Oletteko huomanneet, että linnut ovat alkaneet laulaa kevätlauluja. Aamuisin ja iltaisin on jo hiukan valoisampaa ja jotenkin keväisempää. Mielikin on pirteä ja valmiina kevättuulille. Lupasin itselleni, että tänä keväänä etsin ja löydän itselleni kumppanin. En halua olla kesällä enkä talvella yksin. Kevät herättääkin eloon kaikki tuntemukset ja sitä on varmaan avoimella mielin ottamassa vastaan jännittävät seikkailut. Tuntevatko 50 kymppiset miehet sekä naiset samanlaista eloon heräämisen tunnetta keväällä? Alkaako muillakin meidän ikäisillä hormoonit hyrräämään? Onko kevät vain nuorten aika?
kevättä mielessä
eräs nainen 50 v
312080
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Itselläni ei kai niinkään vuodenajasta kiinni vaan siitä keitä sattuu tapaamaan?
juu ei se ole vuodenajasta kiinni
vaan ihan jostain muusta. *wirn*
lisäämättä. Joskin ei tänään hyrrää niin VARMASTI jo tulevalla viikolla, aistimukset valppaiksi, tänään on tyhjennys päivä, mieli vähän alakuloinen, mutta onneksi on huominen ja "päivä uus, tilaisuus aina uuteen seikkailuun.."
Se että kaikki olisivat keväällä onnellisia ja rakastuneita on vain myytti,tosiasiassa vain ne muutenkin rakastuneet parit yhtäkkiä ilmestyvät keväällä ulkosalle!
aina altis ja vaatimuksista olen itseni irtisanonut. Lomarahoja ei kuulunut kuten lopputilin ottaessaan- saadessaan yleensä käy, vaan onpa helpompi lampsia tanhuvilla.
Entisenä yksinhuoltajaäitinä/isänä olen oppinut löytämään kaikki ilmaiset huvit!
Kohta alkavat taas puistokonsertit ja -teatterit!
Linnut esim pitää kyllä ilmaisen konsertin,täällä Keski-suomessakin jo talitintti aloitti äänen avauksen.Noista ilmaisista huveista tuli yhden miehen laulunsanat mieleen,että köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus,siitä kantsii pitää kiinni.
...että se minkä me kuulemme kevään ylistyksenä, onkin linnuille joko uhoilua omasta paremmuudesta tai torailua siitä, että naapurit yrittävät tunkea varatulle tontille;))
... taitaa vain ihminen laulaa mielihyvästä, niin ja kissa kehrätä. Ja kissoistakin on sanonta, että kehräävät kuollessaan... yrittävät hämätä.
Susien ulvonta, tietääkö kukaan mikä tunne siinä on takana?
että ikävä...tai nälkä..
Kuoleva kissa ei todellakaan kehrää,ei syö,juo tai edes pese itseään!
että täälläkö sitä vaan konsertoidaan ! Tiedätkö muuten mikä on köyhän kirkko ? Minä tiedän, mutten kerro ! Iloista maanantaita ja kevään odotusta sinne keskelle suomea !
Kyllä se joskus on niinkin,että myös ihminen laulullaan tekee itelleen tilaa,mun isä ainakin lupas lähteä taivaasta helvetin puolelle jos Loiri tulis sinne laulaan Sibeliusta
Eiköhän isäs saa ikuisesti taivaan iloissa olla kun Sibelius ei sanoittanut vaan sävelsi eikä sävellyksiä ole sanoitettu kovinkaan paljon.
Isällä oli toinenkin huoli,kaikki ain huitoo ylöspäin ku puhuu taivaasta,hän oli kovin huolissaan,että maapallo on oikeassa asennossa kun lähdön aika koitti,siin on suuri vaara lentää hutiin jos ajoitus proppaa.
Samat sulle hyvää talvista lauluhetkeä,veikkaisin metsää kirkoksi,mutta tiedätkö sinä mikä on maailman pienin kirkko????No joo vinkkinä voin sanoa,että siellä ei ole kuin yksi seisomapaikka,joten en jää odottamaan vastausta kysymykseen,taidampa lähteä ladulle bongaileen tipuja
Mie en oo koskaan uskonu Galileohon saatikka Kopernikukseen. Maapallon on litusta ko pannukakku ja sillä selevä. Ei tarvi pelätä tippuvansa mustaan aukkoon eikä kuollessa lentää väärään suuntaa.
mutta olkoon niin !:) Piti vaan sanoa, sinullekin, että pakinat jatkukoon ... tsirp !:)
Ole kilti ja täytä ammottava aukko sivistysessäni,jotta köyhänä poikana voisin minäkin kirkossa piipahtaa
ihan oma juttu, joten ei auta sun muu kuin arvella, tai antaa olla, niinkuin aattelit ... kun onhan luonnonrauhakin aivan ok !:)
Kyllä - samalta tuntuu kuin sinustakin - rinnassa on uutta elämää. Kevät on ihaninta aikaa vuodessa - mökkielämä alkaa ja se on mukavaa. Toivotan onnea kumppanin haussa - yksin ei ole mukava olla - jos olet päättänyt löytää niin sitten löydät!
kyllä tuntee kevään tuoksun miekin viiskymppinen mies.odotan kevättä että pääsis baanalle mp llä.....tv.mies 50v-187-90 välisuomesta
Vai että kevät herättää hormonit hyrrämään!!
Höpö höpö. Ei ole kevät sen parempi tai pahempi kuin muut ajat, paitsi jos hämärässä näkeminen tuottaa vaikeutta. Silloin talvella ei toista sukupuolta näe ellei ole lampun alla. Keväällä kun ei tarvita lamppua, toisen huomaa. Silti, ei se minulla saa aikaan mitään hormonin hyrrää.
Ei mitään värinää.
Mulla kyllä hormonit toimivat parhaiten syksyllä ja talvella. Ei ole kiireitä kun illat, yöt, aamut ovat pimeitä - tietysti sopivan hämyisä valo palamassa, namm! Eli on todellakin vain kuvitelmaa, että kevät pistäisi hormoneihin töpinää.
Kyllä minäkin olen syksyn ja talven ihminen, mutta aina tuo kevät tekee tepposensa.
Luulen että ihminen on siinä kohden osa muuta luontoa, vaikka ihmisellä vällyt pöllyävätkin tasaisesti läpi vuoden.
Mulla kevät alkaa huhtikuun alussa ja silloin pitää sanakirjasta tarkistaa hormoni -sanan merkitys. Samoin menee kesät. Tosin poikkeuskin on. Muutama kesä sitten alkoi kutista ja säikähdin niin, että oli pakko lyödä pää seinään toviksi. Elokuun puolivälissä onkin sitten asia aivan toinen; on varastoitunut hormoneja vaikka monelle jakaa.
Kummallista on ihmiselämä.
Luoja varjelkoon minua sellaisilta hormoneilta, että pistää päätä seinään lyömään. Silloin olkoot hyrräämättä.
Kummallista kaikki tämä.
Kerran kevät tuli huhtikuussa hetkeksi, sellainen esikesä tavallaan. Aurinkoisilla paikoilla puitten silmut vihersivät vaikka lumi oli maassa, oli kaunista.
Silloin, täytenä yllätyksenä minulle elämäni suurin rakkaus lähti pois. Kevät ja kesä menivät multa sumupilven takana, suru oli sellainen, etten uskonut siitä selviäväni, mutta kumma kapistus ihminen on - selviää kun antaa ajan kulua.
Siitä on aikaa enkä sitä ihmistä todellakaan kaipaa, mutta joku minussa muuttui, tahtomattani. Ihmisen alitajunta on viekas.
Joskus, vaikkapa menisi kymmenenkin vuotta vielä, nautin keväästä.
Rakkaus jättää meihin merkit aina.
Kiitos kauniista kertomuksesta.
Kevät tuo ja kevät vie....
Kyllä niin taas on alkanu meneen levottomalle että tästä ei hyvä seuraa.. Saas nähä näkeekö tässä juhannusta ;)
Hyrrää niin hitosti että oikein naamassa tuntuu,kun tässä yksikseen asustelee niin aivan finnejä pukkaa naamaan.
lukenut Päätälot:?