Idiootti mikä idiootti

Ykkösidiootti

Kerron teille oman tarinani. Älkää hyvät ihmiset sortuko pikavippeihin!

Noin 10 vuotta sitten olin vielä velaton lukuunottamatta asuntolainaa. Sitten kuvioihin tuli rahaa vievä harrastus. Joinakin kuukausina menot ylittivät tulot ja päädyin ottamaan sen ensimmäisen pikavipin...nyt on hyvä todeta että ei olisi kannattanut.

Kun sen ensimmäisen "helpon rahan" oli saanut, tiukassa paikassa oli aivan liian helppo turvautua aina uuteen. Siitä alkoikin kierre, entisiä vippejä maksettiin uusilla ja äkillisten menojen yllättäessä oli helppo ottaa aina uutta. Tyhmyydestä saa myöhemmin maksaa kalleimman mukaan.

Uuden, parempipalkkaisen työn myötä maksuista kuitenkin juuri ja juuri selvisi. Harrastus päättyi ja siitä jäi jäljelle vain velkaa. Eiväthän ne mihinkään kadonneet. Vieläkin niistä olisi ollut mahdollista selvitä, mutta sitten sattui ja tapahtui...ennenkaikkea tapahtui. Taas muutama lisävippi joilla asiat oli helppo laittaa kuntoon. Tilanne alkoi olla kestämätön, lisää yhdistelylainoja ja lopulta olinkin pisteessä jossa ei enää näkynyt valoa tunnelin päässä.

Otin yhteyttä velkaneuvojaan ja hänen avullaan ja ohjeilla asiat näyttivät järjestyvän. Sitten tulikin jälleen kylmä suihku niskaan. Töissä tehtävänkuvan muutos, palkkaan raju muutos alaspäin ja se olikin sitten siinä. Velat alkoivat valua ulosottoon. Vaihdoin työpaikkaa, en kestänyt enää entisessä. Luultavasti sairastuin siinä kohtaa myös masennukseen. Sairautta ei ole virallisesti diagnosoitu, mutta kaikki oireeni sopivat taudinkuvaan. Nyt lääkäriin ei ole edes varaa mennä. Enkä halua saada masennusdiagnoosia koska sen myötä menee nykyinen työpaikka. Sinnittelen nyt siis töissä jokseenkin romahtamispisteessä. Autan työssäni ihmisiä joilla on elämässään taloudellisia ja terveydellisiä ongelmia. Minä - jonka oma elämä on päin helvettiä. Asunto ulosmitataan varmaan ennen joulua. Kuulostaako tämä siltä että haluatte samaan tilanteeseen? Kerran vielä - olkaa viisaampia!! Omalla kohdalla kaikki toivo on jo menetetty.

4

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luuserihahahahayay

      Oravanpyörässä raatavan ääliön itkutarina 😂😂😂
      Lisää näitä 😎👌

      • oliyhdenyönjuttu

        Laitetaanpa paremmaksi.
        Kaverit sanoivat: "nyt on sinun vuorosi maksaa kapakkakierros meille."
        No,joo se oli ennen tilipäivää kuun lopulla ja ei ollut oikein varaa maksaa sitä kappakkakierrosta joten otin ensimmäisen pikavipin. No,sehän meni alta aikayksikön.

        Ei mennyt kun puoli tuntia toinen pikavippi oli tilillä. Vähän isompi.
        Ennen puoltayötä oli nekin rahat laitettu kurkusta alas. Mutta olihan noita pikavippifirmoja pilvin pimein. Ja taas oli kohta rahat tilillä.

        Kun ravintolan sulkemisaika oli käsillä en enää muistanut kuinka monta pikavippiä olin ottanut.
        Pahaksi onneksi kun tilipäivä tuli palkka pienempänä kuin yleensä.

        Pikavipeistä tuli laskut, joten piti ottaa lisää pikavippiä että sain edelliset maksettua.
        Tätä jatkui muutamia kuukausia, kunnes pikavippejä en enää saanut.
        Ajan kanssa ne menivät käräjille ja ulosottoon.
        Työttömyys iski ,joten ne ovat edelleenkin siellä ulosotossa ja tulevat olemaan.

        Näin helposti ihminen tuhosi elämänsä vuonna 2012.


    • Velkaantumisesi tarina on kaavamaisen tuttu, samaa reittiä ovat tuhannet muutkin päätyneet vaikeuksiin. Sinulla on kuitenkin tilanteessasi useita ratkaisuvaihtoehtoja, vaikket juuri tällä hetkellä kykene niitä itse näkemään.
      Olet paikannut talouttasi kymmenen vuotta pikavipeillä, etkä ilmeisesti ole missään vaiheessa saanut pottiasi nollille asti. Asuntolainaa olet lyhentänyt samaiset 10 vuotta, joten omistat jo yli puolet kodistasi. Onko seinien myynti ja vuokralle muutto poissuljettu vaihtoehto? Asuntoosi tehdään varmastikin ns. turvaava ulosmittaus, jolla uo-mies voi napata lainanmaksun jälkeen ylijäävät myyntitulot. Seinät eivät tee kotia, mutta niillä voisit maksaa velkasi ehkä kokonaan pois.
      Mikäli vippiesi määrä jää alle 34 000 euron, voit yrittää Takuu-Säätiön takausta järjestelylainalle. Asuntolaina jää ulkopuolelle, voit maksaa tällä pankista nostamallasi lainalla myös ulosoton puhtaaksi. Mikäli velkataakkasi on ylivoimainen, voit yrittää velkajärjestelyyn pääsyä velkaneuvojan avulla.

      Jos epäilet sairastuneesi masennukseen, hakeudu työterveyshuoltoon ja hae apua itsellesi. Masennusdiagnoosi ei tarkoita työpaikan menetystä, mutta hoitamaton masennus tarkoittaa yleensä vaikeuksia selviytyä työtehtävistä ja sitä kautta potkuja. Lääkärillä on vaitiolovelvollisuus. Masennuslääkitys auttaa sinua jo muutamassa viikossa ja ahdistuksesi ja toivottomuutesi helpottavat. Vasta silloin on isompien päätösten aika./Suomen velalliset ry

    • enihmettelis

      En helkkarissa lähtis noihin touhuiluihin enää nyt kun näitä täällä lukee. Kaipa siinä pääkin sekoaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      289
      46029
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      53
      11504
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      242
      11090
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      43
      9892
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      92
      8716
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      293
      6787
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      12
      3812
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      4
      3575
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3460
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      8
      3369
    Aihe