että turvapaikanhakijoiden vaikutus vastaanottavan maan talouteen ei ole positiivinen.
Turvapaikanhakijoista muutamia alkuperäryhmiä lukuunottamatta harvoin on julkistaloudelle nettohyötyä - sanoo taloustietäjä Vartiainen.
Eiköhän vähitellen ala ne hyväuskoiset hölmötkin ymmärtämään, että nämä ei-työperäiset tulijat ovat pelkkä rasite niin Lieksalle kuin muullekkin Suomelle. Kovasti on maailmanparantajat yrittäneet toisin väittää, mutta hekään eivät totuutta pakoon pääse.
Juhana Vartiainenkin tunnustaa
9
239
Vastaukset
Asia on päivänselvä ja sen tietävät Suomen päättäjät Vartiaisen lisäksi, mutta turvapaikanhakijoihin käytettyjä valtavia summia ei voi julkisesti esittää missään. Selvää on, että ihmisen täysihoito Suomessa maksaa.
- sjfjjbkkkkf
Maahanmuuton kuluthan piti laskea kun tämä hallitus astui johtoon, nyt se ajatus on haudattu syvälle.
Professori Matti Viren ihmettelee, miten Suomessa käytetään suuruusluokkaa sata miljoonaa euroa yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, mutta ei ole olemassa juuri mitään tutkimusta, joka kohdistuisi maahanmuuttoon, sen mahdolliseen tarpeeseen ja sen vaikutuksiin.
Maahanmuutto on siinä mielessä tärkeä asia, että se vaatii ilman muuta kunnon tutkimusta ja todella vakavaa paneutumista siihen, mitkä ovat sen taloudelliset vaikutukset, Virén sanoo. - surkeuden-huippu
Yhtään vaan ei tunnu päättäjiä haittaavan se kuinka paljon rahaa palaa, näiden tulijoiden elättämiseen.
- järjetöntä
surkeuden-huippu kirjoitti:
Yhtään vaan ei tunnu päättäjiä haittaavan se kuinka paljon rahaa palaa, näiden tulijoiden elättämiseen.
Yli viisimilliä saavat laittomatkin ensi vuonna, että pärjäävät täällä.
- öööhhhhh
järjetöntä kirjoitti:
Yli viisimilliä saavat laittomatkin ensi vuonna, että pärjäävät täällä.
Ihan järjetöntä.
- pelollevaltaa
Väärä uskoinen homo on ykkös kohde, alkoi antaa
- salaisetkansiot
Kysymys on asiasta, joka on tabu. Ei kannata edes yrittää, katsele joutessasi vaikka velkakelloa.
- tosi.syvältä
Hallituksen ajatus on haudattu syvälle, mutta syvältä on tämä nykyhallituskin!
En voi välttyä siltä, että ajatusmaailmani ja ymmärrykseni myötäilee pitkälti tämän ketjun kirjoituksia. On kuitenkin se, että silloin kun on jo pitempään housuihinsa paskantanut, olipa hallitus tai muu taho, olisi syytä toivoa säädyllistä pyykinpesua, ettei haisisi kauemmin. Kukapa sitä paskavaipoissaan haluaisi oleskella. Valitettavaa, että äänestysprosentti ja äänestäjien kanta antaa lapsenkasvoisten päättäjien rypeä noissa vaipoissaan. Valitettavasti mikään ei näytä muuttuvan, ainakaan hetkessä, miksikään paremmaksi.
Suomalainen on hyvin sävyisä, pääsääntöisesti valtiovaltaa uskova ja lainkuuliainen luonne. Näissä asioissa tuntuu olevan hyvinkin pitkä vieteri. Mutta entäs sitten, kun se vieteri suomalaisella katkeaa ylivinkeänä, - kireänä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018294- 565182
- 244817
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274730Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364550Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h744447- 624013
- 423665
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402944- 452649