Miten KGB käytti luonteita hyväkseen?

ertthreg

Oinaita näkee eniten kaduilla. He ovat ne, jotka käyvät hoitamassa hankalat tapaukset, ja tuomassa päällystön muistutukset hoitamattomista asioista. Lisäksi he toimivat itsepuolustuskouluttajina. Joskus nämä saavat tuurata härkää ja leijonaa päällikkötehtävissä, jos tuleva työntekijä tai asiakas osoittautuu näille kahdelle liian haastavaksi. Oinaita on paljon kuulustelijoina ja kurin palauttajina, sekä turvamiehinä.

Härkiä tapaa pääasiassa konttoreissa päällikkötehtävissä. Kentällä ne ovat liian hitaita, ja tuppaavat nukahtelemaan varjostustehtävissä. He päättävät kuka kuolee, kenet viedään mihinkin, ja että ideologia pysyy puhtaana ja muuttumattomana. Myöhemmistä oligarkeista suurivatsaisimmat ovat härkiä. Leijonat toisinaan tuuraavat härkiä, ja oinaat leijonia, riippuen asiakkaan hankaluudesta. Härät ovat ne, jotka ovat fanaattisimpina äänessä kokouksissa, ja näitä myös kierrätetään eniten. Härät ovat niin fanaattisia, että ne on helppo korvata toisella, joka ei arvaa kysellä mitä edelliselle tapahtui.

Kaksosia näkee eniten kadulla. Heitä käytetään paljon peitetehtävissä viettelemässä osoitetut kohteet ojasta allikkoon, sekä hoitamassa useamman asian kerrallaan, he ostavat mm. varaosat ja auttelevat muita osastoja siinä sivussa. Aina kaksosella riittää 5 minuuttia jollekin sivutehtävälle... Toisinaan muutama kaksonen on konttorissa siltä varalta, että päällistölle tulee tarvetta käyttää hänen palveluksiaan sen muutama 5 minuuttia... Kaksosia käytetään myös seuralaisina sinkuille, jotta nämä eivät kävisi asiakkaisiin käsiksi.

Rapuja käytetään pääasiassa naisasiakkaiden kuulustelussa. He ovat herkkiä naisasiantuntijoita, sekä sisustusarkkitehtejä, jotka ymmärtävät päällystön lukaalien päälle. Koska ravulle perhe on arvokas, on nämä helppo pitää perhemäisessä organisaatiossa, missä nämä huomaavat nopeasti petokset, noteeraavat uskollisimmat, ja auttavat päällystöä palkitsemaan nämä. Mies ravun pomoksi hommataan aina nainen, "äiti" hahmo, jotta ravun sitoutumista uuteen "perheeseensä" voitaisi lujittaa. Organisaatiossa kauimmin pysyvät ovat yleensä rapuja.

Leijonia näkyy eniten värvääjinä ja houkuttelijoina, sekä muuten vain ulkona tepastelevina mainoskohteina, jotta saisivat levittää organisaatiosta parempaa kuvaa. Komean mustatakkisen agentin perikuva on näistä tapauksista saatu. Näiden komea ulkonäkö ja olemus kaataa kohteen kuin kohteen palvelemaan uutta organisaatiota ja ideologiaa... Toisinaan nämä saavat toimia varajohtajina härkien sijaan, jos uusi työntekijä osoittautuu liian hankalaksi härälle, ja saavat toimia mm. kuulustelijoina ennen oinasta...

Neitsyitä näkyy pääasiassa sisätehtävissä. He huolehtivat tilojen siisteydestä, tarkastavat oikeinkirjoitukset ja salakuuntelunauhat, ja kattavat päällystön kokoustilat ja pitävät paikat ojennuksessa. Suurin osa Kremlin siivoojista ja palvelijoista on neitsyitä. Jokaisen oligarkin kotona on sellainen. Jos jossain epäillään tapahtuneen muutos, tuodaan neitsyt tarkastamaan asia. Neitsyitä käytetään myös siveys propagandan levittämisessä alaisille. Klubeihin näitä ei päästetä todentamaan saarnansa vaikutuksia...

Vaakoja käytetään arvioimaan bisneksien kannattavuus, sekä hankkimaan johtajille uudet vaatteet. He saavat myös edustaa kokouksissa johtajaa, jos johtaja ei näytä tarpeaksi hyvältä verrattuna muuhun kokousväkeen. Toisinaan nämä auttavat kenttäväkeä, jos etsitty meinaa päästä pakoon, nämä voivat ohimennen hoidella kohteen, sikäli kun näistä ei ulkonäön perusteella arvaisi... Vaakoja käytetään myös leijonan apuna organisaatioiden imagon luomisessa.

Skorpioneja näkyy pääosin pimeillä kujilla palkkatappajina, vakoojina, ja kellaritiloissa kiduttajina, missä nämä saivat hoitaa hankalat tapaukset, sekä vietellä ne hankalat tapaukset, joita kaksonen ei onnistunut lumoamaan. Nämä myös toimivat psykologeina ja lääkäreinä, sekä kuulustelijoina vastakkaisille sukupuolille ennen leijonaa. Näitä käytetään toisinaan väliaikaisina pelottavina ilmestyksinä tyypeille, jotka kaipaavat varoitusta... Jos jonkun oligarkin akka ei meinaa tulla raskaaksi, kutsutaan skorppari apuun. Useat turvamiehet ovat skorpioneja näiden itsepuolustustaitojen takia.

Jousimiehiä käytetään paljolti kiireellisten tapausten hoitamiseen, pakenevien asiakkaiden kiinniottamiseen ja kaikkeen, missä tarvitaan nopeaa reagointikykyä, matkustushalukkuutta ja vauhtia. Monet VIP autonkuljettajista, kuriireista ja koiramiehistä ovat jouskareita. Konttoreihin näillä on pääsy kielletty, jotteivät aiheuttaisi kaaosta siellä, ja he viettävätkin usein yönsä autotallissa autoja vartioiden. Toisinaan mielellään sitoutumattomat jouskarit tuuraavat skorppareja tietyissä epävirallisissa tehtävissä...

Kauriita näkyy pääasiassa toimistohommissa palkanlaskijoina, raportin tarkastajina ja kirjoittajina. He ovat härkien tärkeimpiä apulaisia, ja ovat usein niitä, jotka aiheuttavat sen, että konttorissa palaa valot yölläkin, ja jatkuva kirjotuskoneen nakutus ei ota loppuakseen. Kauriit ovat ne, joiden käsien ka

4

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fgrtrte

      Kauriit ovat ne, joiden käsien kautta härkien ja leijonien antamat käskyt levitetään alaisille, jotka kiirehtivät toteuttamaan käskyt.
      Koska kauriit ovat varovaisia ja säikkyjä, näitä käytetään pitkän kantaman salamurhiin, sekä toisinaan kaaoksen luomiseen etenkin pimeän aikaan kun mielenosoitus pitää hajoittaa.

      Vesimiehiä tapaa varmimmin tutkimuslaitoksissa missä nämä kehittelevät parhaat tekniset laitteet salakuunteluun yms. sekä uudet ideologiat. Heitä myös käytetään vastapuolen organisaatioiden ideologioiden tärvelemiseen, sekä sisäisten osastojen vakoilemiseen. Toisinaan nämä sopivat myös uusien huumaavien aineiden koekäyttäjiksi, ja auttavat keksimään kokemustensa perusteella lisää. He ovat lääkäreinä toimivien skorpparien hyviä apureita.

      Kaloja käytetään kemiallisissa laboratorioissa keksimään parhaat tappavat myrkyt ja tutkimaan tuntemattomat aineet. Jostain syystä kaloista ja vesimiehistä on jatkuvasti suuri pula. Kalat toimivat myös vesimiesten ja skorpparien hyvinä apureina sairaaloissa, sekä psykologin tehtävissä kenttäväelle... Klubeissa näitä näkyy usein viihdyttämässä muuta porukkaa kaksosten kanssa.

    • keksikääparempaa

      Jonkun ptäisi keksiä noista vielä parempaa... Tämän voi sanoa olevan raakaversio.

    • olennainenpuuttuu

      Hmm.. ihan mielenkiintoinen vitsi, mutta siitä puuttuu jotain olennaista. En vain tiedä mitä.

    • kurinpalauttaja

      Ei puutu mitäään. Hieno. Oon just tollanen kuin ekamerkki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe