Tuntuu niin pahalta kun kukaan ei välitä

Kiitos ajatuksistanne, jotka vastasitte. Pitää etsiä tuota mainitsemaasi kirjaa. Olen sairastunut vahvuuteen, ulospäin näytän ehkä vahvalta, mutta se on vain opittu tapa peittää heikkoutensa. Minua on kiusattu ala-asteesta lähtien. Koko elämäni ajan. Olen päätynyt ihmis-suhteisiin vääränlaisten ihmisten kanssa. Ex-kihlattuni oli narsistinen hyväksikäyttäjä. Menetin lopullisesti uskoni rakkauteen ja vastakkaiseen sukupuoleen 27-vuotiaana. Olen oikeasti kiltti ja hyväsydäminen ihminen, herkkä ja avoin, mutta en ole rehellisyyteni vuoksi joutunut kuin hyväksikäytetyksi. Kova osa tuo on ollut kantaa. Täytän ensi vuonna 50-vuotta. Olen ollut käytännöllisesti katsoen yksin jo vuodesta 1998 eteenpäin. On minulla joitain tuttuja, mutta melkein aina minua tarvitaan vain toisten auttamiseen. Jo 16-vuotiaana harkitsin itseni tappamista. Ei tämä elämä ole paljoa siitä muuttunut. Olen liian herkkä ja liian erilainen, muista poikkeava tähän maailmaan.

Hei, jos osaat englantia suosittelen, että kuuntelet Echart Tolle:n juttuja youtubesta.

On myös iso etu että on joku vakaumus, mihin voi luottaa uudestaan ja uudestaan. Oma mieli vie vaikka minne harhateille, joten on hienoa jos on joku oppi johon voi turvautua.

Elämä on kova koulu. On oltava jotain johon luottaa kun maailma kääntyy ylös alaisin tms. päin.

" Kova osa tuo on ollut kantaa. Täytän ensi vuonna 50-vuotta. Olen ollut käytännöllisesti katsoen yksin jo vuodesta 1998 eteenpäin. On minulla joitain tuttuja, mutta melkein aina minua tarvitaan vain toisten auttamiseen."

Taisin itse olla samanlainen. Ajan kanssa kuitenkin kaikki on muuttunut. Osaatko itse jutella pienistäkin asioista, mm. kumppanisi kanssa, että olisi hommat selviä keskenään, eikä toisaalta kuulisi asioita ja luulisi sitä väärin.

Esim. parisuhde voi tarvita tulkkia, jos toinen piti toista vain hyväksikäyttäjän. Ei se niin ole mennyt alussa, koska silloin se ei olisi jatkunut. Mutta kun jotain käytöksessä muuttui, mm. viinakset niin toinen vastavuoroisesti teki suorasukaisia johtopäätöksiä, joita saa mm. vauva-fi:n keskusteluista ja ihan samanikäisiltä. Niillä on ne omat keskinäiset kilpailut menossa, niitä ei pitäisi ottaa koskaan vakavissaan, jos vaikka sanovat, että: "tuo käyttää vaan hyväkseen, tee sinäkin niin tms."

Minulla oli nuorena aina eri mielipide, olin huonoitsentuntoinen, sain sen kasvamaan vasta aikuisena työn ja kumppanin tuella yms. Sitten ei enää häirinnyt mitään ne vanhat jutut. Sitten työkaverit yritti pukea kuin nukkea, yksikin toi kaupasta "värikkään kaulahuivin", koska en muka osannut ostaa itse raikkaita värejä ja saanut mistään virkistystä. Ei niitä kannata kuunnella, en ottanut sitä banaaninkeltaista, monta metriä pitkää kaulaliina, kun sen näkeminen jo inhotti. Kilpamarkkinat, siellä puhutaan kaupallisin ajatuksin miehistä ja naisista, ei ne asiat merkitse mitään kuitenkaan parisuhteessa, joka on elämässä hyvin tärkeä ja perusta omalle asumisella ja elämiselle parhaimmillaan.

WeirdDisappearer kirjoitti:

Hei, jos osaat englantia suosittelen, että kuuntelet Echart Tolle:n juttuja youtubesta.

On myös iso etu että on joku vakaumus, mihin voi luottaa uudestaan ja uudestaan. Oma mieli vie vaikka minne harhateille, joten on hienoa jos on joku oppi johon voi turvautua.

Elämä on kova koulu. On oltava jotain johon luottaa kun maailma kääntyy ylös alaisin tms. päin.

Lue lisää

Että niinku "oma ajattelu vie vaikka mille harhateille" ??!?! Tajuatko ollenkaan, olla yksin on pahinta elämässä! Yksinäisyys tappaa! Yksinäisyys saa ihmiset tekemään kaikkea tuhoisaa itselleen - YKSINÄISYYS - ei mikään "mieli", "ajattelu" tai "mielharha"!

Se on yhteiskunnallinen / sosiaalinen ongelma!!!

Hain itsekin joskus apua erilaisista self-help ja henkisistä jutuista, mutta eipä niistä pidemmällä tähtäimellä ollut mitään apua. Lähinnä kai niitä yritti käyttää laastarina muiden, oikeiden ongelmien peittämiseen ja siihen, että tuntee olevansa osa jotain yhteisöä. Loppujen lopuksi tuosta ajasta oli enemmän vain haittaa kuin hyötyä, koska sen sijaan, että olisin pyrkinyt elämässä eteenpäin ja ratkonut ongelmia, hörhöilin kaiken maailman henkistelyjen parissa. Nyt vuosia myöhemmin kaduttaa, sillä tuo oli yksi syy miksi putosin kelkasta ja jäin muista jälkeen. Sen jälkeen olenkin ollut hyvin yksin.

Minä olen aina yksin! 😫😫😫

KylmäTotuus_ kirjoitti:

Kiitos ajatuksistanne, jotka vastasitte. Pitää etsiä tuota mainitsemaasi kirjaa. Olen sairastunut vahvuuteen, ulospäin näytän ehkä vahvalta, mutta se on vain opittu tapa peittää heikkoutensa. Minua on kiusattu ala-asteesta lähtien. Koko elämäni ajan. Olen päätynyt ihmis-suhteisiin vääränlaisten ihmisten kanssa. Ex-kihlattuni oli narsistinen hyväksikäyttäjä. Menetin lopullisesti uskoni rakkauteen ja vastakkaiseen sukupuoleen 27-vuotiaana. Olen oikeasti kiltti ja hyväsydäminen ihminen, herkkä ja avoin, mutta en ole rehellisyyteni vuoksi joutunut kuin hyväksikäytetyksi. Kova osa tuo on ollut kantaa. Täytän ensi vuonna 50-vuotta. Olen ollut käytännöllisesti katsoen yksin jo vuodesta 1998 eteenpäin. On minulla joitain tuttuja, mutta melkein aina minua tarvitaan vain toisten auttamiseen. Jo 16-vuotiaana harkitsin itseni tappamista. Ei tämä elämä ole paljoa siitä muuttunut. Olen liian herkkä ja liian erilainen, muista poikkeava tähän maailmaan.

Lue lisää

Älä edes harkitse tappamista , anna olla näiden jotka eivät välitä , ei muuta kun vaan yrität saada itseluottamusta ja keksiä jotain mikä sinua miellyttää tehdä. Me ihmiset ollaan
Sosiaalisia ja kuvataan aina välillä toista ihmistä ja ihmisiä juttelu kaveria , ja toivotaan että joku soittaisi. Kun jos itse soittelee niin tulee tunne että se on yksipuolista yhteyden pitoa ja tunetee itsensä häiriköksi jotenkin. Usein on niin että juuri ne kiltit ihmiset imee vääriä ihmisiä elämäänsä jollakin kumman konstilla ne sairaat ja narsistit tuntevat vetoa kiltteihin ihmisiin , ja ajan kanssa tekevät heistä ihmisraunioita. Älä anna enää kenkään käyttää sinua hyväkseen, vaan etsi uusia ystäviä,moni menee kursseille ja tapaa niissä uusia ihmisiä .

Tuo Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa -kirja on täydellinen myyntimiehelle mutta ei sillä kirjalla opita olemaan hyvä kaveri. Se kirja opettaa manipuloimaan ihmisiä.

Itselläni on aika samanlainen tilanne.
Tosin mulla on (onneksi ehkä) kissa, mikä nyt ainakin nyt vielä antaa mulle voimaa jaksamaan. Siitä iso ja lämmin kiitos sille elämän pikku ihmeelleni, mikä päätyi sattumalta mun elämääni.
Töissä taasen on todella huono työilmapiiri ja paljon kiusaamista ynnä muuta sosiaalista satuttamista, ollut jo silloin kun aloitin siellä 10v sitten. Olen kyllä töissä muutenkin työn takia, mutta olisihan se hyvä juttu, jos siellä oltaisiin asiallisia eikä tarvitsisi kuunnella kenenkään haukkumisia tai sietää ylipäätään alentavaa kohtelua, mikä on suurimmaksi osaksi vielä täysin aiheetonta ja perätöntä.
Hätävara olen muutenkin myös muille. Se, kenen kanssa ollaan tekemisissä, jos parempaa tai ylipäätään mitään muuta ei ole. Ja jota roikotetaan hätävarana kuvioissa mukana, jos toisella sattuukin välit menemään pieleen sen paremman vaihtoehdon kanssa. Ja tämä on tätä ihan kaikessa, niin ystävyys-(korjaan "ystävyys"-) kuin seurustelusuhteissakin.
Juurikin viimeisin naisystäväni teki aika ikävät mulle, alkoi vielä tässä reilu kuukausi sitten, kun olin leikkauksessa. En nyt viitsi sen tarkemmin kertoa, mutta oli jo häipymässä omaan kotiinsa sillä sekunnilla, kun itse kotiuduin ja muutenkin väläytteli eron uhkaa/suhdetaukoa vähän väliä milloin milläkin syyllä. Omilla/läheistensä ongelmilla, tuolla minun terveydentilallani ja sitten ihan tälläkin, että jos en nyt tee näin tai noin, niin se on meidän suhteesta pois. Ja totta kai mulla tuli kova itku, vaikka yritin tapella sitä vastaan tosissani. Ja muutenkin, kun mä en ole herkästi itkevä ihminen, niin se kertoo jo paljon tilanteesta, kun toinen saa mut purskahtamaan itkuun muutamalla sanalla ja eleellä. Eli osasi kyllä loukata mua just oikealla tavalla ja oikealla hetkellä sellaisella asialla, mille mä nyt en yksinkertaisesti voi mitään. Kun eihän kukaan nyt halua eikä päätä hankkia itseensä leikkauskuntoon.
Ja ei tuollaista henkistä helvettiä jaksa enää varsinkaan, että joutuu koko aika olemaan varpaillaan, että milloin tulee taas joku eron uhkaa aiheuttava tilanne päälle. Ja että koko aika alitajuisesti ainakin takaraivossa jyskyttää tunne, että miten mikäkin asia vaikuttaa mun suhteeseen ja kuinka pahasti/hyvin mitä sit tekeekin tai on tekemättä.
Ja tulihan sieltä vähän vihjauksia mun henkisestä tilanteestakin, että olisko vähän huono kun sellaisia on hänen elämässään ennenkin ollut. Suuttui vielä, kun otin asian puheeksi ja loukkaannuin vielä. Kun ei mua nyt tarvitse miksikään hulluksi vajakiksi leimata eikä epäillä edes sen takia vrsinkaan, että sellaisten kanssa joutuu muuten muissa tilanteissa olemaan tekemisissä. Ja kaikki tuo tuli vielä tosiaan tällaisessa elämäntilanteessa, missä olen muutenkin heikkona ja haavoittuvainen. Kun kivut jo oli aika kovat tuon leikkauksen jälkeen ja liikkuminen tosi huonoa. Periaate tos tilanteessa oli se, että puolustuskyvyttömäksi pudonnutta vielä kurmuutettiin lisää että varmasti sattuu enemmän ja toisen olo vielä huononee entisestään.
Ja tuollainen suhdetauoilla pelailu mulle on muutenkin sellainen asia, että se on vaan tapa satuttaa toista ja/tai sitä ehdottava vaan haluaa juurikin päästä pelehtimään toisten kanssa/etsiä "rauhassa" parempaa. Vaikka pettäminenhän on pettämistä, sitä ei puolustella millään oltiin suhdetauolla-väitteellä.
Ilkeä asia vaan. Muutenkin ollut jo aika kauan tällainen tilanne päällä, mut viimeiset 2v varsinkin työkavereiden puolesta on ollut aika kovaa aikaa. Ja "ystävätkin" ovat olleet sitä mitä on, eli just sit mun kanssa jos ei muutakaan ole. Ja silloinkin vaan sen verran ja niin kauan, kun juoksen pelkästään heidän päähänpistojensa mukaan heidän perässään.
Niin tässä nyt, kun lysin tuon viimeisimmän exäni, niin ajattelin että nyt ainakin on edes se yksi ihminen, ketä pitää ja välittää musta ihan aidosti. Ja ehdin mäkin kuitenkin rakastua häneen tuon muutaman kuukauden aikana, mitä ehti kulua ennen tätä mun leikkausta ja tätä hänen aloittamaansa käytöstä, mistä nyt kirjoitin.
Paha olla vaan..:/ Välillä vähän itkettääkin, valitettavasti, vaikka yritän olla niin, ettei häiritsisi ainakaan niin paljon.
Ja keljuttaakin kyllä. Oma tyhmyys ihan. Tiesin, että paskaa saa pyytämättäkin naamalleen kilokaupalla ja itse sitä paskaa nytkin tuli kuitenkin siitä huolimatta omalla rakastumisellaan pyydettyä silmilleen.
Ja näin....
No eipähän enää tarvitse ainakaan yrittääkään mitään ihmissuhteisiin liittyen. Ja jos joku yrittää päästä väleihin, niin parempi on kun torppaa sen heti ensihetkillä sitten vaikka silkalla kusipäisyydellä jos ei vähemmällä toinen tajua. Kun itse siinä taas saa ne paskat niskaansa, vaikka tekisi mitä tahansa oikein.

Sen verran vielä juurikin näistä muista ihmissuhteista. Lähinnä ystävyyksistä.
Tuo on kanssa ollut aina hyvin ikävän olon tehnyt asia, kun mä olen aina ollut se, kenen pitäisi auttaa muita ja olla tukena milloin missäkin asiassa ja huolehtia niistä kuin omistani. Ja olenkin kyllä auttamisenhaluinen ja ihan epäitsekkäistä syistä.
Kyllä mä mielelläni tutuille ja läheisille apua annan tarvittaessa sen mitä pystyn. Mut se on ollut usein monelle se syy olla mun kanssa tekemisissä.
Mun pitäisi aina pyyteettömästi auttaa, siihen vedotaankin, kun mut tiedetään. Mutta sitten kun itse tarvitsen apua, niin siitä tehdään aina sellainen numero, kuinka iso uhraus se mun auttaminen on tai et mä olen riesa, kun mua joutuu auttamaan.
Ja toinen tuossa on se, että aina pitäisi mun rahalla maksaa siitä avusta. Aikanaan edellisen leikkauksen jälkeen tämä mun silloinen "ystävä" olisi halunnut muutaman satasen siitä, että olin hänen luonaan pari päivää tuon leikkaukseni jälkeen. Ja hän myös juurikin haukkui mut aikaslailla suoraan siitä, että hän joutuu mua auttamaan. Itse vielä tarjosi apuaan mulle, vaikka en sitä pyytänyt. Tai no pyysin sen verran, että katsoisivat yhden, korkeintaan kaksi päivää mun kissan perään ja sanoivat itse että he kyllä huolehtivat minustakin jos tarvitsee. Eikä siinä vaiheessa ollut mitään ongelmia siitä, että tarvitsen apua tai että siitä olisi t äytynyt maksaa saman verran kuin leikkauksesta. Tuntui niin lasketulta jutulta tuo silloin, vaateet tuli jälkeenpäin nimittäin.
Ja muutenkin..
Toinen on tämä, että mun usein pitäisi kuljettaa autolla milloin ketäkin milloin milläkin asialla, eikä ikinä edes kysytä, että onnistuuko, ehdinkö tai ylipäätään että sopiiko?
Sitten jos joskus tarvitsen esimerkiksi kyydin töistä kotiin, niin ensimmäinen kommentti aina on että "Joo, mutta se maksaa sitten tämän verran". Itse jos olisin tuollainen heitä itseään kohtaan, niin helvetti olisi irti kyllä sekunneissa...
Ja kun aikanaan kyllästyin aika piankin tällaisiin tilanteisiin ja nykyään katson kyllä hyvinkin tarkkaan uusien tuttavien kohdalla et mikä on pelin henki heillä, niin mä olen sitten saanut kuulla olevani vaikka mitä negatiivista.
Eli kanssa tosiaan ihan turhaa koko homma yrittää edes, siltä tuntuu.
Niin kauan on kaikki ok, kunnes tulee noita tilanteita mistä kerroin. Tai sitten löytyy joku parempi kaveri jne.
Kun saisi edes yhden oikean ja kunnollisen ja terveen ihmissuhteen elämäänsä niin olisi hyvä.
Mutta kun ei näköjään niin ei sitten todellakaan. Aina yritetään ainakin vain hyötyä ja pompottaa/loukata kuka mistäkin syystä. Ja kun on heikoilla niin satutetaan vielä enempi ja pahemmin.

EiOikeinJaksaEnää kirjoitti:

Sen verran vielä juurikin näistä muista ihmissuhteista. Lähinnä ystävyyksistä.
Tuo on kanssa ollut aina hyvin ikävän olon tehnyt asia, kun mä olen aina ollut se, kenen pitäisi auttaa muita ja olla tukena milloin missäkin asiassa ja huolehtia niistä kuin omistani. Ja olenkin kyllä auttamisenhaluinen ja ihan epäitsekkäistä syistä.
Kyllä mä mielelläni tutuille ja läheisille apua annan tarvittaessa sen mitä pystyn. Mut se on ollut usein monelle se syy olla mun kanssa tekemisissä.
Mun pitäisi aina pyyteettömästi auttaa, siihen vedotaankin, kun mut tiedetään. Mutta sitten kun itse tarvitsen apua, niin siitä tehdään aina sellainen numero, kuinka iso uhraus se mun auttaminen on tai et mä olen riesa, kun mua joutuu auttamaan.
Ja toinen tuossa on se, että aina pitäisi mun rahalla maksaa siitä avusta. Aikanaan edellisen leikkauksen jälkeen tämä mun silloinen "ystävä" olisi halunnut muutaman satasen siitä, että olin hänen luonaan pari päivää tuon leikkaukseni jälkeen. Ja hän myös juurikin haukkui mut aikaslailla suoraan siitä, että hän joutuu mua auttamaan. Itse vielä tarjosi apuaan mulle, vaikka en sitä pyytänyt. Tai no pyysin sen verran, että katsoisivat yhden, korkeintaan kaksi päivää mun kissan perään ja sanoivat itse että he kyllä huolehtivat minustakin jos tarvitsee. Eikä siinä vaiheessa ollut mitään ongelmia siitä, että tarvitsen apua tai että siitä olisi t äytynyt maksaa saman verran kuin leikkauksesta. Tuntui niin lasketulta jutulta tuo silloin, vaateet tuli jälkeenpäin nimittäin.
Ja muutenkin..
Toinen on tämä, että mun usein pitäisi kuljettaa autolla milloin ketäkin milloin milläkin asialla, eikä ikinä edes kysytä, että onnistuuko, ehdinkö tai ylipäätään että sopiiko?
Sitten jos joskus tarvitsen esimerkiksi kyydin töistä kotiin, niin ensimmäinen kommentti aina on että "Joo, mutta se maksaa sitten tämän verran". Itse jos olisin tuollainen heitä itseään kohtaan, niin helvetti olisi irti kyllä sekunneissa...
Ja kun aikanaan kyllästyin aika piankin tällaisiin tilanteisiin ja nykyään katson kyllä hyvinkin tarkkaan uusien tuttavien kohdalla et mikä on pelin henki heillä, niin mä olen sitten saanut kuulla olevani vaikka mitä negatiivista.
Eli kanssa tosiaan ihan turhaa koko homma yrittää edes, siltä tuntuu.
Niin kauan on kaikki ok, kunnes tulee noita tilanteita mistä kerroin. Tai sitten löytyy joku parempi kaveri jne.
Kun saisi edes yhden oikean ja kunnollisen ja terveen ihmissuhteen elämäänsä niin olisi hyvä.
Mutta kun ei näköjään niin ei sitten todellakaan. Aina yritetään ainakin vain hyötyä ja pompottaa/loukata kuka mistäkin syystä. Ja kun on heikoilla niin satutetaan vielä enempi ja pahemmin.

Lue lisää

Ihan näin on monella. Itse olin monet vuodet tukena ystävälleni kun hän voi huonosti ja jätin omat tarpeeni sivuun hänen vuokseen enkä edes ajatellut että hänen pitäisi maksaa siitä minulle. Meni muutama vuosi ja minäkin tarvitsin hänen apuaan , niin jo luetteli syitä minne oli juuri sinä päivänä menossa ja kuinka kiireellistä hänellä on. Joten se oli kun kylmää vettä kasvoille , ja minä kun luulin että ollaan ystäviä . Tänään joskus puhutaan puhelimessa hänen ehdoillaan toki, niin että,olen jo tehnyt niin etten aina edes vastaa kun hän soittaa. Sillä olen huomannut että olen alkanut änkyttämään kun hän soitta, sitä ei ole missään muussa tilanteessa minulle tapahtunut . Niin että aion lopettaa kanssakäymisen kokonaan hänen kanssaan , siis sekin ystävyys oli aitoa vaan minun puoleltani , ja totta kai se kirpaisi kun huomasin ettei ystävyys oikeastaan koskaan ollut minun ehdoillaan aina hänen .
Olen löytänyt uuden ystävän jolla on samat harrastukset kun minullakin ja meillä riittää aina juttua vaikka minkämoisista asioista Puhetta riittää ——- ilman änkyttämistä

Niin mäkin uskon kohtaloon, mut mun kohdalla se on ollut huono.

Pistä poikki sellainen ihmissuhde , oikeat ystävät pitävät sinusta sinun vuoksesi eikä siksi että olet yksin jne
Monet leikki hyväntekijänä mukamas ja ovat niin tyhmiä että eivät osaa pitää suutaan kiinni asioista mitkä saattavat loukata, äsilloin kun minun mieheni kuoli ja jäin yksin niin parisuhteessa oleva ystäväni sanoi että hakeutuisin muiden yksinäisten joukkoon , osoitti selvästi sen että enää ei olla ystäviä kun illallis pöydässä olisi vaan kolme lautasta, kun sitä neljättä ihmistä ei enää ole . Hänen sanansa loikkasivat Minua tavatomasti . Nyt soittelee ja kyselee mitä teen, tapaan sanoa , että osoittelee vieraita tässä , enkä selittele kun kyselee että kuka on tulossa, sanon vaan pyöreästi vastaukseksi enkä selvittele kuka tulee. Usein. Ne tulijat ovat omia lastenlapsiani 🙂🙂🙂

Ari Vatanenkin sanoi, että naiset ovat niin paljon viisaampia. Tarkoitti elämänkokemusta, Yhdellä ystävän perheellä aikuisella pojalla on vähan vanhempi naisystävä, menee hyvin.

Onko siinä sitten kyse ystävyyssuhteesta vai äidinkorvikkeesta? Olen itse aina kokenut eläneeni ilman äitiä, sillä niin etäiseksi on oma äitini jäänyt. Olisikin mukavaa välillä vaihtaa kuulumisia aidosti ja rehellisesti vanhempieni kanssa, mutta valitettavasti en siihen pysty. Heidän suhtautumisensa minuun on aina ollut jotenkin sairasta, on vähätelty,lytätty ja kaikenlainen emotionaalinen tuki on jäänyt saamatta.

En tiedä millainen suhde muilla yksinäisillä on vanhempiinsa, mutta luulen, että ainakin osalla vaikea ja etäinen suhde vanhempiin on yksi syy siihen miksi jää aikuisuudessa yksin. Sosiaaliset taidot ja itsetunto ovat jääneet heikoiksi, ja on vaikea luottaa toiseen tai kokea olevansa rakkauden arvoinen.

Niinpä tuntuisi hassulta aloittaa ystävyyssuhde paljon vanhemman naisen kanssa, koska tiedän että alkaisin ainakin itse projisoida suhteeseen niitä tunteita, joita paitsi koen jääneeni omassa perhepiirissäni. Tämä ei olisi mielestäni reilua toista kohtaan, sillä eihän kyseessä ole mikään terapiasuhde.

"oovaan omaihtes ."

Yrittääkö kaveri-homo taas vesittää faktoja?

Kyllähän aloittaja on oma itsensä. Kyllä ruottalaisissa rititää homoa, jos pulaa pakkaa tulemaan. ex-puolustusministeri, oikeusasiamies, vihreä toukoinen, ehkä ville n, sitten tää haavistos. koneen pojista, joka toinen sossu, h-lääkäri ja lääkäri, kaikki rannikolla järjestään, pohjanalahden takana ihan kaikki liinatukat, tanskassa mahta aolla lisää. Norja täysin homovaltainen, ei koskaan kukaan siellä naisille päätl käännä.

Kiitos vastauksistanne. Olen ollut viime kuukausina kiireinen töiden vuoksi, enkä ole ehtinyt miettiä koko asiaa. Olen neljäkymppinen mies. En enää etsi ketään, koska olen kyynistynyt ihmisiin ja rakkauteen. Parempi olla yksin, kuin elää suhteessa, missä ei ole onnellinen, eikä hyväksytty omana itsenään. Harmihan se on, olen kiltti, avoin, mukava, kiinnostunut monista eri asioista. En vain löydä sopivaa ystävää, enkä elämänkumppania. En jaksa enää ajaa itseäni epätoivon partaalle ihmis-suhteiden vuoksi. Ollaan yksin sitten.

Lue raamattua ja ota jumala vastaan.