HaluanOllaRauhassa

Olen ilmaissut kantani selkeästi jo aiemmin. Kertoo paljon teidän älykkyysosamäärän vähäisyydestä, että samaa toimimatonta "suunnitelmaa" yritetään uudestaan eri roolihahmoilla. En halua Jiitä, Peetä, enkä yhtäkään tästä paskasakista. Yksikään teistä ei ole edes ihminen silmissäni. Minulla on ihan oikea mies, en halua enkä tarvitse photoshopattua ja lavastettua seurustelukumppania. Jos joku tästä liskoaivoilla varustetusta paskasakista ihan aikuisten oikeasti ikävöisi ja välittäisi minusta, ensitreffit olisivat Pasilan poliisiasemalla. Sanonpa vielä senkin, että alaikäisen huollettavani salakuvaaminen täyttää myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit. Kuka teistä paskasakista ottaa vastuun teoistaan? Narsismipalstalla hullu stalkkeri huutelee suurta vihaansa, kun on tullut niin epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. On itkenyt psykologillekin mielikuvitustyttöystävästään, jopa kaksi kertaa. Antakaa mun kaikki kestää. Kaikenlaista ihmisjätettä sitä maa päällään kantaa.
8167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä tänne tulet kiukkuilemaan. Eihän tänne ole pakko tulla.

Äänestä

Lainattu Toosa TV BB-Terhiä...

..Mä haluun paavo pesusienen... haluuun...
...Mulla on synttärit ja haluuun paavon pesusienen...
...ja haluan roikkua lihakoukussa...
MUT ANTAAKA MUN OLLAAA...

samanlaista itku sä tässä vääntäsit

Äänestä

Tää ei ollut varmaankaan mulle, en omi tätä.🤡

Äänestä

Miksi teet rikoksia? Eihän niitä ole pakko tehdä? Haluan nähdä sen tuomarin ja poliisin ilmeen kun koko "suunnitelmaa" perustellaan älykkään loogisesti "kun se on niin yliempaattinen, niin ei me voitu lopettaa". Valtaosa teistä kuuluu psykiatriseen vankimielisairaalaan.

Äänestä

Selvä. Jätän sinut rauhaan.

Äänestä

Että kyllä pitää ihmisen kaltaisen alkuliman olla HELVETIN kateellinen minulle pelkästä olemassaolostani, että jaksaa vuosi toisensa jälkeen nähdä noin suurta vaivaa elämäni pilaamiseen ja yritykseen kavaltaa sukuni ja OMA omaisuuteni.

Äänestä

Onko tällä palstalla käynnissä kovanluokan Master Mind kriminaaliprojekti?

Äänestä

Hyvä trolli tai sitten olet päästäs aikas pahasti sekaisin. Kannattaa kertoa jollekin psykiatrille noista kokemuksistas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


StananLiskoaivot kirjoitti:

Olen ilmaissut kantani selkeästi jo aiemmin. Kertoo paljon teidän älykkyysosamäärän vähäisyydestä, että samaa toimimatonta "suunnitelmaa" yritetään uudestaan eri roolihahmoilla. En halua Jiitä, Peetä, enkä yhtäkään tästä paskasakista. Yksikään teistä ei ole edes ihminen silmissäni. Minulla on ihan oikea mies, en halua enkä tarvitse photoshopattua ja lavastettua seurustelukumppania. Jos joku tästä liskoaivoilla varustetusta paskasakista ihan aikuisten oikeasti ikävöisi ja välittäisi minusta, ensitreffit olisivat Pasilan poliisiasemalla. Sanonpa vielä senkin, että alaikäisen huollettavani salakuvaaminen täyttää myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit. Kuka teistä paskasakista ottaa vastuun teoistaan? Narsismipalstalla hullu stalkkeri huutelee suurta vihaansa, kun on tullut niin epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. On itkenyt psykologillekin mielikuvitustyttöystävästään, jopa kaksi kertaa. Antakaa mun kaikki kestää. Kaikenlaista ihmisjätettä sitä maa päällään kantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu