua ja mietin onko tämä unta vai totta. Onko tuo se mies, josta olen koko elämäni haaveillut?

      Syksyinen metsä oli kaunis. Auringonsäteet loistivat lammen pintaa vasten. Kaikki oli nyt tässä, tässä hetkessä oli läsnä vain hiljaisuus. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt. Ääretön kaipaus oli vihdoin vuosien etsimisen jälkeen löytänyt määränpäänsä. En tarvitse mitään muuta, jos saan sinut vierelleni kulkemaan, ajattelin. Minä rakastan sinua.

    • naisen.näkökulma

      Matka Lappiin oli jo ollut hämmentävä. Se oli tuntunut sekä oudolta että luontevalta, ja vaikka olimme jo tunteneetkin vuosia niin aloimme yhtäkkiä ujostella ja epäröidä, kahvikin juotiin varovasti, ei haluttu antaa huonoa kuvaa. Se oli ollut hullu ajatus. Hetken mieliteko lähteä Lappiin, kun kerroin etten ollut koskaan nähnyt Lapin ruskaa ja sinä taas viihdyit siellä mielelläsi. Niin me sitten lähdimme ja sinä ajoit koko matkan ja minä pelkäsin, että tunnet minut vielä taakaksi. Oli helpompaa sujahtaa maisemaan, lähteä vaellukselle, ja olla vaiti, kommentoida näköäalaa ja kääntyä silloin katsomaan toista silmiin, ottaa tukea vaikeassa paikassa. Kosketuksessa oli yhä tiettyä varovaisuutta. Kumpikaan ei halunnut vaikuttaa liian innokkaalta ja se vuosien erossaolo heijastui myös yhä. Ne olivat kuin tarkistuksia, hipaisuja olitko todellakin vielä siinä, olitko se todellakin sinä, saako sinua koskettaa.

      Illalla olimme kumpikin väsyneitä. Haarniskat oli riisuttu pois. Ne oli pala kerrallaan siroteltu polun varrelle, tunturien laelle ja kivien juureen ja tiesimme, että tämä vaellus oli alkanut jo kauan sitten, paljon kauemmin ja se oli uuvuttanut meidät molemmat kuin pyhiinvaellusreitti, pyrkimys valoon ja rauhaan ja suutelimme kuin olisimme saavuttaneet määränpään, emme ollaksemme alussa ja himon tilalla oli raukeus, kumpikin halusi vain levätä, kädet minun ympärilläni, turvassa, sillä matka oli ollut pitkä, paljon pidempi kuin olimme ajatelleet.

    • Revontulienalle

      Ei kai me sitten eksytä sinne erämaahan....lakkojen ja suppisten sekaan...

    • Hekumanpepuna

      Minusta nuo jutut on kuin Nyyrikistä.

    • Sanosinä

      Mitä pitäis tehä, että Wikipediassa mainittais

    • malttamaton.nainen

      Milloin tarina jatkuu? Eikö joen yli pääsekään helpolla?

      • Suomlaistaarkirealismia

        Miehen hermo meni, kun metsässä oli niin paljon hirvikärpäsiä. Lisäksi nainen puhui koko ajan eikä mies jaksanut kuunnella naisen nalkuttavaa ääntä. Niinpä hän korkkasi retkeilyreppuunsa piilotetun kossupullon..

        Nainen suuttui tästä silmittömästi ja he alkoivat riitelemään. Pian mies oli jo aivan tillintallin. Hän kaatui teltan päälle ja sammui siihen.

        Kun mies heräsi oli jo yö. Nainen oli häipynyt jättäen miehen yksin metsän keskelle. Hänen seuranaan oli vain hiljaisuus ja ylhäällä kimmeltävä kaunis tähtitaivas.


    • Vanhemmallemiehelle

      En kirjoita tähän pehmopornoa, vaan totean että meillä olisi intohimoinen reissu jos lähtisimme Lappiin yhdessä. Kumpikin sen tiedämme, se paistoi sinusta ja minusta silloin kun tapasimme työpaikalla. Olet mielessäni edelleen vahvasti vaikka viime kohtaamisesta vierähtänyt puolitoista vuotta. Eihän sinunlaistasi miestä unohda, ellei muisti mene. ❤

    • Olimmeruskaaikaan

      Toivotaan, että tarina tulee jatkumaan ja toteutumaan oikeassa elämässä. En lähde arvailemaan identiteettejänne, mutta kiitän mitä nöyrimmin lämpimistä sanoistanne ja loistavista kirjoituksistanne. Kiitos!

    • kiehtovatunet

      Vuolas joki ilman siltaa kuvastaa ehkä estettä, joka teillä on - kenties voidaksenne olla yhdessä, kun kerran molempien on ylitettävä joki. Toivottavasti ratkaisu löytyy?

    • eiköhänse

      virran ylitys onnistu kun nainen on vastarannalla peppu kutsuvasti pystyssä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe