Eilisessä paikallislehdessä kerrotaan, mikä on Rautavaaran kunnan taloudellinen tilanne.
Se ei ole kovin kehuttava.
Kunnan väki vähenee, vanhusten määrä suhteessa työssäkäyvään väkeen kasvaa, työpaikat eivät lisäänny jne jne eli kunnan tilanne heikkenee lähes joka sektorilla. Kohta ei karkesasti sanottuna ole muita veronmaksajia kuin kunnan palkkalistoilla olevat henkilöt, muutama yrittäjä ja muutama maatalousyrittäjä.
Kunnan hallinto näyttää myös olevan kriisissä. Muualla somessa vellovassa keskustelussa näkee, mikä kunnan tila on silläkin puolella.
Ei ole kunnan imagolle kovin mairittelevaa, että kunnan ylimmässä johdossa virkamiehet kiistelevät ja nokittelevat toisilleen somessa. Tuollainen kertoo ulospäin, mikä kunnan tila on kaikin puolin.
Olisi syytä pitää kunnan johdon keskinäiset kinstelut siellä kunnantuvan seinien sisäpuolella ja mielellään sielläkin kunnanjohtajan virkahuoneessa.
Rautavaara - kunnan talous ja hallinto
52
995
Vastaukset
- yhteistyötä
Messiaanisia kirjoituksia näkyy fc:ssä olevan niin taloudesta kuin muustakin. Pientä nokittelua ja besservisseröintiä tietenkin on, mutta sehän kuuluu rautavaaralaisuuteen.
Valtataistelussa ja "pullistelussa" unohtuu yhteen hiileen puhaltaminen. - eletäänvatukossa
Käskytykset kulkevat ylhäältä alas eli esimieheltä alaiselle eikä päin vastoin.
Rautavaaralla näyttää tuokin asia unohtuneen. - Uskoako
Älä kirjoita Rautavaarasta mitään kritiikkiä. Et tarvitse työtä , riittää kauniit maisemat, rauha. Näin menee jos facebook kirjoituksiin on uskominen.
- pahuuselää
Jos et tosiaan tarvitse muuta kuin kauniita maisemia, et voi kirjoittaa juuri kritiikkiä. Sillä kun ei elä.
Jos sallit kaikenlaista pahuutta kuten työpaikkakiusaamista, eriarvoistamista, uhkailua, hiostamista, painostamista, nepotismia, valehtelua, pettämistä ja paljon, paljon muuta kunnan ja samalla työnantajan taholta, älä silloinkaan kirjoita kritiikkiä.
Tyydy, mitä annetaan!
- Junanviemä
Rautavaaralla on viitisen sataa työssä käyvää tai siihen verrattavaa. Loput tuhatkaksisataa ovat eläkeläisiä tai työttömiä. Keskustelu työpaikkakiusaamisesta saattaa olla ylimitoitettua. Keskustelkaa sen sijaan toistenne kyttäämisestä, naapureittenne pelkäämisestä, omaan napaanne tuijottamisesta ja siitä kuinka Rautavaara on maailman napa.
Täällä etelämmässä on yhdessä työpaikassa työntekijöitä jo enemmän kuin Rvaaralla asukkaita, joten kyllä teidät elätetään! Älkää olko huolissanne! Pääkaupunkiseudulla, jossa asuu reilu miljoona ihmistä, ja työttömyysprosentti on pienempi kuin Rvaaralla. Eläkeläisiä on vähemmän, joten rahaa riittää köyhien kuntien avustamiseen. Suhtautukaa myönteisesti eteläsuomalaisiin, työssä käyviin ihmisiin, jotka aikoinaan lähtivät Pohjoissavostakin työn perään, eivätkä jääneet uunin viereen istumaan ja purnaamaan yhteiskunnan kurjuudesta. - stopkiusaamiselle
Ei keskustelu työpaikkakiusaamisesta ole yhtään ylimitoitettua. Joka joutuu sen kohteeksi ja varsinkin esimiehen taholta, on tosi rankkaa. Kaiken lisäksi sitä on tapahtunut nimenomaan Rautavaaran kunnan organisaatiossa ja siihen on puuttunut jopa AVI. Tosin kunnan päättäjät pitävät tuotakin AVI:n käsittelyratkaisua pilkkanaan. Viimeaikojen päätökset ovat osoittaneet sen.
Muilta osin kirjoitus on aika paljon totta. Siitä en ole varma, onko eteläsuomalaiset valmiita elättämään Rautavaaran tapaisia kuntia.
Työpaikkakiusaamisesta en lakkaa puhumasta ja tuon sen jokapaikassa esille ja varsinkin, kun kääntyy puhe Rautavaaraan tai yleensäkin työelämän varjopuoliin. Niin läheltä se on liipannut nimenomaan Rautavaaran kunnassa läheistäni ihmistä ja olen nähnyt sen, miten ja minkälaisella mandaatilla kiusaajat ja epäasiallisesti kohtelevat toimivat. Siitä puuttuu inhimillisyys. Siltä osin ei uskoisi, että asumme sivistysvaltiossa, jossa koulutus ja tiedontaso on korkea.
Kerrassaan hävettävää toimintaa! - Junanviemä
On paha, jos asiat Rvaaralla ovat noin. Kirjoittaja näyttää tietävän asiansa, ja tuntevan henkilöt.
Jos Aluehallintaviraston lausuntoa ei noteerata, ei näyttäisi olevan muita keinoja, kuin jatkaa vääntöä ja yrittää vaikuttaa luottamushenkilöihin. Eli kunnallisvaalit.
Yksittäiset henkilöt jyrätään jos heillä ei ole tukiryhmää.
Me eteläsuomalaiset, Pohjoissavosta aikoinaan tänne muuttaneet seuraamme tilannetta. Toki olemme kiinnostuneet kotiseudustamme, koska "elätämmehän" ahneet lappilaisetkin.- junankuljettama
Rautavaaralla on oma kulttuurinsa ja sitähän ei tietenkään muuteta. On esitetty jopa, että muualta tuleville on pidettävä Rautavaara-kurssi, jotta osaavat elää Rautavaaralla. Niin, ja joka ei sopeudu kaikkeen mielettömyyteen, hänestä on päästävä eroon keinolla, millä hyvänsä...että sillä tavalla.
Olleisiin ja menneisiin ei voi vaikuttaa ja tuleviin ei tarvitse. No, on kuitenkin johonkin voitu vaikuttaa ja estää kaikkien mielettömyyksien tapahtuminen. Tosiaan yksittäiset henkilöt ainakin yritetään jyrätä. "Tukiryhmiähän" voidaan käyttää yksittäistä ihmistäkin vastaan eri tavoilla, häikäilemättömästikin.
On sanottava, että loukkaavaahan se on henkilöä kohtaan, joka on epäasiallisen ja epäinhimillisen kohtelun kohteeksi joutunut, ja vielä se, miten asiaa on joiltakin osin käsitelty. Luulisi joskus jonkun tai joidenkin omaatuntoa kolkuttelevan, ennemmin tai myöhemmin. Niin, jos sellainen on.
Terveisiä sinne "etelään", että toki Lapissa niin kuin muuallakin kehäkolmosen ulkopuolella on kuntia, joita etelästä elätetään. Tosin, jos Lapista tulevat sähköenergiat myytäisiin muualle, etelän "elättäjien" tarvitsisi vähemmän satsata ahneisiin lappilaisiin. Tänä päivänä tulevaisuus näyttää Lapissa kuitenkin valoisammalta ja sinne pyrkii rahakkaita turisteja ulkomailta enemmän kuin tänne näihin erämaihin. Tämä pienenä lohtuna rikkaille etelä- tai vaikkapa itäsuomalaisille "junanviemille". Kyllä sinne siitä huolimatta mahtuu näitä "etelän" immeisiäkin ahneita lappilaisia "elättämään" vaikka vain omine retkieväineen. Muuten, ei se ahneus taida aivan vieras käsite olla sen enempää etelä- kuin itäsuomalaisillekaan ihmisille.
- Junanviemä
Lappilaisten alueelta saadaan sähköenergiaa vajaa 6%. Voimaloita ei ole rakennettu ja käytetä ja ylläpidetä sitä varten, että tuotettu sähkö annettaisiin lappilaisten myytäväksi. Energialla pyöritetään yhteiskuntaa, ja tuotoilla elätetään myös surkeilla työttömyysalueilla olevia kansalaisia. ja Vesivoiman suhteellinen osuushan vähenee koko ajan, varsinkin jos Olkiluodon kolmosreaktori saadaan joskus toimimaan. Junankuljettama on oikeassa siinä, että Lappia on muokattu, yleishyödyllisistä syistä patoamalla jokia, jolloin muutama asukas on joutunut muuttamaan muualle. Yksittäisen ihmisen kohdalle samaa on tapahtunut muuallakin. Yleishyödyllisistä syistä on jouduttu lähtemään kotoa muualle, työn perässä. Nykyään se ei ole enää tarpeellista, niin kuin junankuljettamakin tietää. Kenenkään ei tarvitse muuttaa syntymäseuduiltaan työtä etsimään. Yhteiskunnan tuilla voi elää vaatimatonta elämää tekemättä yhtään minkäänlaista työtä. Itse en siihen kuitenkaan ole suostunut, vaan lähdin siirtotöihin, ja sillä reissullani edelleen olen.
Kirjoittaja näyttää olevan katkera jostakin, mainitessaan ”rikkaat junanviemät”, ja kiertelemällä ja kaartelemalla kuntansa huonosta työilmapiiristä. Siis miten sinua on sorsittu?- junankuljettama
Tuo 6 % on nytkin suurempi kuin Lapin asukkaiden eli lappilaisten kuluttajien määrä koko maan väestöstä. Mikä se oli silloin, kun koko suomalainen yhteiskunta oli todellisessa hädässä energian suhteen.
On syytä miettiä Lapin energia- ja raaka-ainehistoriaa puhumattakaan työntarjoamishistoriasta silloin, kun koko suomalainen yhteiskunta kaikkea sitä tarvitsi, kun heittelee "ahneista lappilaisista".
Kyllä "ahneet lappilaiset" ovat velkansa maksaneet etukäteen eteläsuomalaisille ja nyt ovat sitten työvoimareservinä etelälle, jos tarvitaan.
Lappilaiset eivät ole ainoita "elätettäviä" tässä maassa. Kyllä heitä on lähes koko Suomi täynnä, niin myös Itä-Suomi ja osa kunnista vielä paljon pahemmassa tilanteessa. Rautavaara on yksi esimerkki siitä. Vedotaan muka pitkiin etäisyyksiin, matkailun vetovoimaan ja milloin mihinkäkin. Turhaa sanahelinää!
Kuka muuten rupesi puhumaan "ahneista" lappilaisista? Junanviemä.
Kunnan työilmapiiristä: Jos on junanviemä, ei luulisi kiinnostavan enää entisen kuntansa nykyiset "sorsimiset" ja taas jos on aktiivikuntalainen, tuntee kyllä tilanteen kysymättäkin.
- avoimuusideointiin
Nyt sitten pistetään viisaita päitä yhteen ideoimaan kotikunnan tulevaisuutta, nimenoman valoisampaa tulevaisuutta. Niin, tai ainakin on aiottu koota tällainen tiimi. On saanut sellaisen vaikutelman, että jälleen kerran asia on vain muutamien harvojen käsissä eikä kovin avoimesti vaan jonkinlaisessa sisäpiirissä. Liekö edes kunnanjohto on kelpuutettu tuohon "ajatushautomoon".
Vaikuttaa siltä, että joillakin on vaikeuksia hyväksyä nykyjohdon ideointeja ja toimintaa kuntansa hyväksi.
Nykyistä kunnanjohtajaa ei ainakaan voida syyttää toimimattomuudesta. Hän jos kukaan työskentelee täysin rinnoin johtamansa Rautavaaran puolesta.
Kuka kunnanjohtaja Pohjois-Savossa on yhtä paljon mediassa esillä ja aina puolustaa ja ideoi asioita Rautavaaran ja rautavaaralaisten hyväksi.
Kapuloita heitellään rattaisiin niin uusien kuin kauan kunnassa asuneiden kuntalaisten taholta. Uusilla tietenkin on jonkin verran näkemyksiä muualtakin, mutta kauan asuneilla ei ole juuri minkäänlaisia näkemyksiä muusta maailmasta, varsinkaan jos eivät ole kovin muualla asuneet eikä juuri kovin paljon matkustaneetkaan. - Ohiajeleva
Juuri niin. "kauan asuneilla ei ole juuri minkäänlaisia näkemyksiä muusta maailmasta, varsinkaan jos eivät ole kovin muualla asuneet eikä juuri kovin paljon matkustaneetkaan." Olen samaa mieltä. Matkustaminen työn perässä on oikeanlaista reissaamista. En kuuntele kovin tarkasti yhteiskunnallisten palvlujen moitiskeluja sellaisilta henkilöiltä, jotka edellyttävät yhteiskunnan rientävän apuun, vaikka itse ovat jumiutuneet kotipaikkakunnalleen jo nuorina työikäisinä odottaen "jotaikin parempaa" vaikka kunnan työllisyysennuste on ollut aina heikko ja sellaisena toteutunut. Suomessa ei ole pakko tehdä työtä, eikä muuttaa pois kotoaan.
Nykyinen kunnanjohtaja yrittää parhaansa.- kunnanjohtajallearvostus
Totta on niin kuin sanot.
Nykyinen kunnanjohtaja on tehnyt Rautavaaran kunnan eteen enemmän kuin monet muut yhteensä. Hän on todellinen kunnan etuja ajava kunnan keulamies.
Siitä huolimatta muutamat päättäjät, huom! eivät kaikki, "tehtailivat" hänelle vuosi pari sitten oikein varoituksen vai oliko se vain huomautus, mutta kuitenkin. Ei edes kunnanhallitus ollut yksimielinen. Olihan se vallan naurettava koko juttu päätöstä myöten. Se on toisaalta melkein kunniamaininnaksi katsottava.
Oli joitakin, jotka oikein hihkuivat tuosta varoituksesta. Eivät joko tienneet taustoista tai muista syistä toimivat niin.
Tekipä kj. mitä tahansa, aina on joitakin, jotka yrittävät vähätellä ja aliarvioida hänen tekemisiään. Onneksi hän ei näytä lannistuvan siitä. Tsemppiä hänelle vaan edelleenkin! - Anonyymi
kunnanjohtajallearvostus kirjoitti:
Totta on niin kuin sanot.
Nykyinen kunnanjohtaja on tehnyt Rautavaaran kunnan eteen enemmän kuin monet muut yhteensä. Hän on todellinen kunnan etuja ajava kunnan keulamies.
Siitä huolimatta muutamat päättäjät, huom! eivät kaikki, "tehtailivat" hänelle vuosi pari sitten oikein varoituksen vai oliko se vain huomautus, mutta kuitenkin. Ei edes kunnanhallitus ollut yksimielinen. Olihan se vallan naurettava koko juttu päätöstä myöten. Se on toisaalta melkein kunniamaininnaksi katsottava.
Oli joitakin, jotka oikein hihkuivat tuosta varoituksesta. Eivät joko tienneet taustoista tai muista syistä toimivat niin.
Tekipä kj. mitä tahansa, aina on joitakin, jotka yrittävät vähätellä ja aliarvioida hänen tekemisiään. Onneksi hän ei näytä lannistuvan siitä. Tsemppiä hänelle vaan edelleenkin!Jep.
- tätäyritettyennenkin
Kunta tarvitsee kulukuuria.
Osa-aikaistetaan yksi virka ja pestataan pari määräaikaista. Näin homma ratkeaa.
Ei muuta kuin YT käyntiin, jotta saadaan muodollisuudet hoidettua. - eipositiivista
Rautavaaraa kehutaan aina välillä tuolla fc:llä ja myös moititaan. Periaatteessa siellä pitäisi kirjoitella vain positiivisista asioista. Senpä vuoksi tällä puolella voi antaa palautetta - nekatiivistakin.
Ymmärrän kyllä, jos ei käy kuin kesälomilla tai muuten vain, paikka on ok ja siellä saattaa jopa viihtyä. On kaunis ja puhdas luonto jne ja pääsääntöisesti ihmiset ovat mukavia, mutta sitten se toinen puoli...
Jos olet työelämässä ja satut joutumaan kunnan joko poliitikkojen tai johtavien virkamiesten silmätikuksi, auta armias mikä kohtalo sinua odottaa.
Siellä tehdään kaikki mahdollinen, jotta häivyt kunnasta eli menetät työpaikkasi ja sitä kautta tulet savustetuksi ulos koko kunnasta. Siinä ei keinoja kaihdeta. Siihen valjastetaan tietenkin kunnan koneisto, ammattiyhdistysliike, työkaverit ja kaikki mahdollinen. Annetaan ja kirjoitellaan lausuntoja, joilla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Ihmetellä pitää, miten aikuiset ihmiset ilkeävätkin käyttäytyä sillä tavalla. Rautavaaralla kaikki on mahdollista!
Kun ei muuten pärjätä, käytetään virkakuntaakin niin paljon kuin pystytään.
Kaikenlainen eriarvoistaminen ja epäasiallinen kohtelu voidaan hoitaa niin ovelasti, että sitä ei sivullinen huomaa, kun ei aina huomaa asianomainenkaan kuin aikojen kuluttua. Ollaan edessä ja suurelle yleisölle empaattisia, mutta sitten siellä "näyttämön takahuoneessa" juuri päinvastaisia.
Yleensä, niissä piireissä, missä eniten käyttäydytään tuolla tavalla, vaaditaan positiivisuutta ja kehutaan Rautavaaraa.
Olemme kokeneet kaiken tuon. Kauan kestimme, mutta sitten lähdimme. Tosin ei meillä ollut tarkoituskaan jäädä sinne pysyvästi. Emme ikävöi sitä miljöötä. Suurin osa ihmisistä sentään siellä on samalla tavalla mukavia ja tavan immeisiä kuten muuallakin Suomessa. Kiitos, monille, jotka tukivat meitä ja läheistä, joka joutui kokemaan tuon kaiken. - Tuijottaja
Eilen on ilmestynyt Reijo Vuorisen kirjoittama romaani: Lymyilevä kunnanjohtaja.
Kirjan on julkaissut Mediapinta Tampereelta.- lexiälexiä
Nimimerkki "eipositiivista" ei viittaa kunnanjohtajaan, vaan aivan johonkin muuhun kunnanjohdossa toimivaan ja laajemmin sanottuna -toimiviin.
Kyllä siellä on kaikenlaista härdelliä järjestäneet rautavaaralaislähtöiset enemmän kuin muualtatulleet ja käypäläiset. Mm. AVI:nkin käsittelyratkaisussaan mainitsemat epäasiallinen kohtelu ja eriarvoistaminen ovat rautavaaralaistatekoista.
Kittilän tapahtumat aiheuttivat Lex Kittilän. Rautavaara tarvitsisi omansa. - Anonyymi
lexiälexiä kirjoitti:
Nimimerkki "eipositiivista" ei viittaa kunnanjohtajaan, vaan aivan johonkin muuhun kunnanjohdossa toimivaan ja laajemmin sanottuna -toimiviin.
Kyllä siellä on kaikenlaista härdelliä järjestäneet rautavaaralaislähtöiset enemmän kuin muualtatulleet ja käypäläiset. Mm. AVI:nkin käsittelyratkaisussaan mainitsemat epäasiallinen kohtelu ja eriarvoistaminen ovat rautavaaralaistatekoista.
Kittilän tapahtumat aiheuttivat Lex Kittilän. Rautavaara tarvitsisi omansa.Totuus ei pala tulessakaan.
- 80prosenttia
Ei ole mitään uutta, että Rautavaaralla on 80-prosenttinen työviikko täydellä palkalla.
Tietenkin väitetään, että viikon työt tehdään neljässä päivässä ja sen viidennen on sitten lyhyellä varoitusajalla valmiudessa lähteä työhön. Tuo on tietenkin puppua, mutta verukkeita on monia. Mitenkä lähdet lyhyellä varoitusajalla jostakin Kajaanista tai Siilinjärveltä?
Ei tuo jäejestely tietenkään koskenut kaikkia samassa työpaikassa ja samaa työtä tekeviä. Se oli ja liekö vieläkin käytäntö, joka koski vain joitakin.
Tämäkin on sitä rautavaaralaista "tasa-arvoista" kohtelua kunnan työpaikoissa.
Hyvinvointia - tarkoitettu harvoille ja valituille. - lukiotonkunta
Talouteen palatakseni tulee mieleen nuo "sekoilut" päivähoitopuolella. Joku aika sitten, taitaa olla jo 10 vuotta sitten, lakkautettiin päiväkoti. Yksi syy oli kustannukset. Näin väitettiin.
Silloin sanottiin irti tai siirrettiin muihin tehtäviin päivähoidon ammattihenkilökuntaa. Tilalle tuli koulunkäyntiavustajia.
Olivatko tuolloin tosiaan taloudelliset vai kenties muut tarkoitusperät?
Nyt ollaan jälleen siirtymässä päiväkotijärjestelmään.
Herää samalla kysymys, mitkä ovat lukionlakkautuksen tarkoitusperät. Ovatko tosiaan taloudellisia vai muita? Ainakin kunnan imagoa saadaan laskettua. - lukiovoijatkaa
Luepa tämän aamun SS.
Ei Rautavaara ole kriisikunta.
Tieto tulee niin korkealta, että siihen voi luottaa. - Talonrakennusteknikko
Juuri näin. Rautavaaran kunta on kaukana kriisikunnasta. Katso www.vm.fi Valtiovarainministeriön kriisikuntalistalla (KuntaL § 118) Rautavaara on sijaluvulla 105. Kuntia on Suomessa 295. Asiat ovat huonosti: Pielavesi, Lapinjärvi, Kaavi, Outokumpu, Suonejoki, Siilinjärvi.
- Vuosikate
Vuoden 2017 tilikauden tulos ei ole pakkasella -995.808 euroa eli tämä oli Tuloslaskelma, kun valtuusto 19.12.2016 hyväksyi talousarvion vuodelle 2017.
Viime kunnanvaltuuston kokouksessa 13.11.2017 kunnanjohtaja Murto esitteli Talousarvion
toteutumisen ajalta 1.1.2017-30.9.2017 ja Tuloslaskelma näytti 800.320 euroa. Kunnan vuoden 2017 tilinpäätöksen tulos tulee olemaan (arvio) 187.400 euroa. Riippuen siitä, mikä on KYSTERIn eli perusterveyden huollon ja KYS:n eli erikoissairaanhoidon lisäkannot.
Kunnan taseessa ei ole kattamantonta alijäämää centtiäkään.
Kunnan taseessa on ylijäämää seuraavasti:
- Tilinpäätös 2015: 4.973.000 euroa
- Tilinpäätös 2016: 4.685.000 euroa
- Tilinpäätös 2017: 4.885.000 euroa (arvioluku). - Paskovaara
Rautavaara on aivan paskana ja lukemalla virkamiesten ideoita, laskelmia ja kuntalaisten puolustuspuheita aiheuttaa vaan mielihyvää. Se lumipallo vyöryy hiljaisesti sieltä kiparin päältä ja kasvaa suuremmaksi, lopulta se törmää kuntalaiseen, joka kieltänyt kaiken loppuun asti.
- LähettiMiettinen
Tutkailin hieman Rautavaaran kunnan vuoden 2018 talousarviota. Se on ylijäämäinen 174.152 euroa. Kunnan Tuloslaskelman Vuosikate on ylijäämäinen 1.158.885 euroa. Kunnan tase on vahva: 4.7milj. euroa ja se kestää 10 vuoden alijäämät. Kunnan talous on kunnossa ja kaukana kriisikunnasta näinä isojen muutosten tuulissa.
- KikutjaMukut
Eikös kunnilla Rautavaara, Tervo ja Tuusniemi ole tuloveroprosentti 22,0%. Verokorotusten syynä on valtio, joka on vuodesta vuoteen leikannut kunnille maksettavia valtionosuuksia. Lisäksi valtion kilpailukykysopimus ja erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksen ylimitoitettuihin säästötavoitteisiin.
- täytyyarvailla
Kaikkea tuota edellä mainittua vasten lukion lopettamisvaateet ja siitä saatava säästö ei ole perusteltua.
Mitkähän ne todelliset perustelut ovat? - Lussukka
Ylijäämä on, mutta onko rahaa ?
- kaksivuottaaikaa
Lukion ylläpito on pienistä rahoista kiinni 12 miljoonan velkoja vastaan. Lukio maksaa kymmenistä tuhansista reiluun pariin sataan tuhanteen. Nettovaikutuksesta kun ei ole tietoa, koska riippuu paljon esimerkiksi muuttoliikkeestä ja erityisesti lapsiperheiden muuttoliikkeestä.
Joka tapauksessa lukion kustannus on marginaalinen kunnan kokonaistalouteen nähden.
Kunnan julkisuuskuvaan myönteisesti vaikuttaa päätös lukion jatkamisesta, jos asiaa nyt ei vaan sössi itse päättäjät ja virkamiehet lähipiireineen ja hengenheimolaisineen.
Ei muuta, kun sivistystoimen johto töihin ja lukiota kehittämään.
Valtuuston kokouksen puheenvuoroissa on käynyt ilmi, että ei ole kehitetty, ei ainakaan ole dokumentointia asiasta. On aivan tyhjää puhetta, jos jossakin on keskusteltu asioista, vaikkapa kahvihuoneissa, huoltoasemien kahviloissa, saunan lauteilla tai vaikkapa kokouksen ulkopuolellakin ilman päätöksiä kehittämistoimista.
- OnkohanNoin
Kyllä kai lukiossa on henkilökuntaa sen verran että tulee 10 henkilötyövuotta. No näillä on kustannuksia noin 50 000€/kk. Vai onko?
- kaksivuottaaikaa
Tuskin on yksin kymmentä, mutta yhdessä yläkoulun kanssa ja taitaapa olla yhteisiä opettajia alakoulun kanssa. Tässähän käytetään eri kouluasteiden välisiä synergiaetuja.
Kunnanjohtaja on esittänyt faktalukuja eri paikoissa. Lukion lakkauttamisesta olisi saatu alussa muutamien kymmenien tuhansien, myöhemmin reilun parinsadan tuhannen säästöt. Tuossa ovat hyvät lähtökohdat, kun lasketaan lukion nettokustannuksia.
Korostan vieläkin lukion imagovaikutusta kunnalle, vaikka kunnan taloudellinen tilanne ei ole niitä helpoimpia. 250 000 euron määrä 12 000 000
vastaan on katoavan pieni osa kunnan imagoa ajatellen. Säästökohteita on varmasti paljon muita.
Nykyisellään lukiota tuskin pystyy jatkamaan tuon kahden vuoden etsikkoajan jälkeen. Nopean ja voimakkaan kehitystyön tuloksena mahdollisuuksia on.
Kunnalla on vielä toivoa, mutta ensimmäisen noin merkittävän kuin jonkun koulun lakkauttaminen on selvä merkki ympäröivälle yhteiskunnalle: on antauduttu ja kädet on nostetettu pystyyn. Se on selvä merkki myös nuorille perheille: "Lähtekää!"
Toki kylästä ovat loppuneet vuosien saatossa pankki, kauppaliikkeitä, posti jne., mutta niin niitä on loppunut jopa suuremmistakin taajamista. Se ei ole niin ihmeellinen asia.
Koulun loppuminen on kokonaan toinen asia. Niistä kunnat pyrkivät pitämään kiinni.
- LoppumatonLukio
Mitä itse olen seurannut niin koulujen lakkauttaminen on sellainen asia jonka valtuutettu ymmärtää hyvin. Päättäjä lukee paperista kuinka paljon tulee säästöjä. Säästöt on useimmiten syynä koulun lakkauttamiseen ja sen päättäjä ymmärtää luvuista - kuinka paljon on menoja. Lukion vaikutus kunnan vetovoimaisuuteen suhteessa säästöihin on jo vaikeammin ymmärrettävää ja usein sitä ei valtuutettu kykene miettiä ollenkaan. Ja sekin mistä säästöt laskelmassa syntyy on usein hebreaa. Jos on yhteiset opettajat niin voihan olla sellainenkin kunta joka pitää lukiota niin kauan ja sinnikkäästi kunnes oppilaat loppuu.
- Opot
Kuka on lukion opinto-ohjaaja?
- kehitystyötätehtykö
Hyvä kysymys!
- koliiseekoluurankoja
No niin! Eräässä pohjoisen kunnassa sai kunnanjohtoon kuulunut henkilö syytteen asiakirjan salaamisesta. Aikakausilehti oli tehnyt tutkimuspyynnon. Sen voi siis tehdä jopa lehti.
Onkohan Rautavaaralla salailtu viime vuosina?
Olisikohan jollakin lehdellä tutkimuspyynnön aihe tai aiheita? Aika näyttää.
Ainakin eri asioita on salailtu. - Mökinukot
Mitä asioita salailtu? Faktat esiin.
- löytääjosetsii
Arkistot kertovat.
- Defibrillaaja
Lukioon saatava lisää oppilaita. Kuntaan palkattava pätevä opinto-ohjaaja.
- LueTasettaOikein
Rautavaaran kunnan tilinpäätös vuodelta 2017 on 680.000 euroa. Kunnanjohtaja kirjoitti lokakuussa 2017 ettei kunta ole mitenkään kriisissä. Kunnan taseessa on ylijäämää yli 5 milj. euroa.
- LukiotaKehittämään
Ei pahalta näytä.
- JämptiOnNii
Jos Rtvaaralla on 5 milliä liikaa rahaa, niin sitähän voisi antaa vaikkapa Siilinjärvelle, joka oli jonkun rautavaaralaisen mielestä huonossa jamassa. Enemmän Rautavaaran kaltaisia rahantekokuntia!
- Totuudentorvelo2
Rautavaara elää valtion tukiaisilla. Verotulot ei riittäisi sen olemassaoloon. Siinä suhteessa Rautavaara ei ole mikään kunta vaan elätti.
- Urputtajatkuriin
Savon kunnista Rautavaaran kunnan tilinpäätös 2017 on kaikkein parasta luettavaa: 786.000 euroa. Kuntalaiset kiittää.
- Asukkaat
Loistavaa työtä kunnanjohtajalta ja virkakunnalta. Kunnan talous on kunnossa.
- TosiOnNii
Ja Aamen! Mitä me turhaan valitamme, kun kunnalla menee noin lujaa! Rahaa ei enää tarvita valtiolta.
- valtionavuttarpeen
Valtionapuihinhan se kunnan talous perustuu, kuten lähes kaikkien kuntien talous perustuu.
- ValinnanVapautta
Nykyistä kunnanjohtajaa Unto Murtoa ei ainakaan voida syyttää toimimattomuudesta. Hän jos kukaan työskentelee täysin rinnoin johtamansa Rautavaaran puolesta.
Kuka kunnanjohtaja Pohjois-Savossa on yhtä paljon mediassa esillä ja aina puolustaa ja kehittää asioita Rautavaaran ja rautavaaralaisten hyväksi. Viimeksi Kunnanlääkärit Oy:n toimipisteen saaminen virastotaloon paikallisen yrittäjän tiloihin. Lääkäri kunnassa 2 kertaa viikossa 17.4.2018 alkaen. - EuroMens
Kunnan talous on hyvässä kunnossa. Kolmanneksi paras Pohjois-Savoon 18 kunnasta. Kuntalaiset kiittää.
- lälläri
Kyllä kunnalta säästyy rahaa kun esimerkiksi jätetään jokin investointi tekemättä.
- tarpeettomiavirkoja
Jätetään myös joku virka täyttämättä.
Taannoin oli hyvä esimerkki. Jätettiin virka täyttämättä, kun ei ollut päteviä hakijoita. Yhdistettiin virka toiseen, jo miehitettyyn virkaan. Rupeaa epäilyttämään, ovatko kaikki nykyiset virat tarpeellisia vai täytelläänkö niitä muilla perusteilla.
Seurataanpa tarkkaan jokaisen viran täyttöä.
- Johtajasopimus
Kunnan ainoa pakollinen virka eli kunnanjohtajan virka on haettava 31.8.2018 mennessä. Onko hakijoita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778